29.3.2018

Tieliikennekuolemia ennätyksellisen vähän – tavoite puolittamisesta jäämässä haaveeksi

Tieliikenne vaati viime vuonna 222 kuolonuhria.

Tieliikenteessä kuoli viime vuonna ennakkotietojen mukaan 222 ihmistä. Kuolleiden määrä on ennätyksellisen pieni. Vuonna 2014 tieliikenteessä kuoli 229 ihmistä. Tämä luku on aiemmista luvuista alhaisin.

Kuolleiden määrä tullee jonkun verran kasvamaan luvusta 222 kuolinsyyrekisteriin perustuvissa tarkistuksissa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tavoite jää saavuttamatta

Kuolemaan johtavista onnettomuuksista ovat vähentyneet eniten rattijuopumusonnettomuudet, raskaan liikenteen onnettomuudet ja mopo-onnettomuudet. Kohtaamisonnettomuudet ovat puolestaan lisääntyneet.

Vaikka liikenneturvallisuuden kehitys on ollut myönteistä, ei valtioneuvoston tavoite liikennekuolemien puolittamisesta vuoden 2010 tasosta vuoteen 2020 mennessä todennäköisesti toteudu.

Turvallisempaan suuntaan ovat kehittyneet turvavöiden, jalankulkijoiden heijastimien ja pyöräilykypärien käyttö. Myös ylinopeudella ajaminen on vähentynyt. Rattijuoppojen määrä liikennevirrassa on pysynyt jotakuinkin ennallaan.

Liikenneturvallisuuden kannalta on epäsuotuisaa, että ajoneuvokannan keski-iän kasvu on jatkunut ja autoliikenteen liikennesuorite on kasvanut.

Lähde: LVM Kuvituskuva: Moottorin arkisto

Luetuimmat