5.10.2017

Pääkirjoitus: Tulossa hyvä vuosi

Moottoriajoneuvo-onnettomuudet ovat vähentyneet vuoteen 2016 nähden hyvin tasaisesti eri ikäryhmissä.

Kuluvasta vuodesta on tulossa paras viiteenkymmeneen vuoteen, kun mittarina on tieliikenteessä kuolleiden ihmisten määrä. Vuosi toki ei ole vielä lopussa, joten harkintaa tarvitaan kaikilta osapuolilta, jotta tämä ennätys saavutetaan.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat tänä vuonna tammi–elokuun välisenä aikana 148 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa kuoli yhteensä 158 ihmistä. Kuolleita on siis niukasti vähemmän kuin koskaan aikaisemmin tutkintahistorian aikana. Viime vuoteen nähden onnettomuuksia on elokuun loppuun mennessä 14 vähemmän ja kuolleita 16 vähemmän.

Moottoriajoneuvo-onnettomuudet ovat vähentyneet vuoteen 2016 nähden hyvin tasaisesti eri ikäryhmissä. Jalankulkijoille ja pyöräilijöille onnettomuuksia on kuitenkin tapahtunut nyt enemmän kuin viime vuonna.

Alkuvuoden aikana jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden onnettomuuksissa korostuvat selvästi yli 64-vuotiaat. Erityisesti kehon haurastuminen iän myötä selittää Onnettomuustietoinstituutin mukaan ilmiötä, mutta taustalla on myös liikkumiskykyyn ja havainnointiin liittyviä asioita.

Ilahduttavaa kevyen liikenteen onnettomuuksissa on se, että tänä vuonna ei ainakaan toistaiseksi ole kuollut yhtään 14-vuotiasta tai nuorempaa lasta. Loukkaantumisten määrää on vaikea arvioida, koska kevyen liikenteen onnettomuuksissa loukkaantuneista suurin osa jää tilastoinnin ulkopuolelle.

Pimenevät syysillat ja -aamut ovat vaikeita kevyelle liikenteelle. Kesän jäljiltä on vaikea ymmärtää, että syksyisessä hämäryydessä jalan tai pyörällä liikkuva ei kerta kaikkiaan erotu harmaudesta – varsinkaan tummissa vaatteissa – ellei käytössä ole kunnollisia heijastimia ja valoja. Sade ja sumu pahentavat tilannetta entisestään.

Jokaisen liikkujan oman turvallisuuden kannalta erottuminen ja oma varovaisuus ovat kaikkein tärkeimmät ja helpoimmin toteutettavat turvallisuutta lisäävät keinot. Tutkijalautakuntien raporteista paljastuu turhan usein, että onnettomuuden toinen osapuoli luotti omiin oikeuksiinsa eikä osannut ennakoida vastapuolen tekemää virhettä. Vanhan sananlaskun mukaan erehtyminen on inhimillistä, joten toisen virheeseen varautuminen on viisasta. Valot käyttöön, heijastimet ja heijastinliivit päälle, pyörä kuntoon ja kypärä päähän!

Tulossa hyvä vuosi – pidetään se!

Luetuimmat