12.9.2018

Uusi Mercedes-Benz GLE: 48 voltin aktiivijousitus ja enemmän kaikkea

Uusi Mercedes-Benz GLE

Uuden sukupolven Mercedes-Benz GLE tuo suosittuun premium-luokan katumaasturiin lisää tilaa ja teknologiaa.

M-sarjasta myöhemmin GLE:ksi kasvanut katumaasturi nähdään Pariisin autonäyttelyssä nyt neljännessä mallipolvessa. Luvassa onkin enemmän kaikkea ja täysin uutena juttuna nähdään 48 voltin järjestelmään perustuva aktiivijousitus.

– Vuonna 1997 Mercedes-Benz perusti premium-katumaastureiden segmentin M-sarjan julkistuksella. Sen jälkeen kaksi miljoonaa asiakasta on valinnut maasturin, kommentoi Mercedeksen henkilöautokehityksestä vastaava Ola Källenius.

Uusi Mercedes-Benz GLE

M-sarja nimettiin myöhemmin GLE:ksi osoittamaan, että auto on ikonisen E-sarjan katumaasturiversio. Niinpä uusi GLE näyttää valmiiksi tutulta, sillä jo M-sarjasta tuttu ikkunoiden muoto jatkuu uudessa autossa. Kovien muotojen jälkeen tapahtunut pyöristyminen tosin tuo hiukan mieleen, että onko uusi GLE yrittänyt mahtua edeltäjänsä rippipukuun. Akseliväli on kasvanut 80 millimetriä, ollen 2 995 mm.

Uusi Mercedes-Benz GLE

Ainakin uusi muoto on aiempaa aerodynaamisempi (Cd 0,29 aiemman 0,32 sijaan), sillä Mercedes on kiinnittänyt huomiota keulasta aina taka-akselin ja pohjan sulavuuteen. Vanteet ja renkaat (18–22 tuumaa) ovat nekin saaneet aerodynaamisuuskuurin ja jopa takavalot on varustettu pienillä spoilereilla. Samalla Mercedes on kiinnittänyt huomiota myös itsevarmoihin maastohenkisiin yksityiskohtiin. Jopa astinlaudat voi varustaa valaistuksella. Multibeam led-ajovalojen kerrotaan yltävän ultra range -toiminnolla yli yhden luxin valotehoon 650 metrin päähän.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa ja älyä

Venytetty akseliväli tuntuu luonnollisesti sisätiloissa. Uusi pystympi A-pilari helpottaa kulkua etuistuimille. Takaistuinten jalkatila on kasvanut 69 millimetrillä ja pääntilaa on löydetty 33 millimetriä, ainakin vakiovarusteisella takaistuimella. Lisävarusteena on saatavilla kuusisuuntaisesti sähkösäädettävä takaistuinrivi parempaa matkustusmukavuutta kaipaaville.

Uusi Mercedes-Benz GLE

Tavaratilaa uudessa GLE:ssä on 825 litraa ja sähköisesti kaadettavien takaistuinten ansiosta tarpeellista tavaraa mahtuu peräti 2 055 litran edestä. Kuormaaminen on helpompaa 72 mm leveämmän lastausaukon ansiosta ja Airmatic-ilmajousitus voi laskea auton korkeutta 40 millimetrillä. Tarjolla on myös kolmas istuinrivi, joka nostaa GLE:n seitsemänpaikkaiseksi.

Uusi Mercedes-Benz GLE

Kojelaudalle on annettu uutta ilmettä uusilla ilmaventtiileillä ja MBUX-tietoviihdejärjestelmällä. A-sarjassa esitelty MBUX on saanut GLE:ssä jopa lisää toimintoja. Mittariston ja viihdejärjestelmän näytöt ovat aina 12,3-tuumaiset. Lisävarustelistalta löytyy MBUX:n sisätila-avustin, joka kytkee lukuvalot päälle vaikkapa taustapeiliä kohti kurottelemalla. Järjestelmä myös tulkitsee kameran avulla kummalta etupenkiltä järjestelmää säädetään ja ohjailee esimerkiksi hierontatoiminnon suoraan kyseisen henkilön penkille. Energizing-hierontatoiminto voidaan nyt yhdistää musiikin ja sisävalaistuksen kanssa erilaisten tunnelmien saavuttamiseksi ja järjestelmä voi keskustella Garminin kuntoilukellon kanssa siitä, millainen hierontaohjelma henkilölle sopisi.

Uusi Mercedes-Benz GLE

Mercedes mainitsee, että MBUX on samalla saanut jatkokehittelyä esimerkiksi säätövalikoiden ryhmittelyn suhteen. GLE esittelee noin 40 uutta MBUX-toimintoa, joista monet liittyvät maastoajamiseen ja parempaan palveluintegraatioon.

Kuljettajan työtehtäviä autetaan myös 720x240 pikselin tuulilasinäytöllä, kuvan leijaillessa visuaalisesti noin kolmen metrin päässä 45x15 senttimetrin kokoisena. Mercedeksen mukaan näyttö on nyt tuplasti suurempi ja viidenneksen kirkkaampi. Luonnollisesti kuljettaja voi valita näytettävät tiedot laajasta valikoimasta.

Neliveto ja kutoskone

Kookkaan katumaasturin rooliin sopivasti voimalinjassa on aina Mercedeksen 9G-Tronic-automaattivaihteisto ja neliveto. 4Matic-neliveto on toteutettu nelisylinterisissä malleissa kiinteällä 50/50-voimanjaolla. Muissa malleissa käytössä on sähköisesti ohjattu monilevykytkimellä varustettu jakolaatikko, joka kykenee säätelemään akseleiden voimanjakoa 0–100% välillä. Lisävarusteena on tarjolla erikseen maastoajoon suunniteltu jakolaatikko, joka on varustettu alennusvaihteilla ja lukkotoiminnolla.

