21.10.2014

Tarkkana tunkkivalinnassa – viallisia joukossa

Renkaanvaihtajan kannattaa valita työvälineensä huolella. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston testissä löytyi viisi heikkolaatuista hallitunkkia ja yksi kehno saksitunkki.

Talvirengaskausi on pian päällä koko maan laajuistesti. Renkaanvaihtorupeamaa ennen on syytä kiinnittää huomiota asianmukaisiin työvälineisiin. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on havainnut puutteita testaamiensa kuluttajakäyttöön tarkoitettujen tunkkien rakenteessa, merkinnöissä ja käyttöohjeissa.

Tukes testautti kaikkiaan kuusi noin 20 euron hintaista hallitunkkia ja yhden sähköllä toimivan saksitunkin. Viidessä hallitunkissa havaittiin turvallisuuspuutteita, joiden takia tunkkeja myyneet yritykset poistivat ne markkinoilta. Saksitunkin turvallisuuspuutteet olivat niin vakavia, että sitä myynyt yritys keräsi myymänsä tuotteet pois kuluttajilta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tukesin mukaan tunkit poistettiin myynnistä, sillä ne eivät soveltuneet käytettäväksi valmistajan ilmoittamalla enimmäiskuormituksella. Noin 20 euron hintaisilla tunkeilla ei voinut nostaa ilmoitettua kahden tonnin kuormaa, ja lisäksi laskeminen oli hallitsematonta suurimmalla kuormalla.

- Auton sähköjärjestelmään liitettävä kahden tonnin saksitunkki rikkoutui laskettaessa tunkin nostamaa 700 kilon kuormaa. Nivelen molemmat pultit repeytyivät irti vastakappaleen kierteistä, tuoteturvallisuusinsinööri Jaakko Laitinen Tukesista kertoo.

Kyseinen tunkki testautettiin kuluttajailmoituksen perusteella.

Ennakkotarkastusta ei ole

Tukes korostaa, että toiminnanharjoittajat ovat vastuussa tuotteidensa turvallisuudesta. Tunkkien tulee täyttää koneiden turvallisuudesta annetun valtionneuvoston asetuksen  vaatimukset.

Turvallisuuden lisäksi toiminnanharjoittajien velvollisuuksiin kuuluu varmistuminen siitä, että tunkeissa on muun muassa CE-merkintä sekä suomen- ja ruotsinkieliset käyttöohjeet. Käyttöohjeiden liitteenä tulee olla vaatimustenmukaisuusvakuutus.

Nykykäytännön mukaan viranomaiset eivät tarkasta ennakkoon koneiden turvallisuutta. Lähtökohtana on se, että laitteet on suunniteltava ja valmistettava koneasetuksen mukaisesti ja niiden on vastattava asetuksen turvallisuusvaatimuksia esimerkiksi rakenteen ja merkintöjen suhteen.

Valmistajien on myös huomioitava laitetta koskevat turvallisuusstandardit, joista löytyy tarkempia teknisiä määrityksiä vaaditun turvallisuustason täyttämiseksi.

Tunkkitestin tulosten julkistamisen yhteydessä Tukes muistuttaa, että osa autojen mukana tulevista tunkeista on niin sanottuja hätätilannetunkkeja, eli niitä ei ole tarkoitettu kausittaiseen pyörien vaihtoon lainkaan.

Mikäli renkaanvaihtoon ryhtyy itse, on tärkeää kiinnittää huomiota oikeisiin nostokohtiin, panostaa laadukkaaseen tunkkiin ja käyttää sitä valmistajan tarkoittamalla tavalla. Lisäturvaa renkaanvaihtaja saa esimerkiksi laittamalla auton alle irtonaisen pyörän tai pukin lisätueksi.

Varteenotettava vaihtoehto on myös asiantuntevan rengasliikkeen puoleen kääntyminen.

Tukesin testissä tunkeista puutteellisiksi havaittiin nämä:

Biltema / Sähkökäyttöinen saksitunkki
Motonet / Hallitunkki 2T, 140-330 mm
Motoral / Hallinosturi 2 t, 135-330 mm
Rautakesko / Hallinosturi 2 t, 135- 330 mm
TamForce / 2t hallitunkki 127- 330 mm
AWD / 2t hallitunkki 135 mm-330 mm

Tarkemmat tiedot tuotteissa havaituista puutteista Tukesin Markkinavalvontarekisteristä

Teksti: Antti Hentinen   Kuva: Jari Saarentaus   Lähde ja tuotekuvat: Tukes

Luetuimmat