Ajoneuvot | Uutinen | 27.6.2016

Volkswagen mukaan bensiinimoottoreiden hiukkassuodatinbuumiin

Dieseleistä tutut pienhiukkasansat saapuvat tiukentuvien päästörajojen myötä myös bensiinimoottoreihin.

Jaa artikkeli

Syyskuussa 2017 saapuva Euro 6c -päästöraja pudottaa erityisesti pienhiukkasten sallitut määrät noin kymmenesosaan nykyisestä. Tiukka hiukkasraja muodostuu ongelmaksi myös monille nykyisille suoraruiskutukseen luottaville turbomoottoreille, sillä uusissa moottoreissa bensiini ei ennätä sekoittua ilman kanssa kunnolla ennen palamisreaktiota. Lopputuloksena pakokaasupäästöihin jää haitallisia pienhiukkasia.

Tilanteen ratkaisuksi monet valmistajat katselevatkin nyt dieseleistä tuttujen hiukkassuodattimien perään. Esimerkiksi Mercedes-Benz on käyttänyt Faurecian toimittamaa tekniikkaa jo joitain vuosia S 500 -mallissaan ja yhtiö aikoo lisätä suodattimilla varustettujen mallien määrää tulevaisuudessa. Myös Faurecia on ilmoittanut tekniikkansa olevan jatkossa koko alan käytettävissä. Bensiinimoottoreiden yhteydessä käytettävä hiukkassuodin on valmistettu kordieriitista dieseleiden käyttämän piikarbidin sijaan, mutta toimii pääpiirteittäin samalla tavalla.

Nyt myös Volkswagen on lähdössä hiukkassuodatinten tielle yhtiön bensiinimoottoreissa. Volkswagenin pääjohtaja Matthias Müllerin mukaan ensimmäisenä vuorossa ovat Volkswagen Tiguanin 1,4-litrainen TSI-moottori ja Audi A5:n 2,0-litrainen TFSI-voimanlähde, joihin hiukkasansa asennetaan kesäkuussa 2017. Vuoteen 2022 mennessä Volkswagen-ryhmä saattaa varustaa peräti 7 miljoonaa ajoneuvoa tällä tekniikalla. Müller kertoi asiasta viime viikolla pidetyssä yhtiökokouksessa.

Lähde: Automotive News, Faurecia Kuva: Moottorin arkisto

 

Jaa artikkeli

Keskustelu

automerkiltä: Volkswagen