Matkailu | Uutinen | 31.5.2018

Silja Linen ja Tallinkin laivojen kesäviihde – mittatilauksena risteilijöiden makuun

Pelkästään yhden Helsinki-Tukholma-risteilyn aikana ohjelmaa, esityksiä, shownumeroita ja aikataulutettua tekemistä on luvassa peräti 65 kappaletta.

Jaa artikkeli

Silja Linen ja Tallinkin laivoilla luotetaan tänä kesänä taikuuteen, tieteeseen ja matkustajien yllättämiseen laivamatkan aikana.

Koulujen kesälomien aikana Silja Linen laivoilla risteilevistä suuri osa on lapsiperheitä. Toinen merkittävä kohderyhmä ovat kansainväliset turistit. Ravintolatarjonnan lisäksi monipuolinen asiakaskunta haastaa laivan viihdetarjonnan.

– Silja Linen ja Tallinkin laivoilla matkustaa kesällä suuri määrä lapsiperheitä, mutta myös esimerkiksi pariskuntia, kaveriporukoita, reittimatkalaisia ja eri maista tulevia matkustajia, joita voi olla yhdellä risteilyllä jopa 70 eri maasta. Meidän viihdeosasto pyrkii tuottamaan monipuolista sisältöä jokaiselle matkustajalle. Joka vuosi keksitään jotain uutta, ja tänä vuonna se on ripaus taikuutta ja tiedettä, kertoo Tallink Siljan Head of Entertainment Kati Heiniö.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Lähitaikuutta läpi laivan

Helsinki-Tukholma-reitin Silja Serenadella nähdään esimerkiksi lähitaikuutta, johon voi törmätä yllättävissäkin paikoissa ympäri laivaa.

Silja Symphonylla esiintyy maailmankuulussa Ringling Bros. -sirkuksessakin esiintynyt miniklovni Gabor Hrisafis.

Laivoille valmistuu tänä kesänä ensimmäistä kertaa Harri Hylkeen laivaleikkipaikka laivan ulkokannelle. Lappsetin leikkilaivassa viihtyyvät todennäköisesti lähinnä perheen pienimmät, mutta se on niin vankkaa tekoa, että aikuisetkin ovat laivayhtiön mukaan tervetulleita leikkimään yhdessä lastensa kanssa.

Kaikkien laivojen kokousosastot muuttuvat tuttuun tapaan lapsiperheiden keitaiksi kesäkuukausien ajaksi. Pelkästään lapsiperheille suunnattua ohjelmaa on yhden Helsinki-Tukholma-risteilyn aikana yhteensä 45 eri vaihtoehtoa, laivayhtiö lupaa.

Pakohuone ja tiedettä

Turku-Tukholma-reitin Baltic Princessillä on avattu uusi lasten leikkipaikka Silja Land. Laivayhtiön mukaan perheen nuorisoa kiinnostaa puolestaan iWall-peliseinä sekä laivan miehistön suunnittelema pakohuone.

Kahdesti kuukaudessa laivan valtaa Lasten Festarit -risteily, joka on täynnä puuhaa lapsiperheille. Kesän aloittaa festarietkot, jonka starttaa Lomatube-risteily 5.6., Haloo Helsinki! valtaa laivan 6.6. ja Pikku G esiintyy 7.6.

Helsinki-Tallinna-reitin Europalla koetaan ensimmäistä kertaa Pop-up Heureka -liikkuva tiedeshow, joka kannustaa risteilijöitä aktiivisuuteen, ilmiöpohjaiseen pohdintaan sekä vuorovaikutukseen esiintyjän kanssa. Europan kokousosastot on myös vallattu lasten käyttöön ja lisäksi kahdesti kuukaudessa järjestetään Lasten Festarit -risteilyjä.

– Laivoilla liikkuvat hahmot ovat monelle lapsimatkustajalle yksi matkan kohokohdista. Silja Linen laivoilla oma maskottimme Harri Hylje ilahduttaa matkustajia risteilyn aikana ja mukana on tietysti myös Muumi ystävineen. Tallinkin Europalla Muumi pitää seuraa lapsiperheille 22-tunnin risteilyn aikana, Kati Heiniö kertoo.

Monipuolinen ruokatarjonta

Laivoilla on keskimäärin 10 erilaista ravintolaa, kahvilaa tai baaria; tarjontaa on pienestä purtavasta fine dining -kokemukseen. Laivojen ruokatarjontaa uusitaan sesongin mukaisesti muutamia kertoja vuodessa. Keväällä lähes kaikkien ravintoloiden menut on uusittu ja kesäkuussa laivojen buffet-ravintolan tuotteistus päivitetään täysin uudeksi.

– Ruokapuolelta nostaisin esiin keittiömestari ja Suomen Bocuse d’Or edustaja Ismo Sipeläisen suunnitteleman Menu Nordicin, josta on ensimmäistä kertaa myös vegaaniversio sekä oma versio lapsille. Kannattaa myös testata italialaisen ravintola Tavolàtan Menu italiano, jonka on suunnitellut keittiömestari Valter Gaiaudi, vinkkaa ravintolapalveluiden tuotepäällikkö Emmi Kokko.

Lähde ja kuva: Tallink Silja

Jaa artikkeli

Keskustelu