Matkailu | 25.3.2018

Yllätys Kemistä – LumiLinnasta ympärivuotinen nähtävyys

Kemin LumiLinna on talvisin auki yleisölle keskimäärin 3-4 kuukautta. Tulevaisuudessa viiden pakkasasteen lumiravintolassa voi asioida ympäri vuoden.

Jaa artikkeli

26 000 kuutiota lunta, 300 kuutiota Perämerestä sahattua jäätä ja tilaa kaikkiaan 3000 neliötä. Kemin järjestyksessään 23. LumiLinna on vaikuttava ilmestys. Ja kaikki tämä on rakennettu kahdessa ja puolessa viikossa.

Perämeren vedestä alettiin tämän talven linnaa varten tykittää lunta Tapaninpäivänä. Itse rakennustyöt aloitettiin tammikuun neljäntenä ja jo 20. tammikuuta LumiLinna avattiin yleisölle.

Kemin LumiLinna

Lumi viivästytti rakentamista

LumiLinna-työmaalla on parhaimmillaan 25 työntekijää samaan aikaan. Osa linkoaa lunta ja osa möyhii lunta kaivinkoneilla. Lisäksi tarvitaan niitä, jotka rakentavat käsin ja siirtävät muotteja.

Voisi kuvitella, että luminen talvi olisi ihanne LumiLinnan rakentamiselle. Tilanne on käytännössä juuri päinvastoin, sillä luonnonlumesta on pääosin haittaa rakentajille.

LumiLinna rakennetaan kokonaisuudessaan tykitetystä lumesta, joka soveltuu luonnonlunta paremmin lumirakentamiseen.

Kemin LumiLinna

Lumirakentamisen kannalta on tärkeää että meri jäätyy aikaisin, jolloin merestä ei pääse nousemaan lumirakenteille haitallista kosteutta. Tänä talvena lumipeite saatiin aikaisin ja se esti merta jäätymästä, mikä viivytti lumen tykityksen alkua.

Kun LumiLinnan varsinaiset rakennustyöt on saatu valmiiksi, tulee paikalle veistäjätiimi. Kahdeksan hengen kansainväliseen taitelijaryhmään kuuluu lumiveistämisen ammattilaisia Venäjältä, Ukrainasta ja Puolasta. Tämä rautaisten ammattilaisten ryhmä kiertää työkseen ympäri maailmaa taiteilemassa pintoja lumesta, jäästä, hiekasta ja puusta.

Kemin LumiLinna

Lähes kaikki LumiLinnan seinä- ja kattopinnat on koristeltu valitun teeman mukaisesti. Tänä talvena teemana on metsän eläimet meillä ja muualla.

Kemin LumiLinna

LumiLinna sai pysyvän kodin

LumiLinna on normaalina talvena auki kolme-neljä kuukautta, joulukuun lopulta huhtikuun puoliväliin.

Kemin LumiLinna

Nyt Kemin kaupunki ja Kemin Matkailu ovat yhdessä päättäneet muuttaa LumiLinnan ympärivuotiseksi nähtävyydeksi.

Ensimmäinen askel tähän oli pysyvän alueen vuokraus Sisäsatamasta. LumiLinna sai samalla nimensä arvoisen osoitteen: Lumilinnankatu 15, Kemi.

Kemin LumiLinna

Tämän talven LumiLinnan vieressä on jo pysyvästi paikalle rakennettu info-rakennus kahviloineen ja matkamuistomyymälöineen.

Meren rantaviivan tuntumaan on rakennettu pitkä rivi lasihuviloita, joiden merelle antavien lasiseinien ja lasikaton läpi yöpyjät voivat ihailla maisemia. Viereen on aloitettu jo rakentamaan 5 000-neliöistä ympärivuotiseen käyttöön tulevaa rakennusta, johon keskitetään vastaanotto, myymälätilat, ravintola- ja hyvinvointipalvelut sekä kokous- ja saunatilat.

Kemin LumiLinna

Myös alueen ohjelmapalveluyrittäjien tilat tulevat kaikki saman katon alle. Ja tärkeimpänä kaikesta rakennus tulee pitämään sisällään 400 neliötä yhdeksän metriä korkeaa kylmätilaa, jossa lumiravintola tulee jatkossa toimimaan kesät talvet.

Rakennuksen pitäisi olla valmis ja käyttökunnossa vuoden 2018 loppuun mennessä.

www.visitkemi.fi

Jaa artikkeli

Keskustelu