14.1.2019

15 kuntaa jakaa tukipotin – kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen 3,5 miljoonaa

Talvipyöräilyä

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sekä Väylä ovat yhdessä myöntäneet 15 kunnalle avustusta vuoden 2018 kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmasta.

Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantamiseen kaupunkien ja kuntien katuverkolla tähtäävän kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman tuoreimman tukikierroksen varat on jaettu. Rahaa oli tarjolla kaikkiaan 3,5 miljoonaa euroa ja niitä tavoitteli 67 tukihakemusta, joista 15 sai myönteisen rahoituspäätöksen.

Hankehakemuksia toivottiin seuraavista teemoista:

  • uudet kävelyn ja pyöräilyn reitit kaupunkiseuduilla
  • nykyisten reittien kehittäminen kaupunkiseudulla
  • matkaketjut, kuten esimerkiksi pyöräpysäköinnin kehittäminen.

Rahoitettavaksi valittiin hankkeita, joilla saadaan kasvatettua kävely- tai pyöräilymatkojen määrää ja kulkutapaosuutta. Hankkeet toteutetaan kunnissa vuoden 2020 loppuun mennessä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Laatukäyvävien kehittäminen ajankohtaista

– Hakemusten perusteella on nähtävissä, että hankkeissa pyritään tarjoamaan käyttäjille erittäin laadukasta kävelyn ja pyöräilyn infrastruktuuria. Valituissa hankkeissa korostuvat muun muassa pyöräilyn laatukäytävät eli niin sanotut baanat, joiden kehittäminen on eri puolilla Suomea ajankohtaista, kertoo Traficomin kestävän liikkumisen asiantuntija Tytti Viinikainen

Myös yksisuuntaiset pyörätiet ja pyöräkaistat kaupunkien keskustoissa nousivat hankkeissa esiin.

– Hakemuksissa näkyi myös katutilan uudelleen jako, jossa kävelylle ja pyöräilylle halutaan varata yhä enemmän tilaa katualueelta. Myös matkaketjuja kehittäviä hankkeita on avustettavissa hankkeissa useita.

Avustusta saaneet kohteet

Jyväskylän kaupunki Pohjoisbaanan parantaminen välillä Heinälampi–Pappilanrinne
Liedon kunta Liedon kunnan katuverkon kevyen liikenteen väylien opasteet
Kemin kaupunki Pyöräilyväylän rakentaminen
Espoon kaupunki Läntinen Tarvonsilta
Kuopion kaupunki Matkaajanpolku ja liityntäpysäköinti
Kirkkonummen kunta Hermaisenpuiston pyöräpysäköinti
Iin kunta Jakkukylän silta
Joensuu Siltakatu välillä Länsikatu–Noljakantie
Oulu Linnanmaan baanan 2.vaihe
Tampere Hervannan baana
Turun kaupunki Uudenmaantien pyöräilyn laatukäytävä
Vaasan kaupunki Yksisuuntaiset pyörätiet Vaasaan Kirkkopuistikolle
Vantaan kaupunki Pyöräilyn laatukäytävä Tikkurila–Hakunila
Hämeenlinnan kaupunki Pyöräpysäköinnin kehittäminen Hämeenlinnassa
Lappeenrannan kaupunki Pyöräilyn pääreitin kehittäminen Marssitien kohdalla

Lähde: Traficom Kuvituskuva: Moottorin arkisto/Antti Hentinen

Luetuimmat