8.5.2018

Kamerat kahmivat 82 prosenttia rikesakoista – valtion sakkotulot roimassa kasvussa

automaattivalvonta

Vuonna 2017 jaetusta yli 300 000 rikesakosta vain vajaat 60 000 jaettiin automaattivalvonnan ulkopuolella.

Vuonna 2017 poliisi jakoi 328 632 rikesakkoa. Se on tämän vuosikymmenen ennätys. Yli 300 000 kappaletta on jaettu aiemmin vain vuosina 2010 ja 2011. Suuri osa näistä rikesakoista jaetaan alle 20 km/h ylinopeuksista, mutta sakkoja jaetaan toki muistakin rikkomuksista.

Kasvanut sakkomäärä kertoo kuitenkin vain osatotuuden liikennevalvonnan tilasta. Rikesakoista huomattavan suuri osa kerätään nopeuskameroilla eli automaattisella liikennevalvonnalla. Niiden osuus viime vuosina on kasvanut reilusti vuoden 2015 jälkeen.

Oikeiden poliisien jakamien sakkojen trendi on tällä vuosikymmenellä ollut rankasti laskeva. Vuonna 2017 automaattivalvonnan ulkopuolella jaettiin vain 57 499 rikesakkoa. Se on noin 7 000 sakkoa enemmän kuin vuonna 2016, mutta se on laiha lohtu kokonaiskuvassa. Herääkin kysymys, valvotaanko liikennettä riittävästi perinteisin keinoin?

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sakkotulot kasvussa

Automaattivalvonta on tietysti kustannustehokasta. Ennätysmäärä rikesakkoja on yksi osatekijä valtion sakkotulojen kasvussa.  Vuonna 2017 sakkotulot kerryttivät kassaan yli 172 000 000 euroa. Se on ennätys sitten vuoden 2009.

Lisää nopeusvalvonnasta keskiviikkona 9.5. ilmestyvässä Moottorin numerossa 5/2018.

Teksti: Lauri Ahtiainen Kuva: Jari Saarentaus

Luetuimmat