19.6.2017

Vuoden tiepalvelumies: ”nykyautot ovat vähän liian huoltovapaita”

Vuoden tiepalvelumies Juha Kuusisto

Vuoden 2017 tiepalvelumies Juha Kuusisto kannustaa tarkistamaan rengaspaineet ja tankkaamaan ajoissa.

Tiepalvelupäiviä vietettiin viime viikonloppuna Kotkassa. Tapahtuman yhteydessä julkistettiin perinteiseen tapaan myös Vuoden tiepalvelumies.

Kunnianosoitus myönnettiin tällä kerralla 39-vuotiaalle euralaiselle Juha Kuusistolle. Valinnan kriteereinä olivat muun muassa aktiivisuus ja esimerkillisyys tiepalvelumiehen tärkeässä roolissa sekä perehtyneisyys nykyaikaiseen ajoneuvotekniikkaan, joka asettaa yhä enemmän haasteita tien päällä tapahtuvalle avustustoiminnalle.

Kuusisto on vasta neljättä vuotta tiepalvelumiehenä, mutta tekninen osaaminen oli hallussa jo oman auto- ja rengasalan työn kautta. Tiepalvelumiehiltä vaadittavat ensiapu- ja tieturvakurssitkin olivat pääosin suoritettu, joten tiepalvelumieheksi ryhtyminen onnistui nopealla aikataululla.

– Olin toiminut Autoliiton paikallisosastossa jo pitkään, kun eräs kokenut tiepalvelumies houkutteli mukaan tiepalvelutoimintaan. Minua kiinnosti auttaa ihmisiä tien päällä, joten lähdin mielelläni mukaan, Kuusisto kertoo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Auton kunnon ylläpito unohtuu

Hyvän tiepalvelumiehen ominaisuuksiin kuuluvat ystävällisyys, avuliaisuus, luovuus ja empaattisuus. Aina kun tiepalvelumiestä tarvitaan, on autoilijalla jonkinlainen kriisi päällä ja matka pitää saada mahdollisimman nopeasti jatkumaan.

– Nykyautot ovat vähän liian huoltovapaita ja se vähäkin auton kunnon ylläpito ja pienten tarkistusten tekeminen unohtuu. Ennen matkaa olisi tärkeää tarkistaa muun muassa rengaspaineet ja nostaa niitä tarvittaessa kuormitusta vastaaviksi, Kuusisto toteaa.

Rengasrikot, polttoaineen loppuminen sekä apuvirran tarve ovat vuodesta toiseen yleisimpien avustussyiden joukossa.

– Polttoainesäiliötä ei pidä ajaa aivan kuivaksi, vaan kannattaa tankata hyvissä ajoin. Ajotietokone ei anna välttämättä oikeaa kuvaa siitä kuinka pitkälle lopputankillisella pääsee. Loppujen lopuksi moni matkan katkeaminen olisikin vältettävissä hyvin yksinkertaisilla toimenpiteillä, Kuusisto sanoo.

Lähde ja kuva: Autoliitto

Luetuimmat