15.2.2016

Kulahtanut tuulilasi on turvallisuusriski – tarkastuta kunto ilmaiseksi

kirkkaasti turvallisin

Kampanjan tavoitteena on kiinnittää huomiota tuulilasien kuntoon ja liikenneturvallisuusvaikutukseen.

Autoalan Keskusliitto, Saint-Gobain Autover, Autoliitto ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi muistuttavat hiihtolomien lähestyessä tuulilasin tärkeydestä liikenneturvallisuudelle.

Tuulilasi on autossa kantava rakenne, jota halkeamat merkittävästi heikentävät. Tuulilasiin on usein myös integroitu erilaista tekniikkaa, kuten antureita, sensoreita ja kameroita, joiden toimintaan pienetkin naarmut ja lovet lasin pinnassa saattavat vaikuttaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

ABC-asemilla tarkastuspisteitä

Hiihtolomaviikkojen aloitusviikonloppuina tarkistetaan ilmaiseksi autoilijoiden tuulilasien kuntoa heidän asioidessaan ABC-liikenneasemilla Lahdessa, Turussa, Nokialla ja Limingassa. Tarkistuspaikkoja on kaikkiaan 5 ja tarkistuksen suorittavat Lahdessa Metropolian, Turussa Turun Ammattikorkeakoulun, Nokialla Tampereen Ammattikorkeakoulun autoalan opiskelijat ja Limingassa Oulun yliopiston koneinsinööriopiskelijat. Lisäksi tarkistuksia tekevät Autoliiton tiepalvelumiehet ja hinauspalvelu.

Tarkistuksen jälkeen kuluttaja saa tarkistuksesta tositteen, johon on merkitty havainnot tuulilasin kunnosta.

Kura, lumi, suola, jää ja huurre lasissa pimentävät tehokkaasti näkymää tuulilasin läpi. Huonossa kunnossa olevat tuulilasinpyyhkijät naarmuttavat lasin pintaa. Naarmuinen tuulilasi muuttuu viistosti paistavassa auringossa pelkäksi heijastepinnaksi, kampanjatiedotteessa muistutetaan

Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus, kuva Antti Hentinen

Tarkistuksia tarjotaan seuraavissa kohteissa:
ABC Renkomäki, Lahti (Metropolian opiskelijat) 19.–21.2.2016 klo 10–17
ABC Aura ja ABC Koulukatu, Turku (Turun AMK:n opiskelijat) 19.–21.2.2016 klo 10–17
ABC Kolmenkulma, Nokia (Tampereen AMK:n opiskelijat) 26.–28.2.2016 klo 10–17
ABC Tupos, Liminka (Oulun yliopiston opiskelijat) 26.–28.2.2016 klo 10–17

Luetuimmat