Ajoneuvot | Uutinen | 19.2.2018

Toyotan muotoilupomo visioi: tavalliset autot katoavat tulevaisuudessa

Toyotan uusi muotoilujohtaja visioi, että tulevaisuudessa liikutaan joko yleisillä kulkimilla, elämysautoilla tai sitten palvelut ajavat suoraan kotipihaan.

Jaa artikkeli

Toyotan ja Lexuksen uudeksi muotoilujohtajaksi kohonnut Simon Humphries uskoo, että tulevaisuudessa tavalliset henkilöautot katoavat markkinoilta.

Viime kuussa Toyotan tuotekehitysyhtiön johtoon siirtynyt Humphries näkee, että tavallisen henkilöauton päivät hiipuvat tulevaisuudessa. Yhteiskäyttöautot muuttavat hänen mukaansa suhdetta auton omistamiseen ja autonomiset sähköautot muuttavat tulevaisuudessa liikkumisen kuvaa entisestään. Humphriesin visioissa itsestään ajavat sähköbussit tuovat useimmat palvelut suoraan kodin luokse, eikä kotoa tarvitse poistua pihatietä pidemmälle päiviin. Toyota esittelikin e-Palette-visiotaan tammikuussa CES-messuilla.

Jatkossa tarjolla oleva autovalikoima jakautuu entistä voimakkaammin ääripäihin. Liikenteessä nähtäisiin tulevaisuudessa vain tavallisia kulkemiseen tarkoitettuja laatikoita ja toisessa ääripäässä erittäin ylellisiä tai suorituskykyisiä autoja. Puoliväli, tavallinen henkilöauto, poistuisi tuolloin markkinoilta.

– Toisaalta tulemme näkemään tämän optimoidun liikennejärjestelmän, mutta toisaalta tulemme näkemään puhtaita kilpa-autoja, Humphries kertoi toimittajille Japanin Nagoyassa.

– Tulee olemaan emotionaalinen ratkaisu ja käytännöllinen ratkaisu. Ehkä tarina on se, että välimaasto tulee katoamaan entistä enemmän.

Maailman suurimpiin autovalmistajiin kuuluva Toyota tähyää nyt autojen lisäksi muihin henkilökohtaisen liikkuvuuden ratkaisuihin. Viime kuussa esitelty e-Palette nähtäneen koekäytössä 2020-luvun alkupuolella.

tavalliset autot katoavat Toyota

Humphries uskoo myös sähköistymisen ja autonomisen ajamisen tuovan reilusti vapauksia muotoilijoille, sillä ohjauspyörät, polttoainetankit ja muut perinteiset osat katoavat rajoittamasta auton muotoa.

– Tällä hetkellä kaikki autossa perustuu 100 vuotta vanhaan kokonaisuuteen: moottori edessä ja sen takana kuljettaja, jolla on ohjauspyörä käsissä. Kun ohjauspyörää ei tarvitse pitää käsissä, maailma on avoin, muotoilujohtaja kiteyttää.

Lähde: Automotive News Kuva: Toyota

Lue myös:

Jaa artikkeli

Keskustelu