28.7.2018

POP Vakuutus: kilometripohjainen hinnoittelu yleistyy – alle 20 000 kilometriä ajaville alennusta

Liikenne

POP Vakuutuksen vuonna 2016 lanseeraama kilometripohjainen autovakuutus on saanut yhtiön autoilevilta asiakkailta hyvän vastaanoton.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Myönteisten kokemusten myötä vakuutusyhtiö kertoo uudistavansa autovakuutustaan ja tuo sen nyt entistä laajemman kuluttajaryhmän saataville: jatkossa kaikki alle 20 000 kilometriä vuodessa ajavat saavat jatkuvaa alennusta autovakuutuksestaan.

Autovakuutusten perushinnaksi on määritelty 20 000–25 000 kilometriä vuodessa ajavien vakuutusten hinta. Jos ajoa kertyy tätä vähemmän, saa alennusta portaittain sen mukaan, kuinka vähän autolla vuodessa ajetaan.

Vakuutusturviltaan POP Vakuutuksen autovakuutukset säilyvät ennallaan, eli vakuutusten kattavuudesta ei yhtiön mukaan ole hintoja laskettaessa tingitty.

Kilometrit huomioon ensimmäisenä

Kaksi vuotta sitten POP Vakuutus toi ensimmäisenä Suomessa markkinoille autovakuutustuotteen, jossa sekä kasko- että liikennevakuutusmaksun suuruus määräytyy vuosittaisten ajokilometrien mukaan. Nyt markkinoilla on jo kilpailua ja tarjolla useampi ajettuihin kilometreihin pohjautuva autovakuutus.

– POP Vakuutuksella ajokilometrit vaikuttavat aidosti ja radikaalisti autovakuutuksen hintaan. Omat ajokilometrit ilmoitetaan vakuutuksen ostovaiheessa, ja moni vähemmän ajava autoilija yllättyy siitä, miten paljon heidän autovakuutuksensa hinta tippuu kilometrihinnoittelun myötä, kertoo POP Vakuutuksen ajoneuvoasiantuntija Emilia Sonné.

Hirvikolari

Suurin osa ajaa alle 20 000 kilometriä vuodessa

POP Vakuutuksen teettämän kyselyn* mukaan lähes 80 prosenttia kotitalouksista ajaa ykkösautollaan alle 20 000 kilometriä vuodessa. Kilometrien puolesta vähän ajavat kuuluvat yhtiön kilometreihin pohjautuvan autovakuutushinnoittelun piiriin.

Aikaisemmin yhtiön asiakkaat saivat valita tavallisen ja kilometripohjaisen autovakuutuksen väliltä. Heinäkuusta 2018 alkaen ajokilometrien huomioiminen hinnoittelussa koskee kaikkia uusmyynnissä olevia henkilö- ja asuntoautovakuutuksia.

Kun kilometreihin perustuva hinnoittelu koskee sekä liikenne- että kaskovakuutuksia, säästöä voi tulla aikaisempaan autovakuutukseen verrattuna jopa satasia, vakuutusyhtiö lupaa.

Vähemmän ajavilla vähemmän vahinkoja

Suomessa suurin osa autoilijoista ajaa suhteellisen vähän, alle 20 000 kilometriä vuodessa. Vahinkotilastojen mukaan suurin osa vahingoista sattuu kuitenkin autoilijoille, joille vuosittaisia ajokilometrejä tien päällä kertyy enemmän, vakuutusyhtiö kertoo.

– Vahinkotilastot vaikuttavat ja tulevat jatkossakin vaikuttamaan vakuutusten hinnoitteluun - vakuutusyhtiöstä riippumatta. Liikennevahinkojen kulut jakaantuvat kaikkien vakuutusyhtiöiden ja vakuutusmaksujen kautta kaikkien autoilijoiden maksettaviksi, selittää Sonné.

Mutta miksi vähemmän ajavien täytyisi maksaa enemmän ajavien vahingoista, jos vähemmän ajaville vahinkoja sattuu vähemmän?

– Kilometrihinnoitellun autovakuutuksemme ydinajatus on, että jokainen maksaa omista ajokilometreistään. Pyrimme hinnoittelemaan vakuutuksiamme läpinäkyvästi ja reilusti, täydentää Sonné.

*Kyselyn toteutti POP Vakuutuksen toimeksiannosta tutkimusyhtiö M3 Research huhtikuussa 2017. Kyselyyn osallistui 1000 suomalaista aikuista eri puolilta Suomea, iältään 18−65 vuotta.

Lähde: POP Vakuutus Kuvitus: Moottorin arkisto/Antti Hentinen

Luetuimmat