Liikenne | Uutinen | 13.9.2017

Ihme on lähellä – Länsimetro liikkuu torstaina

HKL kertoo aloittavansa koeajoliikenteen Ruoholahdesta länteen länsimetron rataosuudelle. Koeajolla testataan aikataulun pitävyyttä ja kuljettajien vuoronvaihtojen toimivuutta.

Jaa artikkeli

Länsimetro nauttii kyseenalaista mainetta maanlaajuisesti, mutta lukuisista viivästyksistä kärsineen metrolinjan käyttöönotto on nyt lähempänä kuin koskaan. HKL kertoo aloittavansa koeajoliikenteen Ruoholahdesta länteen huomenna torstaina 14.9.

Normaalin liikennönintiaikataulun mukaisesti rytmitetyllä koeajolla testataan aikataulun pitävyyttä ja kuljettajien vuoronvaihtojen toimivuutta ennen matkustajaliikenteen aloittamista.

Metro siis kulkee, mutta matkustajia ei kyytiin oteta, vaan junasta on poistuttava viimeistään Ruoholahdessa, HKL muistuttaa.

Kyse on nyt ensimmäisestä normaalia liikennöintiaikataulua noudattavasta koeajosta koko metrolinjalla. Länsimetron osuudelle rajoittuvia koeajoja on tehty jo pitkään.

Länsimetro testataan syyskuussa

– Järjestämme muutamia tämän kaltaisia koeajoja syyskuun aikana. Koeajoa tarvitaan, jotta saamme totuudenmukaista tietoa liikenteen toimivuudesta, kertoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

Koeajon ei ennakoida vaikuttavan metron aikatauluihin matkustajaliikenteessä nykymetron osuudella. Näkyvänä erona matkustajille koeajopäivänä on se, että samalla koekäytetään uusia laiturinäyttöjä. Myös metron opasteet on uusittu hiljattain. Uutta ovat myös nykyisistä asemista laaditut kohokartat.

Torstaina metrojunan saapumisesta ja määränpäästä kertoo laiturinäyttö, joka on merkitty ”koekäytössä” teippauksella. Muut laiturinäytöt on koeajopäivänä sammutettu.

Matkustusliikenteen aloituspäivä vielä auki

Sekä Vuosaaresta että Mellunmäestä lähtevät junat ajavat kaikkina koeajopäivinä Ruoholahteen asti matkustajaliikennettä.

Myös Mellunmäen haaralta pääsee siis ruuhka-aikaankin Ruoholahteen asti, mutta länsimetron puolelle junat jatkavat tyhjinä, kääntyvät takaisin ja jatkavat jälleen Ruoholahdesta Vuosaareen ja Mellunmäkeen normaalissa matkustajaliikenteessä.

HKL muistuttaa, että matkustajien on ehdottoman tärkeää poistua junasta viimeistään Ruoholahdessa. Junat tullaan myös  tarkastamaan uteliaiden matkustajien poistumisen varmistamiseksi.

Tarkempaa ajankohtaa matkustajaliikenteen käynnistymiselle ei ole ilmoitettu. Vetoa aiheesta lyöneiden jännitys jatkuu siis ainakin toistaiseksi.

Lähde: HKL Kuva: HKL/Timo Ojala

Jaa artikkeli

Keskustelu