6.6.2018 Liikenne Autoliiton puheenjohtaja: robottiautojen teknologia ei ole valmista vielä pitkään aikaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Robottiautojen tulo liikenteeseen kestää vielä kymmeniä vuosia, sanoo Martti Merilinna, joka valittiin juuri jatkokaudelle Autoliiton puheenjohtajana. Liikenteen murroksessa Autoliiton rooli on puheenjohtaja Martti Merilinnan mukaan tärkeämpi kuin ehkä koskaan aiemmin. Kesäkuun Moottorissa julkaistussa kolumnissaan hän varoittelee liian suurista odotuksista, joita kerätään tällä hetkellä itsenäisesti toimivien robottiautojen suuntaan. – Automaattisesti liikkuvista robottiautoista puhutaan paljon. Asiaa tuntematon voisi luulla, että sellaiset ovat odottamassa aivan nurkan takana. Tuntuu jopa siltä, että jotkut asiantuntijatkin – tai sellaisena itseään pitävät – uskovat vahvasti samaan, Merilinna toteaa. Hänen mukaansa teknologia ei ole vielä valmista. Tähänastiset testiajot on suoritettu enimmäkseen hyvissä olosuhteissa. Siitä huolimatta toiminta ei ole ollut ongelmatonta. On tapahtunut myös onnettomuuksia. – Vaativien olosuhteiden testit ovat vielä alkuvaiheessaan. Esimerkiksi talven tuomia haasteita ei ole juurikaan lähestytty. Teknologian tutkimuskeskus VTT on tosin kiitettävästi tuonut kehitystyöhön tätä suomalaisille tärkeää näkökulmaa. – Kannattaa panna jäitä hattuun. Huimista visioista huolimatta nykyiset ja nykyisen kaltaiset autot pysyvät liikenteessä vielä monta vuosikymmentä. Mikään ei muutu nopeasti. Edessä ei ole liikenteen vallankumous, vaan usean vuosikymmenen pituinen verkkainen siirtymäkausi perinteisestä autoilusta johonkin uuteen ja toistaiseksi epämääräiseen tulevaisuuteen, hän muistuttaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Autoliitto on isompi kuin yksikään puolue Merilinna on toiminut Autoliiton puheenjohtajana vuodesta 2008. Kymmenen vuoden aikana Autoliiton jäsenmäärä on kasvanut noin 94 000:stä lähes 126 000 jäseneen. – Jäsenmäärän kasvu on yksi merkki siitä, että Autoliiton palveluille ja edunvalvonnalle on kysyntää. Autoliitolla on nyt enemmän jäseniä kuin yhdelläkään poliittisella puolueella, puheenjohtaja Martti Merilinna toteaa. Ensi vuonna järjestettävät eduskuntavaalit ovat luonnollisesti tärkeät Autoliiton edunvalvonnan kannalta. Ensi vuosi on myös Autoliiton 100-vuotisjuhlavuosi. Lähde: Autoliitto, Moottori 6/2018 Lue lisää Kaikki artikkelit 14.8.2026 Esittely Kyllästyttääkö huoltamokahvi? Todellinen kahvin ystävä asentaa tavaratilaan asianmukaisen espressokeittimen 14.8.2026 Liikenneturvallisuus Näin moni autoilija ajaa ylinopeutta koulujen läheisyydessä – ”Asenteet ja käyttäytyminen eivät kohtaa ratin takana” 12.8.2026 Autoilu Poliisipartiointi tien päällä ollut laskussa viimeiset 15 vuotta 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Liikenne Tässä tulee lisää harvinaisia liikennemerkkejä: onhan näidenkin merkitys hallussa? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla