Ajoneuvot | Uutinen | 22.11.2016

Volkswagen vähentää 30 000 työpaikkaa hakiessaan säästöjä

Liikevoiton tavoittelu, dieselskandaalin jälkipyykit sekä valtava panostus autonomisiin ja sähköautoihin ajavat Volkswagenin etsimään jättisäästöjä.

Jaa artikkeli

Volkswagen-ryhmä on päässyt sopimukseen voimakkaiden ammattijärjestöjensä kanssa siitä, että Volkswagen-merkin alaisuudesta vähennetään tulevina vuosina noin 30 000 työpaikkaa. Vähennysten vastapainoksi konserni välttelee Saksassa tapahtuvia irtisanomisia vuoteen 2025 saakka. Työntekijävähennykset toteutetaan kannustimilla, eläkejärjestelyillä sekä osa-aikaisuuksia vähentämällä.

Leikkauksia kohdennetaan erityisesti Saksaan, sillä Volkswagenilla on kotimaassaan noin 114 000 työntekijää ja maan työvoimakustannukset ovat korkeahkot. Yhtiön mukaan leikkauksia tulee myös Pohjois-Amerikan, Brasilian ja Argentinan toimintoihin. Maailmanlaajuisesti Volkswagenilla on töissä noin 624 000 henkilöä.

Vähennykset ovat osa Volkswagenin säästötavoitteita, joilla yhtiö pyrkii nostamaan voittomarginaaliaan nykyisestä 2 prosentista 4 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Pyrkimysten taustalla on 3,7 miljardin euron vuotuinen säästökuuri, josta konserni tiedotti viime viikon perjantaina. Volkswagen aikoo myös investoida noin 3,5 miljardia euroa Saksan tehtaidensa tehostamiseen noin 25 prosentilla.

VW-ryhmä joutuu etsimään säästöjä myös dieseleiden päästöhuijausskandaalin aiheuttamiin kuluihin ja korvauksiin sekä merkin uusiin sähkö- ja älyautohankkeisiin.

Volkswagen on luvannut myös luovansa Saksaan 9 000 uutta työpaikkaa sähköautoihin liittyvissä tehtävissä. Wolfsbergin, Zwickaun ja Dresdenin tehtailla rakennetaan jatkossa sähköautoja ja Kesselin tehdas keskittyy sähkömoottoreihin. Jatkossa Volkswagen valmistaa ja kehittää akkuja myös Saltzgitterissä.

– Ilman tätä sopimusta merkki ja sen työntekijät olisivat olleet vaikeassa asemassa, linjasi VW-ryhmän pääjohtaja Herbert Diess.

– Kunhan nämä ovat nettosäästöjä, jotka eivät nosta kustannuksia muualla organisaatiossa. Nyt täytyy toimia, sillä puhuminen on helppoa, kuului Volkswagenin johtoa usein kritisoivan sijoitusrahasto TCI:n lausunto.

– Tärkeintä on, että ydinhenkilöstön työpaikat on turvattu. Olemme sopineet, että irtisanomiset ovat pois kuviosta vuoden 2025 loppuun saakka. Kun näen mitä muissa yrityksissä tapahtuu, pidän tätä isona voittona vaikeina aikoina, kiteytti puolestaan Volkswagenin pääluottamusmies Bernd Osterloh.

Lähde: Automotive News Kuva: Volkswagen

Jaa artikkeli

Keskustelu

automerkiltä: Volkswagen