8.1.2018

Poliisi: moottorikelkat pois kevyen liikenteen väyliltä

Talvimatkailu_Moottorikelkka

Oulun poliisi kertoo valvovansa erityisesti moottorikelkkailijoiden ajoreittejä. Suurin sallittu nopeus riippuu poliisin mukaan ajopaikasta ja –tavasta.

Oulun poliisi kertoo valvovansa tehostetusti moottorikelkkailua. Huomiota kiinnitetään liikennesääntöjen noudattamiseen, turvavarusteisiin ja turvalliseen ajotapaan sekä ajoneuvon ja kuskin ajokuntoon.

Erityisen valvonnan kohteena ovat kuitenkin ajoreitit. Poliisin mukaan moottorikelkoilla on luvallista ajaa omalla maalla, merkityillä moottorikelkkareiteillä ja merkityillä moottorikelkkaurilla, jääpeitteisillä vesialueilla sekä maastossa maanomistajan luvalla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ei kevyen liikenteen väylälle

Oulun poliisi muistuttaa, että moottorikelkkojen paikka ei ole kevyen liikenteen väylillä.

– Olemme saaneet useita palautteita ja valvontapyyntöjä kevyen liikenteen väylillä ajavista moottorikelkkailijoista. Ilmiö on huolestuttava, sillä kevyen liikenteen väylillä ajo vaarantaa muiden tiellä liikkujien turvallisuutta, komisario Pasi Rissanen muistuttaa.

Suojakypärä pakollinen kuljettajalle ja matkustajalle

Oulun poliisi kommentoi, että moottorikelkkailu on turvallinen liikkumismuoto ja harrastus, kun noudattaa sääntöjä. Suojakypärä on poliisin mukaan kelkkailijan tärkein turvaväline ja pakollinen sekä kuljettajalle että matkustajalle.

Moottorikelkan kuljettajan tulee olla täyttänyt 15 vuotta ja virallisilla moottorikelkkareiteillä ajettaessa tai tietä ylittäessä kuljettajalla tulee olla vähintään T-luokan ajokortti. Virallisilla moottorikelkkareiteillä tai jääpeitteisillä alueilla liikuttaessa ajamiseen ei tarvita erillistä maanomistajan tai –haltijan lupaa.

Nopeus 40 – 80 kilometriä tunnissa

Suurin sallittu nopeus reiteillä ja maastossa maa-alueella on 60 kilometriä tunnissa ja jääpeitteisillä vesialueilla 80 km/h. Jos kelkkaan on kytketty reki, jossa kuljetetaan henkilöitä, suurin sallittu nopeus laskee 40 kilometriin tunnissa.

Rattijuopumussäännöt ovat samat kuin autoillessakin: rattijuopumusraja on 0,5 promillea ja törkeän rattijuopumuksen raja 1,2 promillea.

Lähde: Oulun poliisi Kuva: Moottorin kuva-arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat