4.6.2018

K-kaupat sähköautoilun eturiviin: 400 latauspistettä läpi Suomen

K latauspiste

K-ryhmä tekee ison loikkauksen sähköautoilun eturiviin. Se rakentaa ensi vuoden loppuun mennessä yhteensä 400 uutta latausasemaa K-kauppojen yhteyteen.

Vielä vuosi sitten Suomen julistama sähköautoilun tavoite tuntui yliampuvalta. Tavoitteen mukaan vuonna 2030 meillä pitäisi olla liikenteessä 250 000 sähköautoa. Kun niitä nyt on yhteensä noin 1 700 ja viime vuonnakin rekisteröitiin vaatimattomat 550 täyssähköautoa, pitäisi myyntitahdin moninkertaistua nopeasti. Keskimäärin noin 20 000 sähköauton vuosimyynnillä tavoite voisi olla saavutettavissa.

Tähän asti sähköautojen ostointoa on laimentanut sähköautojen korkea hinta, rajallinen toimintamatka ja julkisten latauspisteiden vähäisyys.

K-ryhmä on valmis kumoamaan kaikki kolme estettä.

– Volkswagen-konsernilta on tulossa lähivuosina runsaasti järkevänhintaisia ja reilun toimintamatkan sähköautoja. Näille kaikille pitää saada riittävä latauspisteiden verkosto, siksi olemme valmiita investoimaan koko maan kattavaan julkiseen latausasemien verkostoon, kertoo Keskon autokaupan toimialajohtaja Johan Friman.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

100 pikalatausasemaa

Ensi vuoden loppuun mennessä 70 K-kaupan luo on rakennettu lupauksen mukaan 400 latauspistettä. Näistä 100 on pikalatauspisteitä.

– Parhaimmillaan asiakas ei tarvitse mitään muita latauspisteitä. Kun asiakas käy kaupassa kerran viikossa ja lataa autonsa kauppareissun aikana pikalatauspisteessä, se riittää yhä useammalle autoilijalle, kun sähköautojen toimintamatkat kasvavat, Friman sanoo.

– Koteihin ei siis välttämättä tarvitsisi rakentaa tehokkaita latauspisteitä, kun latauksen voi hoitaa julkisissa pisteissä kaupassakäynnin yhteydessä.

Tämän vuoden loppuun kaikki latauspisteet, hitaat ja nopeat, ovat asiakkaille ilmaisia. Jatkossa ainakin pikalatauspisteistä saattaa tulla maksullisia.

– Ilmaisia palveluita ei tietenkään ole, liiketoimintaahan tämä on. Kysymys on lähinnä siitä, miten latauspisteiden käyttö hinnoitellaan. Meillä on iso pysyvien asiakkaiden joukko, ja tietenkin pohdimme myös sitä, miten keskittämisasiakkaita jatkossa palkitaan, pohtii Keskon ja K-ryhmän pääjohtaja Mikko Helander.

K-kaupan satsaus on merkittävä koko Suomen latausinfran rakentamisen näkökulmasta. Tällä hetkellä maassamme on noin 1300 latauspistettä noin 500 kohteessa. Pikalatauspisteitä niistä on noin 200.

Vuoden 2030 tavoitteet ovat vasta alkua

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kiittelee K-ryhmän panostusta sähköautoilun edellytysten luojana. Samalla hän muistuttaa, että päästövähennystavoitteet eivät suinkaan lopu vuoteen 2030.

– Vuoden 2030 tavoite on 250 000 sähköautoa ja 50 000 kaasuautoa. Ne voivat mahdollistaa sinne asetettujen tavoitteiden saavuttamisen, mutta seuraava tavoite on saada Suomesta hiilineutraali maa vuoteen 2045 mennessä. Silloin puhutaan lähes päästöttömästä liikenteestä, Tiilikainen muistuttaa.

– Raskaassa liikenteessä ja lentoliikenteessä tarvitaan vielä silloin fossiilisia polttoaineita, mutta henkilöautojen kannan pitää silloin olla jo hyvin sähköautopainotteista.

Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja

K-ryhmälle panostus sähköautojen latausverkoston rakentamiseen on erittäin luontevaa. Samasta ryhmästä kun myydään autot, ruoka ja asumiseen liittyviä tuotteita eli kaikkea sitä, mihin suomalainen kotitalous eniten rahojaan käyttää.

Omaa julkista latausverkostoa rakentamalla luodaan hyvät edellytykset tulevien sähköautojen myynnille.

Energiayhtiöksi K-ryhmä ei sentään vielä itseään luokittele, mutta kaukana ei siitäkään olla.

K-ryhmä on hiukan yllättäen Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja ja käyttäjä jo nyt. Jatkossa mahdollisimman iso osa latauspisteiden tarvitsemasta sähköstä aiotaan myös tuottaa kauppojen katoille asennetuilla aurinkovoimaloilla.

Teksti ja kuva: Eila Parviainen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat