Matkailu | Uutinen | 18.5.2018

Päivän kuva: Porto – siltojen kaupunki

Porton upeiden rautasiltojen takaa löytyy tarina entisestä yhtiökumppanuudesta.

Jaa artikkeli

Portugalin toiseksi suurin kaupunki on tullut vuosisatojen kuluessa tunnetuksi eri nimin, tulee niistä ”siltojen kaupunki” helposti mieleen kaupunkikuvaa katsellessa. Meren läheisyys unohtuu helposti, sillä Douro-joen ylittävät suuret ja korkeat sillat hallitsevat keskustakuvaa valloittavaan tyyliinsä.

Eräs keskeisimmistä silloista on maisemaa dominoiva kaksikerroksinen Ponte de D. Luís I. Vuonna 1886 valmistunut kaksikerroksinen silta oli uutena tyyppinsä pisin alakannen ollessa 172 metriä. Yläkannen pituus on peräti 395,25 metriä ja silta on 85 metriä korkea. Erikoinen kaksikerroksinen rakenne oli Porton kaupungin toivomus, sillä yksikerroksisen rakenne koettiin rittämättömäksi kaupungin ”dramaattisen” väestönkasvun edessä.

Porto – siltojen kaupunki

Ponte Maria Pia – yksikerroksinen ja yhdeksän vuotta aiemmin rakennettu versio Ponte D. Luís I:stä.

Sillasta vastasi saksalainen Théophile Seyrig. Ansioitunut insinööri ei tosin saavuttanut sellaista mainetta kuin läheisen Ponte Maria Pian suunnitellut legendaarinen Gustav Eiffel. Sillat ovat kerrosratkaisua lukuun ottamatta lähes identtisiä.

Kaksossilloille on hyvä syy, sillä Seyrig oli Eiffelin yhtiökumppani Ponte Maria Pian rakentamisen aikoihin vuonna 1877. Myöhemmin Seyrig siirtyi kuitenkin belgialaisen rakennusyhtiön pariin ja päihitti Eiffelin yksikerroksisen suunnitelman 1880 järjestetyssä kilpailussa Porton seuraavasta sillasta.

Ponte Maria Pian kanssa samassa kuvassa ovat myös 2003 valmistunut Ponte do Infante ja 1991 rakennettu Ponte de São João, joiden tehtävinä on ollut periä Maria Pian ja Luís I:n tehtäviä vanhojen rautasiltojen eläköityessä.

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen

Jaa artikkeli

Keskustelu