30.3.2016

Kesärenkaat alle joustavasti – keli määrittelee vaihtoajankohdan

Porsche 718 Boxster

Talvirengaskausi päättyy virallisesti ensi maanantaina, mutta kelin vaatiessa talvirenkailla saa ajaaa pidempäänkin.

Lainsäädännön mukaan nastarenkaita saa käyttää tänä vuonna maanantaihin 4.4. asti. Trafi muistuttaa, että nastarenkaita saa käyttää myöhemminkin, jos sää tai keli sitä edellyttää.

Kesärenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden on oltava vähintään 1,6 mm.

– Lain määrittelemät rajat ovat minimi, jolla välttyy sakoilta, mutta jos renkaissa on jäljellä vain minimin verran kulutuspintaa, niiden pito on märällä kelillä jo huomattavan heikko. Vesiliirron välttämiseksi renkaiden kulutuspinnan syvyyden on hyvä olla vähintään 4–5 mm, kertoo Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ikä pilaa renkaan

Rengas vanhenee myös, vaikka sillä ei ajettaisi. Auringon valo ja lämpö kovettavat kumia, mikä heikentää sen pito-ominaisuuksia. Renkaan valmistusviikko ja vuosi on merkitty aina renkaan kylkeen koko ym. merkintöjen yhteyteen.

– Yli 6 vuotiaan renkaan pito on heikentynyt merkittävästi, eikä niitä ole turvallista käyttää, vaikka kulutuspintaa olisi jäljellä, muistuttaa Pohjonen.

Paineet kohdalleen

Väärät rengaspaineet heikentävät ajoneuvon ajo-ominaisuuksia ja lisäävät polttoaineen kulutusta. Suositus on, että paineet tarkistetaan kuukausittain. Rengaspaine saa poiketa auton tai renkaan valmistajan suosituksesta enintään 20 prosenttia.

– Oikeat rengaspaineet eri kuormituksille on merkitty auton ohjekirjaan ja merkinnät löytyvät mahdollisesti myös autosta, esimerkiksi tarrasta ovipilarissa, kertoo Pohjonen.

Huomioi asennuksessa myös renkaan pyörimissuunta. Se on yleensä merkitty nuolella.

Ajoneuvon rengaskoot voi tarkastaa Trafin sähköisistä palveluita ilmaiseksi. Palvelusta löydät tekniset tiedot kaikista omistamastasi tai hallinnassasi olevasta ajoneuvosta.

Lähde: Trafi Kuvituskuva: Moottorin arkisto

Luetuimmat