2.11.2018

Vuoden Auto Suomessa 2019: Volvo XC40 – toinen ruotsalaisfinalisti

Volvo-malliston juniori tekee kauppansa: XC40:n tuotantoa lisätään

Volvo XC40 eli ruotsalaisvalmistajan ensimmäinen kompaktimpi katumaasturi pääsi Vuoden Auto Suomessa 2019 -kilpailun toiselle kierrokselle – yhdessä isoveljensä Volvo V60:n kanssa.

Kaksi saman autonvalmistajan mallia kuuden parhaan joukossa, kun valitaan vuoden tärkeintä autouutuutta Suomessa, on melkoinen saavutus. Tänä vuonna siihen kuitenkin ylsi eräs tietty göteborgilainen firma, kun sekä Volvo XC40 että V60 ylsivät Vuoden Auto Suomessa 2019 -äänestyksessä finaaliin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Perinteen jatkajana

Vaikka tulos on erikoinen, se ei loppujen lopuksi yllätä, sillä tässä kilpailussa ruotsalaisautot ovat aina menestyneet erinomaisesti. Volvo XC90 sijoittui kakkoseksi vuonna 2016, S90/V90 vei koko potin vuonna 2017, ja viime vuonna pidettiin pronssijuhlat XC60:n kunniaksi.

Uuden polven Volvojen olemus siis epäilemättä miellyttää raatilaisina toimivia suomalaisia autotoimittajia. Mutta siinä missä kaikki edellä mainitut mallit, ja myös tämän vuoden toinen finalisti V60 pohjautuvat samalle perusrakenteelle, se toinen eli XC40 on juurta jaksaen uusi – varsinkin jos pellin alle valitsee uunituoreen kolmisylinterisen bensiinimoottorin, joka niin ikään on Volvon omaa käsialaa.

XC40 on merkin ensimmäinen hieman kompaktimman kokoinen katumaasturi, ja iskee siis suoraan nykyisen automuodin hermoon. Isoveljet XC60 ja XC90 ovat jo kahdessa sukupolvessa nauttineet huikeista myyntiluvuista, joten peti on pedattu myös aiempaa pienemmälle toteutukselle teemasta.

Jo vertailuvoittaja

XC40:n olemus on kaikkiaan piristävän erilainen, niin Volvon omaan kuin kilpailijoiden tarjontaan peilattuna. Tämä oli ensivaikutelma Espanjassa, kun ajoimme autoa ensi kerran ennen viime vuodenvaihdetta.

Tuo vaikutelma ei muuttunut, kun tartuimme aiheeseen uudemman kerran keväthankien keskellä – alkuun bensiinimoottorisen T5-mallin, sitten dieselöidyn D4:n yhteydessä.

Viimeksi mainittu oli tavallista syvällisempi kokemus, sillä XC40 asettui heti tuoreeltaan toista Vuoden Auto Suomessa 2019 -kandidaattia eli Jaguar E-Pacea vastaan. Taistelu oli varsin tyhjentävä, sillä Volvo osoittautui etenkin ajomukavuudessa selvästi brittiä etevämmäksi peliksi ja myös koko vertailun voittajaksi.

Se, leivotaanko XC40:stä myös Vuoden Auto Suomessa 2019, puolestaan selviää 9.11. Auto 2018 -näyttelyn yhteydessä järjestettävässä Auto- ja liikennegaalassa Helsingin Messukeskuksessa. Ja voihan tittelin toki aivan hyvin viedä se V60-isovelikin…

Teksti: Jussi Saarinen Kuva: Aake Kinnunen

Luetuimmat