jutut | 15.12.2017

E18-tie lännestä itään: modernilla museotiellä

E18-yhteyden, ja koko Suomen, vanhimmat moottoritieosuudet löytyvät Uudeltamaalta. Myös pääkaupunkiseutua halkovan Kehä III:n historia ulottuu yli puolen vuosisadan taakse.

Jaa artikkeli

Suomen vanhimman moottoritieosuuden, jota myös Tarvontieksi kutsutaan, Helsingistä Espooseen suuntaava 14,5 kilometrin alkupää otettiin käyttöön vuonna 1962. Seuraavaksi tietä jatkettiin 14 kilometrin verran Veikkolaan 1967, ja 11 kilometrin loppupää Lohjanharjulle valmistui vuonna 1971.

Olemme ajaneet Naantalista Piikkiön, Paimion ja Salon kautta tänne Lohjalle, pääosin modernia 2000-lukulaista moottoritietä pitkin.

Nyt tien vaihtumista neljäkymmentä vuotta vanhempaan ei voi todellakaan missata. Pitkät suorat ja loivat kaarteet vaihtuvat tiukkojen mutkien tanssiin, jonka tempo vain tihenee, mitä lähemmäs Espoota autoilemme.

Tie E18

Tarvontiestä alkoi suomalaisen moottoritierakentamisen ensimmäinen aalto. 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa uutta baanaa tehtiin niin pääkaupunkiseudulle kuin maakuntiinkin. Nämä olivat kuitenkin poikkeuksetta lyhyitä, parista kolmeenkymmeneen kilometriin pitkiä pyrähdyksiä, jotka helpottivat lähinnä kaupunkien sisään- ja ulosmenoliikennettä.

Kaupunkien väliset yhteydet saivat vielä odottaa, sillä 1970-luvun puolivälin energiakriisin myötä uusiin moottoritiehankkeisiin tuli pitkä tauko.

Ensimmäinen kolmonen

1970-luvulle tultaessa valtatieverkko kattoi jo miltei koko Suomen ja koska uusia moottoriteitä ei rakennettu, huomio keskitettiin kaupunkeja sivuuttaviin ohitusteihin.

Niiden eräänä pioneerina voi pitää pääkaupunkiseutua halkovaa kantatie 50:tä eli tutummin Kehä III:a, jota alkuvuosina kutsuttiin Helsingin ohikulkutieksi. Se valmistui koko pituudeltaan 1960-luvun loppuun mennessä, ja linjaus on käytännöllisesti katsoen sama tänäkin päivänä.

Kaikki muu onkin sitten muuttunut, sillä Turun- ja Porvoonväylien välillä, missä Kehä III kuuluu osaksi E18-yhteyttä, tietä on levennetty ja parannettu useaan otteeseen. Vaikka kyse ei olekaan varsinaisesta moottoritiestä, äskeiseen verrattuna ajetaan avarammin.

Ei pysähdy koskaan

Kehä on silti aina ongelmallinen tietyyppi. Valtava automäärä tekee siitä tempoilevan, ruuhkaisen ja onnettomuusherkän, ja lisäkaistat vaikuttavat vain kutsuvan lisää liikennettä. Edes eritasoliittymät tai viereen pystytetty katuverkko, joka kerää osan paikallisliikenteestä, eivät aina auta.

Me matkaamme pääkaupunkiseudun läpi parahiksi ruuhkaisimpaan, iltapäiväneljän aikaan, joten väylän vetokyky pääsee tositestiin.

Tie E18

Puuroutumista ei voi välttää, minkä havaitsemme kaikkein urbaanimmalla, Vantaata halkovalla osuudella. Lentoaseman lähellä mennään matelemalla, Tikkurilassa takkuaa, ja Lahdenväylän liittymän tukos pysäyttää kehänkin oikeanpuoleisen kaistan hetkeksi kokonaan.

Silti ero 2000-luvun alkuun, jolloin monissa Kehä III:n risteyksissä autovirtaa ohjasivat vielä liikennevalot, on huima. Nyt ne on korvattu toisenlaisilla tolpilla eli automaattisella nopeusvalvonnalla, jotka ovat tuoneet kehäliikenteeseen aivan uudenlaista nykivyyttä.

Jaa artikkeli

Keskustelu