Matkailu | 24.9.2017

Matka: turkkilaisessa hamamissa rentoutumassa

Saippuavaahto ja hieronta ovat tärkeä osa hemmottelua.

Jaa artikkeli

Fiksu rakentaa lomapäivän Turkissa siten, että aamupäivän helteistä ja hikistä vuoristopatikointia seuraa iltapäiväinen hemmottelu hamamissa eli turkkilaisessa kylpylässä.

Hamam-perinne on ikiaikainen, sillä kylpylät juurtuivat alueelle jo roomalaisaikoina, jolloin jokaisessa kaupungissa oli kylpylä. Vaikka perinne sittemmin unohtui itäroomalaisen valtakunnan rapistuessa, elpyi perinne uudelleen ottomaanien valtakaudella.

hamam

Hamamissa kävijä saa päälleen saippuavaahdon ja pesun päästä varpaisiin.

Elämys alkaa löylyttelyllä

Turkin etelärannikolla sijaitsevassa rantakohde Alanyassa on monia hamam-paikkoja, jotka ovat lähinnä matkailijoiden tarpeisiin suunniteltuja.

Niistä ylellisen oloinen Orient spa & wellness sijaitsee venesataman kupeella. Kävijää muistutetaan jo omaa vuoroaan odotellessa, että hoitosession jälkeisinä päivinä aurinkorasvaa kannattaa levittää huolellisesti: haman-käynnin jäljiltä iho voi palaa herkemmin.

Hemmottelu alkaa löylyhuoneesta. Suomalaista saunaa muistuttava paikka puisine lauteineen on yllätys, sillä alkulämmittely hamameissa hoituu usein höyryhuoneissa.

Lämpöä on noin 70 astetta ja kiukaalle saa heittää vettä. Hoitoajat porrastetaan, joten löylyhuoneessa saa olla rauhassa. Parinkymmenen minuutin jälkeen on aika vaihtaa huonetta ja käydä marmoriselle lämmitetylle alustalle makuulle. Tuleva jännittää.

hamam

Jumitukset saavat kyytiä

Kuollut ihosolukko irtoaa, kun thaimaalaisen pesijän karheat pesukintaat käyvät läpi koko kropan. Kuorintaa seuraa pehmeään saippuavaahtoon peittely ja pesu päästä varpaisiin. Elämys päättyy hengähdystauon jälkeen hierontaan, jossa käytetään öljyä, lämpimiä kiviä sekä polvia ja kyynärpäitä. Jumitukset löytyvät ja saavat kyytiä.

hamam

Kasvonaamio ja Garra Rufa -kalojen suorittama jalkojen kuolleella ihosolukolla herkuttelu jäävät tällä erää kokeilematta. Mikäli haluaa nämäkin käsittelyt sisältävän koko hoitosetin, maksaa se 36 euroa.

Olo on käsittelyn jäljiltä rentoutunut isolla ärrällä vielä tuntikausia myöhemminkin. Unta ei tarvitse houkutella.

Jaa artikkeli

Alanya

Alanya

Keskustelu