6.2.2018

Liikenneturva: vilkuta myös liikenneympyrässä ja varsinkin huonolla kelillä

vilkku

Liikenneturva muistuttaa, että vilkun käytön tarve korostuu huonolla kelillä.

Suuntamerkin näyttäminen on liikenteen perusasioita, liikkuu sitten neli- tai kaksipyöräisellä. Vilkuttamalla kerrotaan muille tienkäyttäjille aikeesta kääntyä.

Liikenneturvan mukaan vilkun käyttöön on yksi nyrkkisääntö: suuntamerkkiä tulee näyttää aina, kun ajoneuvoa siirretään sivusuunnassa, eli kääntymisen lisäksi ohitettaessa, kaistanvaihdon yhteydessä tai tien reunasta liikkeelle lähtiessä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vilkku on viesti

Liikenneturvan tekemien seurantojen mukaan yhdeksän kymmenestä autoilijasta (87 %) käyttää vilkkua kääntyessään. Auton peltikuoren sisältä on muutamia tapoja viestiä muiden kulkijoiden kanssa ja vilkku on yksi niistä.

– Vaikka itse tietäisi minne on menossa, muut liikenteessä liikkujat ovat meidän antamiemme signaalien varassa. Suuntamerkin käytössä tulisikin pyrkiä selkeyteen: oikea-aikaisella vilkuttamisella varmistetaan viestinnän selkeys ja viestin perillemeno, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen sanoo.

Vilkku myös liikenneympyrässä

Autoilijoiden vilkun käyttö on harvinaisempaa liikenneympyrästä poistuttaessa: Liikenneturvan seurantojen mukaan vain kolme neljästä (75 %) käyttää vilkkua. Liikenneturva muistuttaa, että myös liikenneympyrä on risteys, jossa pitää käyttää vilkkua.

Liikenneturvan mukaan vilkuttaminen kannattaa aina, vaikkei ympyrän tuntumassa havaitsisi muita ajoneuvoja.

– Vaikkei väylällä näkyisikään muita moottoriajoneuvoja, on vilkun viesti tarpeellinen myös kevyen liikenteen väylän käyttäjille, kuten kävelijöille, pyöräilijöille ja mopoilijoille, Nieminen muistuttaa.

Kääntymisen turvallisuus varmistettava

Liikenneturva muistuttaa, että vilkun näyttämisen lisäksi kääntymisen turvallisuus on varmistettava ennen ratin kääntämistä. Vilkun käytön lisäksi kuljettaja kertoo aikeistaan kääntyä hidastamalla nopeutta, jarruvaloilla, ajolinjan valinnalla ja tarpeen mukaan myös katsekontaktilla.

– Omien aikeiden ilmaisu muille riittävän ajoissa korostuu etenkin näin pimeänä vuodenaikana ja kun keli on huono, Nieminen muistuttaa.

Lähde: Liikenneturva Kuva: Moottorin kuva-arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat