26.7.2018

Vuosi sähköllä: Kaatosade koettelee sähköauton lataajan uskoa

Vuosi sähköllä

Sähköautoilun nopean yleistymisen tiellä on vielä monia hidasteita. Kaatosade muistutti tällä kertaa siitä, että latauspisteiltä vaaditaan muutakin kuin virtaa ja nopeutta: kuljettaja kiittäisi sateensuojasta.

Lähes 500 kilometrin työpäivä Hyundai Ioniq Electricillä aiheutti etukäteen päänvaivaa ja vähän huoltakin virran riittävyydestä. Varhain aamulla liikkeelle lähdettiin hyvällä suunnitelmalla aurinkoisessa säässä. Reilun 30 kilometrin ajon jälkeen alkoi kaatosade. Se muutti suunnitelmaa, sillä uraisella veden valtaamalla moottoritiellä Ioniq söi energiaa enemmän kuin mihin kuivassa aurinkoisessa kelissä ajellessa olin ehtinyt tottua.

Pikalataus melkein matkan varrella ennen ensimmäistä etappia aiheutti pienen myöhästymisen ensimmäisestä tapaamisesta. Virtaa oli kuitenkin saatu sen verran, että pysäköinti kohteeseen, jossa pikalatausta ei ollut käytettävissä, oli huoletonta, vaikka matkaa piti jatkaa tuntia myöhemmin.

Vuosi sähköllä

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yksi sovellus yhdistää latausverkostot

Kokemuksesta voi oppia: jos olisin lähtenyt matkaan 30 minuuttia aikaisemmin, aikaa olisi ollut pikaladata Hyundai Ioniq täyteen ennen ensimmäistä etappia ja päivän jatko olisi ollut huoletonta. Kun sadekeli jatkui, oli pakko pohtia huolella latausmahdollisuuksia vieraan reitin varrella.

Apuun riensi tällä kertaa päivän ohjelmaan osallistunut Fortum Charge & Driven johtaja Sami Saarilahti. Hän esitteli Fortumin keväällä hankkiman Plugsurfing-sovelluksen. Tämä sovellus yhdistää Liikennevirran ja Fortumin latausasemat saman ohjelman hakupalveluun, joten seuraavan latausaseman löytämiseksi ei enää tarvitse surffailla kahden eri palvelun omassa sovelluksessa.

– Hankimme alun perin berliiniläisen kasvuyrityksen, Plugsurfingin keväällä. Tavoitteena on tehdä lataamisesta helpompaa myös kansainvälisesti ja samalla lisätä myös pisteiden käyttöä. Tällä hetkellä Plugsurfing yhdistää applikaatiossaan 50 000 sähköautoilijaa ja 200 latausverkostoa tarjoamalla pääsyn 67 000 latauspisteelle 33 maassa Euroopassa. Suomessa Plugsurfingistä löytyy Charge &  Drive verkoston laitteiden lisäksi myös Liikennevirran laitteet. Lataaminen Charge & Drive -laitteilla on loppukäyttäjälle saman hintaista kuin Charge & Drive -sovelluksen kautta, johtaja Sami Saarilahti kertoo.

Vuosi sähköllä

Kateutta bensiiniasemilla

Latauspaikkojen löytyminen helposti on ehdoton välttämättömyys sähköautoilun yleistymiselle. Toki verkoston pitää olla myös maantieteellisesti kattava. Kesäsade on ihan mukavaa vaihtelua helteille, mutta kastuminen kesken työmatkan ei niinkään. Latauspisteen luona, tuulilasia huuhtovaa sadetta seuratessa katse kiinnittyi bensiiniä ja dieseliä tankkaaviin autoilijoihin.

Bensiini- ja dieselpumput ovat järjestään kaikilla nykyisillä liikenneasemilla suojassa katoksen alla. Sähköautojen latauspisteet sen sijaan on sijoitettu olemassa oleville asemille sinne, minne ne on saatu liikenteellisesti sovitettua – katoksesta tai minkäänlaisesta suojasta ei ole yleensä tietoakaan.

Kun hiukset ja vaatteet märkinä lysähdin takaisin kuljettajan paikalle, autossa oli kyllä virtaa, mutta kuljettajan tunnelma ei ollut lainkaan paras mahdollinen. Pikatoive siis latausverkostoa rakentaville: ratkaiskaa nyt ihmeessä tuo lataajan säänsuojaus heti alkuvaiheessa. Kun verkosto laajenee, lataaja varmasti valitsee sellaisen latauspisteen, missä on mukava asioida.

Vuosi sähköllä

Muutkin sähköautoilee

Pienistä vaivoista huolimatta pitkästä työpäivästä selvittiin lopulta hyvin. Yksi täyteen tehty pikalataus menomatkalla ja toinen paluumatkalla olisi riittänyt helposti, jos siihen olisin jo aamulla liikkeelle lähtiessä varautunut. Seuraavan pitkän päivän varalle on otettava paremmin huomioon olosuhteiden mahdollinen muutos ja varattava suunniteltuun reittiin enemmän löysää aikaa mahdollista ylimääräistä tai reitistä poikkeavaa latausta varten.

Virkistävintä – sateen lisäksi – oli havaita, että tälle reitille osui sattumalta muitakin sähköautoilijoita. Se valitettavasti johti siihen, että toinen odottaa niin kauan, että ensiksi ehtinyt saa ladattua oman autonsa. Pari sähköautoille varattua latausruutua ei auta, jos lataustolpasta voi ladata kerralla vain yhtä ajoneuvoa. Tilanne on sama, vaikka latauspisteelle tulevissa autoissa olisi erilainen latausliitin. Kun vain yhden pistokkeen kautta voi kerralla ladata, joutui Nissan Leaf odottamaan, että Hyundai Ioniq Electric sai akkunsa täyteen.

Teksti ja kuvat: Eila Parviainen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat