Ajoneuvot | 22.10.2018

Viisi vinkkiä: Nämä kannattaa huomioida, kun ostaa käytettyjä talvirenkaita

Talvirengassesonki näkyy nettin kauppapaikoissa ilmoitusvyörynä. Tori.fi korostaa, että käytettyjä renkaita ostaessa on syytä tarkastaa tuotteet ennen lopullista ostopäätöstä.

Jaa artikkeli

Rengasliikkeiden etujärjestö Autonrengasliitto on arvioinut, että Suomessa myydään vuosittain noin 1,7 miljoonaa talvirengasta. Myös käytetyille renkaille on ottajansa. Nettikauppajätti Tori.fi kertoo, että palvelun renkaat ja vanteet -osioon ladataan vuosittain noin 109 000 renkaiden myyntiin liittyvää ilmoitusta.

– Viime vuonna Tori.fi:n renkaat ja vanteet -osastolla oli syyskuussa–marraskuussa eli kolmessa kuukaudessa yhteensä yli 75 600 ilmoitusta. Päiväkeskiarvo oli 830 ilmoitusta. Nyt syyskuussa ilmoituksia oli vajaat 22 500 ja päiväkeskiarvo oli 745. Toistaiseksi tässä lokakuussa on ollut noin 16 500 ilmoitusta, joten päiväkeskiarvo on peräti lähes 870. Kun viime lokakuun kokonaismäärä oli noin 30 000, tahti on ennallaan, Tori.fi:n autoliiketoiminnasta vastaava johtaja Jenni Tuomisto kertoo.

Viisi vinkkiä onnistuneeseen valintaan

1. Tarkista kumit
Tarkista jokainen rengas silmämääräisesti: miten kuluneet ne ovat, onko viiltoja, näkyykö pullistumia tai puuttuuko nastarenkaista paljon nastoja? Käytetyt talvirenkaat ovat luonnollisesti aina vähintäänkin hieman kuluneet, sillä jokainen ajettu metri kuluttaa renkaita. Normaali kuluminen ei kuitenkaan ole automaatisesti ongelma.

Jos talvirenkaan urasyvyys on alle kolme millimetriä, nastarenkaan nastat ovat harvassa tai kumissa on viiltoja tai pullistumia, ei rengasta kannata ostaa lainkaan.

2. Mittaa urasyvyys
Renkaan pinnassa olevien urien tehtävä on taata renkaan pito suhteessa ajettavaan pintaan. Lain mukaan urien syvyyden tulee olla talvirenkaissa vähintään kolme millimetriä. Suositeltava urasyvyys on kuitenkin talvirenkaissa kuusi millimetriä. Renkaan urasyvyys kannattaa mitata.

3. Ovatko renkaat kuluneet ulkoreunoistaan?
Jos rengas on kulunut huomattavasti muuta pintaansa enemmän nimenomaisesti ulkoreunastaan, siinä on todennäköisesti liian vähän ilmaa. Liian vähäinen ilma voi kertoa esimerkiksi vuodosta renkaassa.

4. Ovatko renkaat kuluneet keskiosastaan?
Jos renkaan keskiosa on huomattavan kulunut suhteessa sen ulkoreunoihin, sisällä on todennäköisesti liikaa ilmaa. Liika ilma taas kasvattaa Tori.fi:n mukaan puhkeamisriskiä.

5. Vanteen ruostuneisuus syyniin
Tori.fi kertoo, että talvirenkaat myydään yleensä vanteiden kanssa, joten kuntotarkastus kannattaa ulottaa kumin lisäksi myös metalliin.

Vaikka vanteen ruoste ei automaattisesti tarkoita suurta ongelmaa, on hyvä muistaa, että ruostuminen myös kuluttaa metallia huonontaen osaltaan esimerkiksi vanteen kestoa.

Tori.fi:n mukaan ruosteisiin vanteisiin saattaa syntyä väsymishalkeamia, jotka aiheuttavat ääntä ajaessa ja huonontavat vanteen kuormituksenkestämiskykyä.

Varman päälle pelaavan valinta ei ruosteinen vanne ole, vaikka hinta houkuttelisikin.

Lähde: Tori.fi Kuvitus: Moottorin arkisto/Antti Hentinen

Jaa artikkeli

Keskustelu