19.12.2018

Näin varaudut joulun menoliikenteeseen – ruuhkahuippuja luvassa

liikenne

Joulun alla rytisee parkkipaikoilla, maltti on eduksi myös matkustamisen ajoittamisessa.

Joulun vilkas menoliikenne ruuhkauttaa tiet tällä viikolla. Tänä vuonna on onnekasta, että aatto on maanantaina. Se jakaa menoliikenteen useammille päiville.

Matkaan lähtemisen ajoittaminen onkin kenties paras tae siitä, että matkanteko sujuu väljähköillä teillä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ongelmavuodet 2009 ja 2010

Onnettomuuksien määrä vaihtelee vuosittain paljon säästä ja joulun ajankohdasta riippuen. Onnettomuustietoinstituutin (OTI) kokoamista tiedoista selviää, että viime vuosien joulut ovat sujuneet tieliikenneonnettomuuksien näkökulmasta hyvin.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana erityisesti jouluina 2009 ja 2010 on sattunut enemmän onnettomuuksia.

Molempina vuosina joulua edeltäville päiville sattui lumisadetta ja yksittäisinä päivinä tapahtui jopa yli 500 liikenneonnettomuutta. Jouluaatot osuivat tuolloin myös torstaille ja perjantaille, jolloin menoliikenne tyypillisesti keskittyy vain muutamalle tai jopa yhdelle päivälle.

Kova lumisade on haaste

– Jouluaatto on tänä vuonna maanantaina, joka on liikenneturvallisuuden kannalta hyvä päivä. Liikenne jakautuu tänä vuonna useammalle päivälle perjantaista alkaen ja ruuhkiakin syntyy vähemmän, liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta arvioi.

Nieminen huomauttaa, että onnettomuuspiikeissä kova lumisade on tyypillinen syy suurempien onnettomuusmäärien taustalla.

– Lumetonta joulua harva toivoo, mutta tieliikenteessä lumettomuus on selkeä turvallisuustekijä.

Joulun seudun liikennevahinkojen määrä vaihtelee vuosittain.

– Onnettomuuksien määrissä näkyy suoraan jouluaaton viikonpäivän ja ajokelien vaikutus. Runsas menoliikenne näkyy valitettavasti usein myös onnettomuusmäärissä, Liikennevakuutuskeskuksen Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty taustoittaa.

Joulukiireissä pelti rytisee parkkipaikoilla

Joulua edeltävät päivät näkyvät myös parkkipaikoilla sattuvien vahinkojen määrissä.

Jouluaattoa edeltävinä kiireisinä päivinä kauppojen edustat ja ostoskeskusten parkkihallit ovat ruuhkaisia – myös joulun stressaamista kansalaisista.

– Parkkipaikoilla on keskimääräistä enemmän liikennettä. Kiireessä ja ruuhkassa sattuu myös enemmän vahinkoja, joka näkyy suoraan vahinkotilastoissa, Markus Nieminen kertoo.

Keskimäärin lähes puolet kaikista liikennevahingoista sattuu parkkipaikoilla. Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee vuosittain yli 40 000 parkkipaikoilla sattunutta vahinkoa. Eniten vahinkoja sattuu peruuttaessa parkkipaikalla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Viisi vinkkiä joulun automatkoille

  1. Tarkasta auton kunto

Tee hyvissä ajoin ennen lähtöä tarkastus autoon, jotta vältyt ikäviltä yllätyksiltä tien päällä. Tarkasta ainakin öljyn, jäähdytysesteen ja lasinpesunesteen riittävyys. Jos sää on pakkasen puolella, käytä esilämmitystä. Tarkasta myös talvirenkaiden kunto, auton akku ja varaa mukaan lumiharja, jääraappa, taskulamppu sekä lumilapio.

  1. Suunnittele matka-ajat

Mikäli pystyt joustamaan lähtöajoissa, ei joulunviettoon kannata startata pahimpien ruuhkien aikaan. Koska joulu on tänä vuonna maanantaina, alkavat ruuhkat jo perjantaina. Paluuliikenne taas ajoittunee joulu- ja tapaninpäivälle. Mikäli joudut ajelemaan ruuhkapäivinä, varaa matkaan riittävästi aikaa.

  1. Muista nollatoleranssi

Jouluna on mukava ottaa kinkun palanpainikkeeksi vaikkapa glögiä. Myös jouluna on kuitenkin tärkeää muistaa nollatoleranssi alkoholin suhteen liikenteessä – eli jos glögi on terästettyä, vaihtuu kuski.

  1. Nopeus kelin mukaan

Suomen talvi on tunnetusti todellinen yllättäjä, ja tänäkin vuonna saadaan ainakin etelässä jännittää, tuleeko valkea joulu vai ei. Talviliikenteen vaihtelevissa keleissä korostuvat ajonopeus ja ajoetäisyydet. Vähennä nopeutta ja lisää välimatkaa edessä ajavaan aina kelin mukaisesti.

  1. Keskity ajamiseen

Yksi kasvava ongelma autoliikenteessä on älypuhelin hienoine sovelluksineen. Kiusaus lukea viestejä tai vastata niihin on suuri monelle autoilijalle. Nyt on hyvä hetki tehdä oikea päätös: kun ajan, keskityn ajamiseen. Päätöksen tekeminen on pieni uhraus saavutettuun hyötyyn nähden.

Operaatio Lumihiutale auttaa

Autoliiton yleisen tiepalvelun vapaaehtoisten Operaatio Lumihiutale on varmistanut suomalaisten pääsyä joulun viettoon jo vuodesta 1969 lähtien. Tyypillisiä tiepalvelun avustustehtäviä joulunaikaan ovat ovien avaukset, avainten jäätyä autoon sisälle, renkaan vaihdot ja polttoaineen viennit.

Operaatio Lumihiutale päivystää Autoliiton yleisen tiepalvelun numerossa 0200-8080.

(Puhelun hinta on 1,95 €/min + mpm, jonotus on maksuton.) Itse avustuskustannuksista kannattaa pyytää arvio palvelua tilattaessa suoraan joko tiepalvelumieheltä tai hinausyritykseltä.

Lähde: LähiTapiola, Autoliitto

Luetuimmat