17.2.2017

Kiinnostavimmat hiihtolomakohteet – täällä suomalaiset lomailevat

Škoda Superb

Suomi pakkaa pian laukkunsa ja perheensä autoihin ja lentokoneisiin, kun koulujen hiihtolomat käynnistyvät eteläisessä Suomessa.

Suomi suuntaa hiihtolomalle, mutta reissuun ei välttämättä enää pakata hiihtovarusteita. Espanjan aurinkorannat houkuttelevat pimeään ja kylmään kyllästyneitä, eikä hiihtoloma 2017 tee matkahakusivusto momondon mukaan poikkeusta sääntöön.

Verkkosivuston kymmenen haetuimman kohteen listalta löytyvät niin Malaga, Las Palmas kuin Teneriffakin. Rantakohteiden lisäksi suomalaisia kiinnostaa kaupunkikulttuuria pursuava Barcelona. Kaupunkikohteista säväyttävät myös myös Lontoo, Tukholma ja Berliini. Helsinkiä unohtamatta.

Malta Valetta

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaukokohteet eivät houkuttele

– Kaukokohteisiin matkustetaan selvästi mieluummin pidemmillä lomilla, ja niiden suosio hiihtolomakohteina on siksi vaatimattomampi. Esimerkiksi New Yorkin suosio on hiipunut viime vuodesta eikä kaupunki enää yltänyt kymmenen haetuimman kohteen joukkoon, kertoo momondon Suomen markkinointipäällikkö Miina Malkki.

Listalle ponnisti vielä nipin napin viime vuodesta kolmanneksen laskenut München, joka on usean eri laskettelualueen lähilentokenttä.

– Viime vuoteen verrattuna eniten suosiotaan kasvattivat Tukholma ja Dubai, joka tarjoaa suomalaisille lämpöä ja shoppailumahdollisuuksia, Malkki toteaa.

Hiihtoloman haetuimmat kohteet 2017:

1. Helsinki (+ 1 %)
2. Lontoo (- 2 %)
3. Dubai (+ 23 %)
4. Malaga (+ 1 %)
5. Tukholma (+ 18 %)
6. Berliini (+ 1 %)
7. Las Palmas de Gran Canaria (- 18 %)
8. Barcelona (- 20 %)
9. Teneriffa (- 6 %)
10. München (- 5 %)

Lähde: momondo.fi

Kuusi kovaa kotimaista kohdetta

Hiihtolomalla ei kuitenkaan ole välttämätöntä matkustaa kauas, vaan mielenkiintoisen hiihtoloman voi viettää perheen kanssa myös kotimaassa. Talven ja pakkasten palattua eteläänkin voi lomasta nauttia luistelemalla, laskettelemalla tai vaikka saunomalla kaupungin hienoimmassa design-saunassa.

Helsinki
Pääkaupunki tarjoaa hiihtolomalaisille runsaasti vaihtoehtoja. Ydinkeskustassa sijaitsevassa Rautatientorin Jääpuistossa voi luistella vaikka koko päivän; tarjolla on ilmaista luisteluopetusta ja tarvittavat varusteet voi vuokrata paikan päältä. Luonnontieteellisessä museossa riittää ihmeteltävää dinosauruksista Afrikan savanneihin, ja museossa järjestetään säännöllisesti myös piirustuspajoja.

Loman voi aloittaa leppoisasti Hernesaaren Löylystä, jossa pääsee yleisellä saunavuorolla löylyttelemään joko savusaunaan tai puulämmitteiseen saunaan. Rohkeimmat pulahtavat vilvoittelemaan mereen saunomisen lomassa, ja saunomisen päätteeksi maistuu ravintolan brunssi.

Vantaa
Vantaa ei ehkä ole kohde eksoottisimmasta päästä, mutta sieltä löytyy vaivattomasti tekemistä koko perheelle. Tiedekeskus Heurekassa on panostettu toiminnallisuuteen ja vuorovaikutukseen, ja hiihtolomaviikolla Heurekassa järjestetään myös kaksipäiväisiä tiedeleirejä.

Luontoon kaipaavalle retki Helsingin puolelle Keskuspuistoon tarjoaa täyden metsäkokemuksen. Vantaan kupeessa Haltialan pelloilla risteilevät talvisin hiihtoladut, ja kotieläintilan asukkaisiin pääsee tutustumaan myös talvikaudella. Alueella on myös mahdollisuus makkaranpaistoon, jos tuo grilliin puut tai hiilet mukanaan.

Oulu
Oulussa talvinen tunnelma tuo hiihtolomaan eksoottisempia vaihtoehtoja. Mikäli mieli halajaa pohjoisemmaksi, Oulu on erinomainen kohde. Suuri sisäaktiviteettipuisto SuperPark tarjoaa huonommalla säällä tekemistä lapsille, kun taas hyvällä säällä on mahdollista lähteä vaikkapa poro- tai huskyajelulle.

Tampere
Tamperetta ei suotta kehuta kulttuurikaupungiksi. Tammerkosken rannalla sijaitsevassa Museokeskus Vapriikissa on yhdeksän pysyvää ja viisi vaihtuvaa näyttelyä, joista valita. Kaupungin lukuisissa museoissa pääsee muun muassa ihastelemaan ja pelaamaan eri aikakausien pelejä autenttisissa ympäristöissä, tutustumaan poliisin toimintaan tai vierailemaan lasten kanssa toiminnallisissa näyttelyissä.

Turku
Rannikolta löytyy tekemistä koko perheelle myös talvella. Turun linna on erinomainen kohde koko perheelle, ja hiihtolomien aikaan perheen pienimmät voivat osallistua jännittävälle Pikkuritarikierrokselle. Luistelu onnistuu Turussa mainiosti muun muassa mutkittelevalla Kupittaan luistelumadolla että Parkin tekojääradalla.

Turusta on helppo retkeillä myös Naantaliin, jonka Muumimaailmassa asukkaat ovat heränneet talviuniltaan Taikatalveen juuri hiihtolomien aikaan 18.–26. helmikuuta 2017.

Jyväskylä
Lapin hiihtolomatunnelmasta haikaileville on Jyväskylästä alle tunnin matkan päässä sijaitseva Himos oivallinen kohde. Jos taas haluaa pysyä kaupungissa, laskettelu ja monet muut talvilajit, kuten huimapäinen talvikruisailu pyörällä, onnistuvat Jyväskylässä myös lähes keskustan tuntumassa. Pakkastalvina Jyväsjärven jäälle aurataan retkiluistelurata, jota ympäröi myös jäälatu.

Tiedot perustuvat momondo.fin kautta haettuihin lentoihin, joiden matkustusajankohta on 17. helmikuuta ja 26. helmikuuta 2017 välillä.

Kuvat Moottorin arkisto: Antti Hentinen

Luetuimmat