5.10.2018

Uusi Indian FTR1200 – Paluu sporttimallien pariin

Indian FTR1200

Flat Track -kilpuri FTR 750:n menestyksen saattelemana Indian esittelee tieliikennekelpoisen FTR 1200 -mallin. Suomeen uutuus saadaan ajokauden 2019 alkuun.

Kilpuriin perustuva tuotantomoottoripyörä on jotain täysin muuta kuin Indianin viime vuosina nähdyt Chiefit ja Scoutit.

Toisaalta kyseessä on paluu juurille, sillä vuonna 1901 perustettu maailman vanhin yhä toiminnassa oleva moottoripyörämerkki tunnettiin jo 1910-luvulla suorituskyvystään ja menestyksestään muun muassa Cannonball-kisoissa, joissa ajettiin mahdollisimman nopeasti Yhdysvaltain länsirannikolta itärannikolle. Silloin yhtenämenestyksen tukipilarina oli toinen Indianin perustajista, teknisenä johtajana toiminut ruotsalainen Oscar Hedström.

Nyt Indian on jälleen tukeutunut ruotsalaisosaamiseen palkattuaan pääsuunnittelijakseen ruotsalaisen Ola Stenegårdin, kun se esittelee kilpailupyöristä vaikutteita saaneen FTR 1200:n.

Indian FTR1200

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Konseptimalli lähes sellaisenaan tuotantoon

Nyt esitelty FTR 1200 perustuu vahvasti vuonna 2016 esiteltyyn Flat Track -kilpuri FTR 750:een. Sen pohjalta esiteltiin viime syksynä Milanon moottoripyöränäyttelyssä konseptimalli FTR 1200 Custom.

Tuotantomallissa on pidetty tiukasti kiinni konseptin muodoista ja yksityiskohdista, tietysti tieliikenteen edellyttämät varusteet lisäten.

Trellis-putkirunkoon on kiinnitetty 1203-kuutionen V-Twin. Huipputehoksi luvataan 120 hevosvoimaa ja tasaisesti kulkevan vääntökäyrän korkein kohta on 115 newtonmetrin kohdalla.

Takana on monojousitus, joka on sijoitettu rungon oikeaan reunaan. Etujarruina on radiaalikiinnitteiset Brembon nelimäntäiset satulat ja toisiovetona on ketjuveto.

Takasvingi on putkirungon hengen mukaisesti rakennettu sekin teräsputkista. Rekisterikilven teline on toispuoleisesti takapyörän napaan kiinnitetty.

Indian FTR1200

Kaksi versiota

Tarjolle tulee perusmallin lisäksi S-versio, jota on täydennetty täysin säädettävällä etujousituksella, 4,3 tuuman kosketusnäyttömittarilla jossa lisäksi bluetooth-yhteys, kaarre-ABS-jarruilla sekä kolmella ajomoodilla: Sport, Standard ja Rain.

Indian FTR1200

Tankki on sijoitettu paremman painojakauman ja matalamman painopisteen saamiseksi satulan alle. Dunlop on kehittänyt tätä mallia varten uuden rengasmallin.

Tarjolla on täysitehoisen (90 kW) lisäksi myös 70-kilowattinen versio, joka voidaan kuristaa A2-korttiluokan maksimiin 35 kilowattiin.

Perusmalli on väriltään musta ja S-versio tulee tarjolle kolmena värivaihtoehtona.

Indian FTR1200

Esittelypyörät saadaan Suomeen jo marraskuussa ja ensimmäisiä tuotantoerän pyöriä odotetaan maahan ensimmäisellä vuosipuoliskolla, tämän hetken arvioiden mukaan jo huhtikuussa.

Perusmallin hinnat alkavat 18 990 eurosta.

Teksti: Janne Huhtala Kuvat: Indian

Luetuimmat