Liikenne | Uutinen | 24.2.2018

Älä luota älypuhelimeen – vinkit turvalliseen moottorikelkkailuun

Liikenneturva muistuttaa, että moottorikelkkaillessa kannattaa aina jättää keli- ja pelivaraa.

Jaa artikkeli

Hiihtolomakausi houkuttelee monet talvisesta liikkumisesta innostuneet moottorikelkan rattiin. Liikenneturva muistuttaa, että moottorikelkkailu poikkeaa muusta ajoneuvoliikenteestä. Pelkkä liikennesääntöjen osaaminen ei siis riitä.

– Ajamiseen on valmistauduttava hyvin: pitää tutustua kelkkaan ja tarkastaa ajovarustus sekä säätilanne. Ajaessa on jätettävä keli- ja pelivaraa. Itsestään selvää pitää olla myös se, että kypärä on kunnolla päässä eikä päihtyneenä ajeta, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska kertaa ohjeita.

Ei tielle tai umpilumessa

Moottorikelkalla saa ajaa merkityillä reiteillä tai niiden ulkopuolella maanomistajan luvalla. Myös jääpeitteisellä vesialueella saa ajaa. Umpilumen kelkkailuun tarkoitettuja alueita on tällä hetkellä vähän, vaikka useat kelkat ovat rakennettu siten, että niillä pystyy etenemään myös umpilumessa. Tämä houkuttaa monia poikkeamaan reiteiltä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

– Usein maastoon mennään ilman lupia, kelkkaillaan umpilumella väärässä paikassa ja samalla tuhotaan esimerkiksi vastaistutettuja taimikkoja. Tielläkään ei saa ajaa kuin poikkeustapauksissa, mutta silti kelkkoja näkyy liian usein tiealueilla. Myös kevyen liikenteen väylällä ajaminen on kiellettyä, Niska muistuttaa.

Hukkuminen ja hallinnan puute vievät hengen

Moottorikelkkailun kääntöpuoli ovat ihmishenkiä vaativat onnettomuudet. Liikenneturvan mukaan useimmat kuolemaan johtaneet kelkkailuonnettomuudet tapahtuvat jääalueilla. Yleisin kuolinsyy moottorikelkkaonnettomuudessa on hukkuminen. Moottorikelkkailuun tarkoitetuilla reiteillä ajettaessa yleisin syy kolariin on ajoneuvon hallinnan puutteesta johtuva tieltä suistuminen tai törmääminen esteeseen.

– Talvinen maasto voi ajoalustana näyttää petollisen vaarattomalta. Esimerkiksi jäällä olevia epätasaisuuksia, railoja ja muita esteitä on vaikea havaita yhtenäisestä lumipeitteestä. Oikean tilannenopeuden valinta on erittäin tärkeää, Niska sanoo.

Naskalit, reitti ja 112 Suomi

Liikenneturvan mukaan jäälle kannata ajaa, jos ei ole täysin varma sen kestävyydestä. Mukaan kannattaa pakata naskalit ja lisäksi kerrata kartanluku- ja suunnistustaitoja. Myös älypuhelimeen ladattava 112 Suomi –sovellus voi paikannusominaisuutensa ansiosta auttaa hädän hetkellä. Älypuhelimen turvaan ei kannata kuitenkaan luottaa täysin sokeasti.

– Maasto-olosuhteissa liikuttaessa ei voi aina luottaa matkapuhelimen kuuluvuuteen. Pakkaset voivat hyydyttää täyteen ladatun puhelimen akun nopeastikin. Matkakumppaneille tai läheisille on hyvä ilmoittaa ennen lähtöä suunniteltu reitti, etapit ja arvioitu paluuaika, Niska vinkkaa.

Lähde: Liikenneturva Kuva: Moottorin kuva-arkisto

Jaa artikkeli

Keskustelu