14.5.2016

Erikoiset unet: Gozo – viiden tähden rauhaa

Kempinski Gozo

Gozon saarella ei ole kiire. Rauhallisuuden, verkkaisen elämän ja nautintojen saumaan iskee myös viiden tähden hotelli, josta poistutaan levänneinä ja uudelleen arkea varten latautuneina.

Moni osaa sijoittaa välimerellisen Maltan kartalla Sisiliasta etelään, mutta missä on Gozo? Harvempi sijoittaisi ilman epäröintiä kartalle saarta, jonne on Maltan pääsaarelta puolen tunnin laivamatka.

Gozolla sijaitseva The Kempinski Hotel San Lawrenz on viiden tähden hotelli – ja oiva paikka elpyä arkikiireistä.

Kempinski Gozo

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yksityisyyttä kunnioittava

Jo vastaanotossa käy selväksi, ettei palvelu jää kiinni henkilökunnan määrästä: heitä riittää.

Tunnelma on kohtelias ja yksityisyyttä kunnioittava.

Hotellissa ei ole valomerkkiin asti hälisevää aulabaaria yökerhosta puhumattakaan.

– Rauhaisa sijainti, hyvä palvelu ja kattava hoitotarjonta, johtaja Massimo Bonafaccia listaa hotellinsa valtteja.

Myös hotellin ympäristö antaa mahdollisuuksia. Hotellia ympäröi puutarha. Keskipäivän paahteelta voi vetäytyä palmupuiden varjoihin ja ihailla hyvin hoidettuja istutuksia. Aurinkoa palvovat löytää väljän uima-allasalueen patiolta.

Kaukana kopiohotellista

Hotellissa käy paljon brittejä, saksalaisia ja sveitsiläisiä. Me suomalaiset emme ole vielä paikkaa löytäneet, sillä Pohjoismaat ovat edustettuina lähinnä ruotsalaisten ja norjalaisten voimin.

Vuodesta 1999 toimineesta hotellista tuli vuonna 2001 osa maailmanlaajuista Kempinski-ketjua, jonka kantavia ideoita on erottautua ketjuhotellien massasta, jossa yösijat ovat toistensa kopioita sijaitsivatpa ne millä mantereella tahansa.

Kempinski Gozo

Kattava hoitotarjonta

Tunnelma hoito-osastolla on seesteisen seisahtunut ja itämaisen mystinen. Ayurveda-hoitoajatus on se jokin, joka houkuttelee monia. Holistiseen ajatukseen kuuluu myös oikeanlainen ruokavalio.

Kempinski Gozo

Ayurveda-hoidot palauttavat voimat, hieronnat ja hammam-kylpylän lämpö rentouttavat kivistävät lihakset. Vieraat voivat valita myös tasapainottavia tai helliviä hoitoja. Hoitojen hinnat ovat siedettäviä: kolmen vartin hoitosessio maksaa 60 euroa, 90 minuutin sessio 115 euroa.

Erilaisissa hoidoissa käy kuukausittain arviolta 200 vierasta.

– Yleensä vieraat ottavat hoidon tai useamman viikonloppuvisiitin aikana. Toisaalta osa vieraista viihtyy meillä parikin viikkoa kerrallaan, kylpylän johtaja Hana Daoud kertoo.

Kempinski Gozo

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Valoisat huoneet

Hotellin valoisat huoneet ovat tyylikkäästi ja tasokkaasti sisustetut – ja sitä avarampia mitä avarammin matkailija avaa kukkaronsa nyörit. Siellä täällä on muutama riitasointu: rispaantunut istuinkangas tai repsottava jalkalista.

Huonehinta riippuu matkailusesongista ja huoneen koosta, mutta tyypillinen hintahaarukka aamiaisen kera on 190–430 euroa yöltä.

Kempinski Gozo

Toisaalta kaikki on suhteellista. Jos haluaa ainutkertaisia elämyksiä, voi suunnitella matkansa niin, että säästää matkarahoja hieman kauemmin tai luopuu jostakin tuliaisostoksesta, ja sijoittaa välirahan luksuselämykseen – vaikka vain yhdeksi sviittiyöksi.

Vaivattomia retkiä

Hotelli on paketoinut monet nähtävyydet matkailijalle käteviksi kokonaisuuksiksi, jossa ainoaksi vaivaksi jää maksaa retki ja seurata opasta.

Gozon rantojen luolat, värikkäät eksoottiset kalat ja laivojen hylyt ovat suosittuja sukelluskohteita. Hotellilta voi varata myös sukelluskursseja. Vasta-alkajien puolipäiväkurssi maksaa 65 euroa. Kokeneempien sukeltajien kahden päivän retki kirkkaisiin vesiin maksaa tyypillisesti 230 euroa, neljän päivän elämys 320 euroa.

Kurssikielinä ovat englanti, saksa, malta, ranska, italia ja espanja.

Lisätietoja Maltan matkailutarjonnasta saarten viralliselta matkailusivustota www.visitmalta.com

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Antti Hentinen

Luetuimmat