Ajoneuvot | Uutinen | 4.12.2018

Vielä enemmän ennen M3:sta – BMW M340i xDrive

BMW piristää uuden 3-sarjan mallistoa tehomallilla, joka kantaa nimeä M340i xDrive. 374 hevosvoimaa on aimo annos voimaa jo ennen virallista M3:sta.

Jaa artikkeli

Ensi vuoden autouutuuksiin kuuluva BMW:n uusi 3-sarja täydensi mallistoaan jo valmiiksi, sillä heinäkuussa tullaan näkemään M340i xDrive. Malliversio lienee 3-sarjan tehokkain tulkinta vakiomallistosta ennen täysiveristä M3:sta.

BMW M340i xDrive

Upouusi 3-sarja kiihdyttää siis markkinoille 374 hevosvoiman turvin. Voimanlähteenä on uuteen iskuun päivitetty versio yhtiön tutusta kolmilitraisesta rivikutosesta, uusilla turboahtimilla terästettynä. BMW lupailee, että uudistukset vähentävät turbiinien viiveitä noin 25 prosentilla ja samalla kulutus- ja päästölukemat ovat parantuneet. Edeltäneeseen malliversioon nähden teholisäystä on kertynyt 48 hevosvoimaa ja vääntömomentti on kasvanut 50 Nm, uuden huippulukeman ollessa tasan 500 Nm. BMW kertoo kiinnittäneensä huomiota myös säädettävän pakoputkiston tuottamaan ääneen erityisesti Sport- ja Sport+-ajotiloissa.

BMW M340i xDrive

BMW M340i xDrive luottaa 3-sarjan vahvuuksiin ajettavuuden suhteen, mutta luonnollisesti tehomallia on piristetty muun muassa M Sport -alustapaketilla, mukautuvalla urheiluohjauksella, M Sport -tasauspyörästöllä ja samoin brändätyllä jarrujärjestelmällä. Komeuden kruunaavat 18-tuumaiset vanteet. 0–100 km/h hoituu ripeässä 4,4 sekunnissa kiitos kahdeksanvaihteisen Steptronic-automaattivaihteiston ja taka-akselia suosivan xDrive-nelivedon.

BMW M340i xDrive

Lisävarustelistalta löytyvät säädettävillä iskunvaimentimilla varustettu adaptiivinen M alustapaketti sekä 19-tuumaiset vannevaihtoehdot. Ärhäkän mallin ulkonäköä on höystetty erilaisin yksityiskohdin ja sisustassa luvassa on tuttu valikoima logoja ja parempia verhoiluvaihtoehtoja.

BMW M340i xDrive

Lähde ja kuvat: BMW

Jaa artikkeli

Keskustelu

Valmistajalta: BMW