20.11.2017

Vene 18 Båt -messut uudistuvat – painotusta kalastukseen ja vesilajeihin

Vene17_Nord Star 47 SCY

 Helsingin kansainvälisten Vene 18 Båt -messujen Uusi Aalto -alue uudistuu ja kalastusalue kasvaa.

Messualueelle tuodaan Uusi Aalto -altaan lisäksi kaksi uutta allasta, toinen kalastusveneille ja toinen sukeltamiseen.

Purjehdussatama tuo messuille uusia tarinoita kuultavaksi ja keskittää messujen ohjelmia yhteen paikkaan, kertoo tapahtumalle puitteet tarjoava Messukeskus.

Tapahtuman sisäänpääsykäytäntöjä on muutettu viime kerrasta. Jatkossa esimmäinen messupäivä, eli perjantai 9.2. ei enää ole ammattilaispäivä vaan kaikki kiinnostuneet voivat suunnata Pasilaan jo avajaispäivänä.

Ennakkotietojen mukaan Venemessut on  jatkossa avoinna arkisin klo 11-19 ja viikonloppuisin klo 10-18.

Pääosassa venemessuilla edelleen komeilevat veneet kaikissa kokoluokissa. Ne täyttävät Messukeskuksen kaksi suurinta hallia.

Tarvikkeet ja varusteet löytyvät muista halleista ja matkailulle suunnitellaan entistä näyttävämpää kokonaisuutta. Painotuksen kerrotaan olevan aktiivilomissa, ei yksistään vierasvenesatamissa ja veneilykohteissa.

Kamapörssi tuo myyntiin käytettyjä veneilyvarusteita ja yritysten outlet-tuotteita.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Uikkarit mukaan messuille

Uusi Aalto -alueella panostetaan tänä vuonna viihtyvyyteen ja tehdään vesilajien kokeilemisesta entistä helpompaa.

Mahdollisuuksia eri lajien kokeiluihin tarjoaa Uusi Aalto -alueen allas, joka on 40 metriä pitkä, 15 metriä leveä ja 90 cm syvä.

Altaan reunalle rakennetaan viihtyisä patio pukuhuoneineen palvelemaan erityisesti vesilajien kokeilijoita.

Uusi Aalto -altaan läheisyyteen tulee myös sukellusallas, jonne pääsee sukeltamaan kouluttajien kanssa.

Kalastus nosteessa

Kalastuksen kiinnostus on kasvanut messuilla vuosi vuodelta. Kalastushallin toiseksi keskiöksi Rapala "Kalatakuu Jättiakvaarion" rinnalle tulee uusi kalastusallas, jossa esitellään kalastusveneiden tekniikkaa ja veneistä kalastamista.

Parhaita vinkkejään antavat suomalaiset kalastusoppaat ja venemessujen isäntä Mikko ”Peltsi” Peltola.

22 000 litran jättiakvaariossa ui oikeita kaloja ja akvaarion äärellä voi seurata kalojen reaktioita erilaisiin kalastustyyleihin ja -vieheisiin.

Kalastusohjelmaa on Messukeskuksen mukaan tarjolla huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin.

71 000 vierasta viime vuonna

Vene 17 Båt -messuille osallistui 323 yritystä ja siellä vieraili yli 71 000 veneilystä kiinnostunutta. Tapahtuman on Pohjois-Euroopan suurin venealan tapahtuma.

Vene 18 Båt -messut järjestetään 9. – 18.2.2018 Messukeskuksessa Helsingissä.

Tarkemmat tiedot ohjelmasta julkaistaan joulukuussa.

Lähde: Messukeskus Kuvat: Moottorin arkisto/Antti Hentinen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat