15.2.2019

Venetelineet ja -telakat helpottamaan veneen säilytystä

Ranturi venetelakka veneteline

Venenäyttelyssä on veneiden lisäksi tarjolla erittäin laaja valikoima veneilyvarusteita ja tarvikkeita, muun muassa venetrailereita, laitureita ja venetelineitä ja telakoita.

Mökkiveneen säilyttämiseen vinssillä varustettu veneteline tai -telakka on kätevä ratkaisu. Se helpottaa rantautumista, veneen huoltoa ja säilytystä.  Vene on suojassa myrskytuulilta ja aalloilta.

Lisäksi veneen pohja pysyy puhtaana – tämä on todella merkittävä etu meriveneilijälle. Meren rannassa venetelineelle tai -telakalle nostettu vene on suojassa veneen pohjaan kiinnittyvältä merirokolta eli näkiltä, mikä on meriveneilijän varsinainen kiusankappale. Merirokon toukat tuppaavat kiinnittymään veneen pohjaan muutaman viikon ajanjaksolla, yleensä heinä–elokuun vaihteessa. Näkkien lisäksi merellä säilytettävän veneen pohjaan kertyy levää ja limaa.

Ympäristösyistä nykyisin suositellaan, että veneiden pohjissa käytettäisiin mahdollisimman vähän tai ei lainkaan haitallisia eliönestomaaleja eli antifouling-maaleja.

Veneen pohjan puhtaanapito helpottuu merkittävästi silloin kun veneen voi nostaa seisonnan ajaksi ylös mökin kotisatamassa. Ympäristösyistä nykyiset eliöestomaalit eivät ole niin tehokkaita kuin aikaisemmin käytössä olleet, nykyään ei-suositeltavat kuparipohjaiset eliöestomaalit.

Merirokkoa ei tavata lainkaan Järvi-Suomessa eikä vähäsuolaisissa Perämeren vesissä, eikä näillä alueilla tarvita eliönestomaaleja.

Täysin myrkyttömiä antifouling-maaleja ei ole. Siksi niiden käyttö on sisävesillä kielletty.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ranturi

Ranturi-venetelineitä ja -telakoita on valmistettu Ilomantsissa Itä-Suomessa jo 30 vuotta. Ranturi on esillä jutun avauskuvassa.

Pienemmille veneille riittää veneteline, isommille telakka. Venetelineellä mahdollisuus veneen peräkärrykuljetukseen (kärryn mittojen puitteissa).

Sivutuet voi säätää portaattomasti tukemaan venettä sivusuunnassa.  Vinssillä veneen voi nostaa kätevästi. Vakiona olevan käsikäyttöisen vinssin vaihtoehtona on lisävarusteena saatavana kaukosäätöinen sähkövinssi. Rantureita voi pidentää lisävarusteena saatavilla jatko-osilla.

Edullisimpien mallien hintaesimerkkejä:
- Ranturi 4-veneteline 590 euroa (messutarjous 540 euroa)
- Ranturi 4 jatko-osa 475 euroa (messutarjous 445 euroa).
- Ranturi-telakka 8  2095 euroa (messutarjous 1 965 euroa)
- Ranturi 8 jatkokiskosarja 3 metriä 260 euroa (messutarjous 240 euroa)
www.havel.fi

ESA

Esa veneteline venetelakka

Esa-rullatelakka soveltuu tyypillisille mökkiveneille (pituus 3,6–4,9 m).  Sivurullat ja keulatuki säädettäviä. Köli- ja sivurullat polyuretaania, ei jätä jälkiä veneeseen. Vakiona Goljat-vinssi (700 kg) kitkajarrulla. Mahdollisuus veneen peräkärrykuljetukseen (kärryn mittojen puitteissa).

Rullatelakka on saatavana myös jatkoradalla, pituus 3,6 m. Tarvittaessa rataa voidaan rakentaa myös pidempänä, jolloin käytetään sähkövinssiä.  Rullatelakan messuhinta 1 350 euroa, rullatelakka jatkoradalla + sivuohjaimet 2 550 euroa.

Esa-vaunutelakka soveltuu 4–6 metriä pitkille veneille.  Sivurullat ja keulatuki ovat säädettäviä.
Vaunutelakan hinta 3 890 euroa, sisältäen 2 kpl 5,8 m ratoja, liitossaranat, vaunuosan, sivuohjaimet ja vinssitelineen.  Vinssi lisähintaan (kysy päivän hinta), saatavana eripituisia jatkoratoja.

Lisäksi on saatavana isommille veneille tarkoitettu Esa-kippitelakka, joka kiinnitetään kallioon tai betonianturaan.

VeneRoller

VeneRoller on uudentyyppinen rantatelakka, jossa on kelkan mukana kulkeva portaikko. Se tekee veneilyyn lähdön ja rantautumisen helpommaksi. Portaiden avulla on helppo nousta veneeseen ja rantaan turvallisesti kuivin jaloin.  Ratkaisu helpottaa myös ikääntyneiden tai liikuntarajoitteisten veneilyä.

Laaja mallisto, viisi kantavuusluokkaa, aina 500 kilosta ja 2,5 tonniin saakka. Pituus on vapaasti valittavissa 2,5 m pituisista kiskoelementeistä.  Säädettävät sivuohjurit 4 kpl. Vinssi on joko automaattijarrullinen käsivinssi tai sähkövinssi kaukosäädöllä.

VeneRollerin hintaan vaikuttavat veneen paino ja pituus sekä rannan maasto. Sen vuoksi valmistaja antaa aina yksilöllisen tarjouksen veneen ja rannan tietojen perusteella.

Edullisimman VeneRoller –telakan hinnat aloituspituudella alkaen 2 950 euroa, sähkövinssillä alkaen 3 150 euroa (malli VR-700).
https://veneroller.fi/

Teksti: Timo Turkula Kuvat: Petri Munukka

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat