29.5.2018

Kesän junaretkiin VR Kimppalippu – 29 eurolla koko päivä

VR Kimppalippu

Kuuluuko kesään perheretki tai kaveriporukan festarimatka VR:n lähiliikennealueella? Kimppalippu voi olla juuri sopiva ratkaisu.

VR pilotoi tänä kesänä uutta lähijuniin soveltuvaa Kimppalippua. Kiinteään 29 euron päivähintaan lipulla 1–5 henkeä voi junailla lähiliikennealueella mielin määrin. Lisäksi ryhmän koko voi vaihdella päivän mittaan.

VR Lähijunat -mobiilisovelluksesta ostettava lippu toimii päivän aikana rajattomasti lähiliikenteen R-, G-, T-, D- ja Z-junissa Helsingin, Lahden, Riihimäen ja Tampereen alueilla.

– Lähijunailun suosion kasvaa ja haemme myös koko ajan uusia tapoja edistää sitä. Radanvarrella on paljon tapahtumia ja kohteita, jonne pääsee nopeasti ja helposti junalla. Junalla matkustaminen on myös huoletonta, kun matka-ajan voi hyödyntää haluamallaan tavalla. Kun samalla lipulla voi matkustaa koko päivän, ei aikataulujakaan tarvitse suunnitella liikaa. Tämä on siis erinomainen tuote kesälomalle tai viikonlopun viettoon, kertoo lähiliikennejohtaja Teemu Sipilä.

Luonnollisesti säästöä syntyy eniten esimerkiksi viiden aikuisen festarimatkalla Hyvinkäälle, jolloin 29 euron Kimppalippu korvaa jopa 97 euron edestä kertalippuja. Uusi lipputyyppi on kuitenkin hyvä vaihtoehto myös perheille. Viisihenkisen perheen päiväretki Lahteen olisi VR:n laskelmien mukaan 81,90 euroa peruslipuilla (kaksi aikuista + kolme lasta 7-16v.), mutta Kimppalipulla retki toteutuisi peräti 52,90 euroa halvemmin.

Kimppalippu on tarkoitettu ensisijaisesti vapaa-ajan matkustajille, sopien erinomaisesti perheille, kaveriporukoille ja muille ryhmille. Hinta on aina 29 euroa matkustajatyypistä riippumatta. Lipun myynti alkaa 1.6. ja Kimppalippu on tuotevalikoimassa aina 30.9. saakka. Arkisin lipun matkustusaika on 09:00–05:59 ja viikonloppuisin 06–05:59.

Lippu tulee olla muiden lähijunalippujen tavoin olla ostettuna junaan noustessa. Se ei käy HSL:n sisäisiin matkoihin, mutta vaihto HSL-lähijunaan tai HSL-lähijunasta VR:n junaan onnistuu. Kimppalipulla ei voi matkustaa kaukoliikenteen junissa.

Kimppalipusta lisätietoa VR:n sivuilla.

Lähde: VR Kuva: Roman Razinkov

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat