13.4.2019

Automatkailija – vältä tuhansien eurojen sakot lomalla Euroopassa!

Autolomalle Saksaan

Autoillen Euroopassa -kirja kertoo 35 eri maan nähtävyydet, reittiehdotukset, ruuhkasumput, tiemaksut, ympäristötarrat, nopeusrajoitukset – ja kertoo useita rahanarvoisia vinkkejä.

Talven väistyessä ja teiden kuivuessa alkaa myös automatkailu houkuttamaan. Moni suuntaa autolla Eurooppaan, joka on lähellä, mutta tarjoaa monta elämyksellistä matkailumaata ja -kaupunkia. Suomalaisten suosituin automatkailukohde on edelleen Saksa.

Autoliiton Autoillen Euroopassa -kirjassa käsitellään seikkaperäisesti monia automatkailijoille tarpeellisia aiheita kuten eri maiden käytäntöjä, jotka liittyvät navigaattoreiden ja kojelautakameroiden käyttöön. Navigaattoreiden kiinteistä nopeusvalvontakameroista varoittavaa ominaisuutta on puolestaan laitonta käyttää muun muassa Saksassa ja Ranskassa.

Joissakin Euroopan maissa on hyvin tiukat kojelautakameroita koskevat määräykset. Esimerkiksi jatkuvasti tallentavan kojelautakameran käyttö on ollut kielletty Itävallassa tuhansien eurojen sakon uhalla – maan tietosuojaviranomaiset ja muut viranomaistahot ovat tosin tällä hetkellä erimielisiä asiasta.

Tutkanpaljastimet ja muut aktiivisesti tutkia ja poliisin muita valvontalaitteita etsivät laitteet ovat esimerkiksi Itävallassa ankarasti kiellettyjä. Sakko voi olla jopa 4 000 euroa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vältä ikävät yllätykset

Autoiluloman ehdoton suunnitteluapu on Autoliiton Autoillen Euroopassa -kirja. Se on jo klassikko, sillä ensimmäisen kerran Eurooppaan suuntaaville automatkailijoille tarkoitettua täsmätietoa sisältävä opas ilmestyi jo vuonna 1963. Autoillen Euroopassa -kirja julkaistaan joka toinen vuosi.

– Jos ei ole perehtynyt eri maiden sääntöihin ja määräyksiin, saattaa tulla ikäviä yllätyksiä, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen kertoo.

Esimerkiksi maksamattomat moottoritiemaksut, kielletyille ympäristövyöhykkeille ajaminen tai vaikka jonkun varusteen puuttuminen autosta voi tulla kalliiksi, vaikka virhe perustuisikin vilpittömään tietämättömyyteen.

Autoillen Euroopassa

Tiedot 35 maan määräyksistä

328-sivuisesta kirjasta löytyvät tärkeimmät tiedot 35 Euroopan maan liikennesäännöistä ja määräyksistä. Kirjassa esimerkiksi esitellään suomalaisille tuntemattomampia liikennemerkkejä sekä liikennemerkkien lisäkilpien tekstejä käännöksineen.

Auton pakolliset varusteet ja muut olennaiset asiat käydään seikkaperäisesti läpi. Kirja valistaa myös maksullisista teistä ja Alppien alueen lukuisista tunneleista.

Hyödyllistä käyttötietoa autoilijalle ovat myös eri maiden ja kaupunkien käytännöt ympäristövyöhykkeiden suhteen.

Esimerkiksi Saksassa käytännöt ovat tiukentuneet. Mahdolliset kaupunkien sisäiset ajokiellot liittyvät kiinteästi siihen, paljonko ovat auton pienhiukkaspäästöt. Ongelmallisimpia tässä suhteessa ovat vanhat dieselautot.

Ruuhkaiset ajankohdat ja kehnot tiet

Lukija saa maakohtaisesti myös matkailijan turvavinkkejä, tietoa polkupyöräilijöitä koskevista määräyksistä sekä vinkkejä kunkin maan julkisesta liikenteestä.

Tiedot kehnokuntoisista teistä ja ennakkotiedot mahdollisista ruuhkasumpuista ovat automatkailijalle kullanarvoista tietoa. Kukapa sitä loma-aikaansa haluasia tuhrata ruuhkissa mateluun tai huonokuntoisilla väylillä etenemiseen.

Monissa Euroopan maissa loma-ajat saavat ihmiset suurin joukoin tienpäälle. Monen maan ruuhkaisimmat tieosuudet ja ruuhkien ajankohdat ovat hyvin ennakoitavissa tiedossa.

Ruuhkautumisherkkyyteen liittyy usein se, millä tieosuuksilla ja mihin aikaan on liikkeellä paljon raskasta kalustoa, jonka vauhti etenkin ylämäissä hidastuu. Pitkiä rekkaletkoja voi olla haasteellista ohittaa.

Autolla Eurooppaan -vinkkejä on tarjolla kattavasti myös Autoliiton nettisivuilla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vinkkejä myös motoristeille

Maakohtaisten tietojen lisäksi kirjassa annetaan ohjeita matkaan valmistautumiseen, auton kuormaamiseen sekä autonvuokraukseen.

Matkailuajoneuvoilla liikkuville ja moottoripyöräilijöille on omat vinkkinsä, minkä lisäksi kirjassa on viisi erilaista reittiehdotusta nähtävyyksineen. Myös sakkorangaistukset, rajanylityspaikat, tullimääräykset, polttoaineet ja kissojen sekä koirien maahantulomääräykset käydään läpi maittain.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Autoliitto

Luetuimmat