12.7.2018

Unohda kaikki viikonloppusuunnitelmat: Goodwood Festival of Speedin livelähetys pyörii taas!

Valtteri Bottas Goodwood Festival of Speedissä 2017

Goodwood Festival of Speedissä riittää vauhdikasta ohjelmaa sunnuntai-iltaan saakka.

On vaikea sanoa, löytääkö maailmasta yhtään toista ajoneuvotapahtumaa, jossa esillä on yhtä kirjava joukko kuin Goodwood Festival of Speedissä. Ylämäkikilpailusta alkanut nopeuden festivaali on vuosien aikana saanut valmistajien ja merkkihenkilöiden suosion: paikalla lähdään kaikkea antiikkiautoista driftereihin ja maailmanuutuuksiin.

Jo torstaina alkanut tapahtuma kestää sunnuntai-iltaan saakka, joten katseltavaa riittää. Esimerkiksi huomenna puolen päivän jälkeen radalla nähdään nykyisiä Formula 1 -autoja (avauskuvassa Valtteri Bottas viime vuoden ajoista), ja kolmen maissa vuorossa ovat ennen ja jälkeen sotaa tehdyt lajitoverit. Huomenna tarjolla on urheiluautoja, driftereitä, moottoripyöriä ynnä muuta. Löytyypä tapahtumasta myös ralliautoja, ja toki Red Arrowsien taitolentoakin.

Parhaaseen tunnelmaan pääsee toki vasta paikan päällä, mutta hyvänä kakkosena menosta voi nauttia myös YouTuben livelähetyksessä. Lähetys alkaa huomenna Suomen aikaa 10.30.

https://youtube.com/watch?v=67IvQwZZLVU

Goodwood Festival of Speedin ohjelman ja aikataulun näet täältä. Huomioi lähetysajoissa kahden tunnin aikaero, eli laita lähetysaikohin aina kaksi tuntia lisää.

Teksti: Lauri Ahtiainen, kuva: Aake Kinnunen, video: Goodwood Road & Racing

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat