19.11.2017

Työmaajuhta Mercedes-Benz Arocs – lisää vaihtoehtoja tarjolle

Mercedes-Benz Arocs

Neljä vuotta täyttäneen Mercedes-Benz Arocs -malliston uusia vaihtoehtoja esiteltiin Saksassa.

Mercedes-Benz kertoo uutta, eikä tällä kertaa kyse ole pienestä, sievästä tai edes sähköisestä uutuudesta. Päivityksen kohteena on työmaiden moniosaajan tittelin valmistajaltaan saanut Arocs.

Mercedes-Benz Arocs

Neljä vuotta täyttäneen Arocs-malliston uusia vaihtoehtoja ovat Mercedes-Benzin mukaan aikaisempaa 100 milliä matalakattoisemmat, 2300 milliä leveät ClassicSpace M- ja L-ohjaamot. Ne soveltuvat käyttökohteisiin, joissa auton korkeus on rajoitettu tai kun päällirakenteet ulottuvat osin ohjaamon päälle.

Kattokorkeus on puolestaan noin 280 milliä aikaisempaa pienempi autoissa, joissa käytetään OM 470 -moottoria, 320 milliä korkeaa moottoritunnelia sekä ClassicSpace-matalakatto-ohjaamoa.

Kaikkiaan Arocsiin on tarjolla kaksi ohjaamoleveyttä (2300 ja 2500 mm), kolme ohjaamopituutta (S eli 1700, M eli 2000 ja L eli 2300 mm) sekä kaksi moottoritunnelin korkeutta 2300 milliä leveissä ohjaamoissa (170 ja 320 mm). Uutta on tarjolla myös varustelupuolella.

Tuoreiden Arocs-päivitysten esittelypaikaksi valittiin Saksa ja Arocs Performance Days -tapahtuma.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaikki mahdolliset vaihtoehdot

Heikkopäisempää saattaa huimata Arocsin vaihtoehtovalikoimaa tavatessa. Valittavana on jokseenkin kaikki mahdolliset akselivaihtoehdot: 4x2, 4x4, kolmeakselinen 6x2, 6x4 ja 6x6. Neliakseliset versiot ovat 8x2 kahdella etuakselilla, 8x4, 8x4 kahdella etuakselilla tai kolmeakselisella telillä, 8x6 ja 8x8.

Saatavana on myös teräs- ja ilmajousitus, erityisesti maantie- tai maastokäyttöön räätälöidyt runkoratkaisut, laaja valikoima eri akselivälejä, ohjaamoja ja moottoreita sekä kolme jokapyörävetoratkaisua.

Valmistajan esiin nostamat erikoismallit ovat nimeltään Arocs Loader ja Arocs Grounder. Ensimmäinen on hyötykuormaltaan optimoitu versio puoliperävaunun vetoautoksi tai betoniautoksi, jälkimmäinen puolestaan raskaaseen käyttöön vahvistettu malli veto-, kippi- ja betoniautoksi.

Malliston huipulta löytyy 250 tonnin Arocs SLT -raskaskuljetusveturi, joka on kehitetty ja varustettu erityisesti suurten kuormien kuten maansiirto- ja työkoneiden kuljettamista varten.

Järeässä mallissa tehoa on 460 kW (625 hv) ja vääntöä 3000 Nm. Käytössä on 16 vaihdetta, PowerShift-vaihdeautomatiikka sekä turbohidastinkytkin.

Mercedes-Benz Arocs

Lisää mukavuutta ja turvallisuutta

Arocs tarjoaa myös uusia vaihtoehtoja jousitukseen ja voimansiirtoon. Tällaisia ovat valmistajan mukaan esimerkiksi sähköinen Sertotwin-ohjaus sekä HAD (Hydraulic Auxiliary Drive) eli hydraulinen etuveto.

Kun auto lähtee liikkeelle, HAD välittää etuakselin pyöränapamoottoreille jopa 450 baarin hydraulipaineen ja siten kaivattua lisäpitoa.

Auton käsittelyssä pienillä nopeuksilla auttaa turbohidastinkytkin (TRC).

