20.8.2015 Pääkirjoitus: Poliisin näkyvyys merkitsee Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kahden päivän mittaisen tehovalvonnan aikana poliisi tarkasti 901 kotimaista ja 232 ulkomaista raskaan liikenteen ajoneuvoa. Heinäkuinen valvontaisku tuotti seuraamuksia 311 kuljettajalle ja lisäksi 133 kuljettajaa sai huomautuksen. Luvut kuulostavat todella rumilta. Kysymys on ammattiliikenteestä. Jokaisen ammattiliikenteen kuljettajan pitää tietää itseään ja kuljetustaan koskevat säädökset. Ei voi olla vahinko ja sattumaa, että 40 prosenttia teillämme liikkuvasta raskaasta liikenteestä rikkoo jotain heitä koskevista määräyksistä. 64 ajoneuvon kunnossa oli huomautettavaa, 17 ajoneuvon matka keskeytettiin valvontapaikalle, puutteellisesta kuorman sidonnasta määrättiin seuraamuksia 39 kuljettajalle, 15 ylikuormaa, 11 etsintäkuulutettua, 10 kortitonta, neljä rattijuoppoudesta epäiltyä… Poliisihallituksen tarkastaja arvioi tuoreeltaan valvontajakson jälkeen, että ajo- ja lepoaikarikkomukset ovat lähes ennallaan, noin joka kymmenes rikkoo niitä, kuten ennenkin. Aiempien vuosien vastaaviin valvontatapahtumiin verrattuna eniten eli kolmanneksella nousivat ajoneuvojen kuntoon liittyvät rikkeet. Etsintäkuulutettujakin löytyi kolme kertaa niin paljon kuin edellisellä kerralla. Karu saldo valvontaiskusta muuttuu vielä karummaksi, kun verrataan poliisin tänä vuonna tekemää valvontaa viime vuoteen tai poliisille asetettuihin tavoitteisiin. Raskaan liikenteen valvontaa on tehty alkuvuonna viidenneksen vähemmän kuin piti. Tavoitteista rankasti jäänyt valvonta yhdistettynä heinäkuisen valvontaiskun tulokseen antaa pelottavan kuvan tilanteesta. Poliisiuudistuksen piti turvata valvonnan määrä, mutta nyt ollaan kaukana siitä. Erityisen vaarallista on, jos raskaan liikenteen valvonnan vaatima osaaminen katoaa poliisista. Merkkejä tähänkin suuntaan on jo näkyvissä. Vanha viisaus lausahtaa: tilaisuus tekee varkaan. Kiinnijäämisriski koetaan ammattiliikenteessä nyt selvästi niin pienenä, että kannattaa venyttää lain rajoja. Nyt on aika puuttua tilanteeseen rivakasti. Kameran kyvyt ovat rajalliset. Näkyvää ja asiansa osaavaa poliisivalvontaa ei yksikään kamera korvaa. Katso lukijan blogivastaus täältä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.5.2024 Yleinen Liikenteen verotus muuttuu – lisälasku uhkaa kaikkia 18.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miten käy lataushybridin ajoakulle, jos se ajetaan tyhjäksi eikä sitä ole mahdollista ladata ajon jälkeen? 19.5.2024 Koeajo Koeajo: Škoda Kodiaq on ladattavampi, digimpi, ja paljolti ennallaankin 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 19.5.2024 Autoilu Traficomin ajoneuvorekisterin tietovuoto: jos luovutuskielto, säästyit ongelmalta 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi - luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 19.5.2024 Yleinen Liikenteen verotus muuttuu – lisälasku uhkaa kaikkia 13.5.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Land Cruiser 3.0 D4D - ”sole poka mikhän kilometrimäärä” 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe