20.9.2017

Päivän kuva: haistaako ahma sateen?

Päivän kuva ahma

Kuvauskojussa ahmaa odotellessa on aikaa ajatella ja kuunnella sadetta. Nukahtaakin saa, mutta kuorsaaminen on ehdottomasti kiellettyä.

Ahma on näätäeläimistä suurin ja komein, mutta myös perin harvinainen. Sen kuvaaminen on haaste, jossa onnistuminen vaatii ennakkovalmistelujen lisäksi ripauksen tuuria.

Kuvauskojun uumenissa himmeää valoa hehkuva puhelin kertoo, että tällä kertaa tuuri on kortilla.

Luvassa on pilvistä ja sadetta, eli kuvaamisen kannalta yhdistelmä on mahdollisimman kehno.

Lisähaastetta tarjoaa naapurikojussa päivystävä kuvausryhmä, jonka käsitys hiljaisuudesta on hieman erilainen kuin pohjoismaisen jäyhillä naapureilla, arasta ahmasta puhumattakaan.

Petokuvaus on malttia vaativa laji, jossa eläväiseen elämäntapaan tottunut on kovilla.

Kuvia saadakseen olisi maltettava olla hiljaa ja vältettävä myös turhaa liikkumista kojun sisällä, jos haluaa kuvata muutakin kuin petojen eväiksi maastoon kätkettyjä eväitä kärkkyvää lokkia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lokki ottaa siivet alleen

Kolmen tunnin odottamisen jälkeen viereisessä kuvauskojussa on vihdoin hiljaista. Taivas tummuu ja tuuli yltyy.

Kelopuun oksalla päivystävä lokki ottaa siivet alleen ja lehahtaa kiertelemään viereisen lammen rantoja.

Jos lintu pelästyi, saattaa peto olla liikkeellä. Kenties juuri ahma. Mutta jos lintu vain kyllästyi ja lähti oikomaan siipiään, lienee luvassa  vain lisää odottelua.

Seuraava minuutti kertoo tilanteen. Kummalliset mittasuhteet omaava suurpeto viilettää kojun kulmalta kohti rantaa.

Mitä ahma haistelee?

Ahma kiertää tähystysaukosta näkyvän alueen ympäri ja hotkii löytämänsä ruoan. Lammen rannassa se vihdoin pysähtyy ja jää haistelemaan tuulen tuomaa pitkään ja hartaasti. Vilkasliikkeisen eläimen kiireet näyttävät olevan ohi, mutta miksi?

Lopulta ahma saa tarpeekseen ja poistuu vähin äänin näkyvistä ilman ilmeistä syytä.

Viisi minuuttia myöhemmin alkaa ropina. Pian yltyvä sade piiskaa maiseman harmaaksi ja pakottaa levottoman lokin takaisin kelolle. Kuvaamisen kannalta tilanne tarkoittaa taukoa, jonka aikana ehtii syömään eväitä ja pohtimaan puhki monta asiaa.

Eniten mietityttää se, haistoiko ahma sateen, vai ihme mikä sai sen häipymään kesken valmiiksi katetun päivällisen.

Teksti ja kuva: Antti Hentinen

Eerä-Eeron kuvauskojuilla ahman kohtaaminen on varsin todennäköistä. Suurpedoista mitoiltaan pienin on kuvattavissa ympäri vuoden.

Luetuimmat