Huhtikuusta 2018 alkaen kaksiakselisiin Arocs 4x2- ja 4x4-malleihin on saatavana myös uusi tehdasasenteinen hydraulinen kippijärjestelmä.

Turvallisuuteen vaikuttavista ominaisuuksista valmistaja korostaa uutta rengaspaineen valvontajärjestelmää, joka näyttää jokaisen renkaan vaaditun painetason ja neljännen sukupolven aktiivista hätäjarruavustinta, jonka luvataan reagoivan myös jalankulkijoihin.

Neljä moottoria

Arocsin moottorivalikoima koostuu 6-sylinterisistä moottoreista, joiden iskutilavuudet ovat 7,7, 10,7, 12,8 ja 15,6 litraa.

Tehovaihtoehtoja on saatava yhteensä 18 välillä 175–460 kW (238–625 hv). Enimmäisvääntö vaihtelee välillä 1000–3000 newtonmetriä. Valmistajan mukaan kaikki Arocsin moottorit täyttävät Euro VI -normin vaatimukset.

Offroad-käyttöön Arocsissa on tarjolla kolme vetovaihtoehtoa: manuaalisesti kytkettävä jokapyöräveto, automaattinen jokapyöräveto alennusvaihteella sekä hydraulinen etuveto.

Arocsin kuluttaman polttoaineen määrää voi pienentää ennakoivalla PPC-vakionopeussäätimellä, joka sopeuttaa vaihteiston toiminnan ja vaihteensiirrot reitin vaatimuksiin ja maaston muotoihin. Valmistaja kertoo, että säätimen avulla polttoaineenkulutusta voi leikata noin viisi prosenttia.

Mercedes-Benz Arocs

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Seurantaa etänä

Raskaan kaluston käyttöympäristöt vaativat yhä useammin hienosäädettyä logistiikkaa, ajoneuvokaluston hallintaa ja sen teknisen kunnon jatkuvaa seurantaa.

Mercedes-Benz houkuttelee asiakkaitaan verkottumaan Fleetboard-palvelukokonaisuuden avulla. Arocsiin on tätä varten saatavana valinnaisvarusteena Truck Data Center -moduuli, joka kerää tiedot auton antureista, kameroista ja sensoreista, analysoi informaation ja välittää eteenpäin.

Ajoneuvoista kootaan esimerkiksi tietoja niiden liikkeistä, moottorin tyhjäkäynnistä, kulutuksesta auton seisoessa paikallaan ja sen ollessa liikkeellä sekä sen sijainnista suunnitellulla reitillä.

Mercedes-Benz Uptime -palvelu puolestaan seuraa ajoneuvon tilaa ja kuntoa sekä esimerkiksi AdBlue-lisäaineen riittävyyttä reaaliajassa.

Mikäli autossa ilmenee vikaa tai tarvetta korjauksille, tieto tästä välitetään Fleetboardin kautta Mercedes-Benzin huoltoverkostolle, joka puolestaan varaa autolle korjausajan.

Auton vikakohteet voidaan valmistajan mukaan näin huoltaa ennen varsinaista rikkoutumista, mikä säästää osaltaan todennäköisesti ainakin aikaa ja rahaa sekä helpottaa ajoneuvokaluston käytön suunnittelua ja pidentänee myös kaluston lopullista käyttöikää.

Ei sikaa säkissä

Mercedes-Benz tarjoaa raskaan kaluston asiakkailleen erityisen mahdollisuuden tutustua kerralla koko mallistoonsa Saksan Wörthissä. Kaupungissa toimii Application Information Center (BIC), johon on koottu noin 170 kuorma-autoa kaikista mallisarjoista koeajoja, vertailua ja tutustumista varten.

Vuonna 2000 avatussa BIC:ssa vierailee vuosittain yli 13 000 kävijää tutustumassa Mercedes-Benz -mallistoihin ja testaamassa myös niide ominaisuuksia.

Wörthin 17 500 neliön testialueella on lisäksi pysyvästi paikalla noin 40 Mercedes-Benzin yhteistyökumppania esittelemässä omia ratkaisujaan ajoneuvojen varustelusta ja päällirakenteista.

Lähde ja kuvitus: Mercedes-Benz

Luetuimmat