31.8.2018

Pääteiden tieliikenne jatkaa kasvuaan

Trafin ja Liikenneviraston johtoon uudet nimet 1.1.2018 alkaen

Pääteiden kokonaisliikenne lisääntyi tammi–kesäkuussa noin 1,4 prosentilla viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Raskaan liikenteen kasvuprosentti oli vielä suurempi.

Liikennevirasto kertoo, että henkilö- ja pakettiautoliikenne lisääntyi koko Suomessa pääteillä 1,3 prosenttia.

Alueellisesti tarkasteltuna eroja henkilö- ja pakettiautoliikenteen oli jonkin verran. Eniten liikenne lisääntyi Varsinais-Suomessa 2,8 prosentilla ja Lapissa 2,1 prosentilla. Pohjois-Pohjanmaalla kehitys oli niukasti pakkasella ja siellä laskua kirjattiin lopulta -0,2 prosenttia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lapissa kovin kasvu

Alueelliset erot olivat suurempia raskaassa liikenteessä kuin henkilö- ja pakettiautoliikenteessä. Kuorma- ja linja-autojen osalta  kasvu oli edelleen merkittävää, sitä kirjattiin kaikkiaan 2,4 prosenttia.

Lappiin kirjattiin suurin kasvu, siellä raskas liikenne lisääntyi peräti 6 prosenttia. Pirkanmaalla kasvua oli 5 prosenttia. Etelä-Pohjanmaalla raskaan liikenteen kasvu jäi 0,8 prosenttiin.

Tiedot pääteiden liikenteestä saadaan Liikenneviraston mukaan liikenteen automaattisilta mittausasemilta.

Lähde: Liikennevirasto Kuvituskuva: Moottorin arkisto/Lauri Ahtiainen

Luetuimmat