Uusi Mercedes-Benz GLE

Mercedes-Benz esitteli uuden GLE:n yhdellä kuusisylinterisellä bensiinimoottorilla. GLE 450 4Matic on varustettu 48 voltin EQ Boost -kevythybriditoiminnolla, joka piristää kulkua 250 newtonmetrillä ja 22 hevosvoimalla. Varsinainen moottori tuottaa 367 hevosvoimaa ja 500 newtonmetriä vääntöä.

Myöhemmin luvassa ovat niin erilaiset dieselit kuin lataushybridimallikin.

Helpompaa kulkua

Uusi Mercedes-Benz GLE rakentaa edeltäjänsä kyvyille myös ajoavustimien saralla. Esimerkkinä on aktiivisen vakionopeudensäätimen uusi reitti- ja liikennetietopohjainen nopeussäätely, joka hidastaa moottoritiellä 100 km/h:n jos edessä on vaikea ruuhka. Hidastaminen antaa puolestaan automaattiselle hätäjarrutustoiminnolle mahdollisuuden pysähtyä ennen ruuhkaa.

Uusi Mercedes-Benz GLE

Varsinaisessa ruuhkassa järjestelmä seurailee ruuhkan etenemistä omalla kaistalla aina 60 km/h:n asti ja pysähdys voi olla enimmillään minuutin mittainen. Ruuhkan hälvetessä järjestelmä kiihdyttää takaisin tieosuuden nopeusrajoitukseen. Ruuhkien arviointiin auto käyttää stereokameran ja tutkan lisäksi naapurikaistoja tarkkailevia tutkia, joiden avulla järjestelmä pystyy tunnistamaan eteen siirtyvät autot.

Suomessa vähemmän nähty mutta kansainvälisesti tuttuun tilanteeseen soveltuu uuden aktiivisen ohjausavustimen toiminto, jossa ruuhkassa kaista-avustin siirtyy seuraamaan reunaviivaa, jotta kaistojen väliin jää tilaa hälytysajoneuvolle. Pienemmästä A-sarjasta on lainattu aktiivinen kuolleiden kulmien avustaja poistumisvaroituksella, joka tarkkailee pysäköinnin jälkeen vielä esimerkiksi lähestyviä pyöräilijöitä ja moottoripyöräilijöitä.

Uusi Mercedes-Benz GLE

Katumaasturille sopivaan tapaan GLE voidaan varustaa nyt Mercedekselle uudella perävaunuavustimella, joka helpottaa kärryn kanssa peruuttamista. Järjestelmän tarkempi ohjaaminen tapahduu MBUX-järjestelmän kautta, josta voidaan valita esimerkiksi haluttu kääntökulma ja peruuttamisen etenemistä voidaan tarkkailla kameranäkymästä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

E-Active Body Control

GLE:n alustavaihtoehdoista löytyy perinteisen teräsjousituksen lisäksi Airmatic-ilmajousitus, jota on piristetty ADS+ mukautuvalla iskunvaimennusjärjestelmällä.

Uusi Mercedes-Benz GLE

Uuden sukupolven Mercedes-Benz GLE:n todellinen uutuus on E-Active Body Controliksi nimetty alustajärjestelmä, jonka saa malleihin joissa on sylintereitä ”kuusi tai enemmän”. Sähköisesti ohjattu hydropneumaattinen aktiivijousitus täydentää Airmatic-ilmajousituksen toimintaa. Mercedeksen mukaan 48 voltin sähköjärjestelmällä toimiva E-ABC on markkinoiden ainut järjestelmä, jossa jousi- ja iskunvaimennusvoimia voidaan säätää vapaasti pyöräkohtaisesti.

Uusi Mercedes-Benz GLE

Järjestelmä on jatkokehitelmä S-sarjassa nähdystä toiminnosta. Huonolla tienpinnalla alustajärjestelmä pystyy jopa keräämään sähköä talteen, kuluttaen vain puolet edeltäneen version energiasta. Aktiivinen jousitus ei hoida vain kallistuksenvakaajien roolia vaan se hallitsee myös niiaamista. Alustajärjestelmän avulla auto voi kallistella mutkiin hiukan moottoripyörän hengessä. Mikäli eteenpäin katsova stereokamera kuuluu varusteisiin, aktivoituu myös tienpintaa skannaava toiminto.

Uusi Mercedes-Benz GLE

Katumaasturissa järjestelmä mahdollistaa myös uusia toimintoja erityisesti maastoajossa. Jumiutunut GLE voi keinuttaa itsensä vapaaksi maavaraa säätelemällä ja MBUX-ruudun kautta yksittäisten pyörien kulmaa voi säätää auton ollessa omituisissa asennoissa.

Alkuvuodesta Eurooppaan

Pariisin kansainväisessä autonäyttelyssä live-esiteltävä uusi Mercedes-Benz GLE saapuu Eurooppaan alkuvuodesta 2019. Mercedes mainitsee, että auto valmistetaan Yhdysvaltojen Tuscaloosassa, joten uutta premium-luokan katumaasturia himoitsevan kannattaa toivoa rauhallista kauppasotaa.

Uusi Mercedes-Benz GLE

Lähde ja kuvat: Mercedes-Benz

Luetuimmat