Ajoneuvot | Moottoriurheilu | 19.1.2018

Tommi Mäkinen: ”Voittaja-auto kehitetään metsässä”

Toyota Gazoo Racingin tallipäällikkö Tommi Mäkinen ylistää keskisuomalaisten sorateiden luomia testausmahdollisuuksia. Puuppolan tiimi lähtee toiseen MM-rallikauteensa vahvistetuin eväin.

Jaa artikkeli

Keskisuomalainen rallihenki oli vahvasti läsnä, kun AKK jakoi palkintojaan moottoriurheiluväelle vuotuisessa Mestarien Ilta -gaalassa Jyväskylän Paviljongissa. Toyota Gazoo Racingin tallipäällikkö Tommi Mäkinen valotti kiintymystään kotiseutuunsa sekä gaalaa edeltäneessä paneelikeskustelussa että sitä seuranneessa lehdistötilaisuudessa.

AKK Mestareiden Ilta

Mäkisen luotsaama Toyota Gazoo Racing otti ensimmäisen kerran osaa MM-sarjaan vuosi sitten Monte Carlon rallissa. Tuolloin kuljettajina toimivat Jari-Matti-Latvala ja Juho Hänninen, ja myöhemmin keväällä myös testikuljettaja Esapekka Lappi sai kisakuskin pestin loppukaudeksi.

Tuloksena oli muun muassa kaksi ykköstilaa, kun Latvala nappasi voiton Ruotsin rallista ja Lappi vastaavasti Suomen osakilpailusta. Kaudeksi 2018 Hänninen sai tehdä tilaa Fordilta Toyotalle siirtyneelle Viron Ott Tänakille, joka sijoittui edellisvuonna kuljettajien MM-sarjassa kolmanneksi.

Fanista mestariksi, ja tallipäälliköksi

Toyota Gazoo Racingin pääkallonpaikka on Mäkisen synnyinseudulla, Puuppolassa Jyväskylän pohjoispuolella. Ensimmäiset kokemukset Jyväskylän Suurajoista ajoittuvat jo kauas ennen ajokortti-ikää.

– Kotitilan lähellä Kuukanpään erikoiskokeella silloiset mestarit, kuten Hannu (Mikkola), Simo (Lampinen) ja muut ajelivat ja välillä vähän pelleilivätkin autoillaan. Olin nippanappa oppinut polkemaan fillarilla, ja pääsin sinne heitä katsomaan. Se oli 1970-luvun puoltaväliä.

Tommi Mäkinen

Pian Mäkinen oli itsekin yksi noista tähdistä. Hän ajoi ensimmäisen rallinsa 21-vuotiaana vuonna 1985, ja eteni lopulta nelinkertaiseksi maailmanmestariksi, ja kaikki tittelit tulivat vielä perättäisinä vuosina 1996–1999. Upeaan uraan mahtui myös viisi perättäistä Suomen MM-rallin voittoa.

Lopullisesti Mäkinen päätti ajouransa kauden 2003 päätteeksi, ja kuten huippu-urheilijoilla aina, korvaavaa toimintaa piti saada tilalle. Lääkkeeksi löytyi ralliautojen rakentaminen omassa, Puuppolaan perustetussa Tommi Mäkinen Racing -yhtiössä.

– Kun lopetin, tiesin, etten tule ikinä enää saamaan sitä samaa fiilistä minkä ajaminen ja voittaminen tuotti. Se oli kuitenkin hyvä ponnahduslauta, että lähdin jatkamaan työtä rallin parissa, Mäkinen muistelee.

Ehdottomasti Keski-Suomessa

Todellinen paukku oli kuitenkin Toyotan tehdastiimin sijoittuminen Keski-Suomeen. Kun Toyota Gazoo Racing nimitti Mäkisen tallipäälliköksi kesällä 2015, muitakin sijoitusvaihtoehtoja tallille toki kartoitettiin.

– Alun perin projektia oli tarkoitus vetää Saksasta käsin, Mäkinen viittaa Toyota Motorsportin pitkäaikaiseen pääkallonpaikkaan Kölniin, mistä käsin toimivat niin Toyota Team Europen rallitalli 1970-luvulta 1990-luvulle kuin Toyotan 2000-luvun formula 1 -tallikin.

Puuppolaa puolsi kuitenkin henkilökohtainen suhde Toyotan pääjohtajaan Akio Toyodaan.

– Pääjohtaja lopulta halusi, että talli sijoitettaisiin tänne. Meillä oli hyvät valmiudet, ja kun oli pakko päästä tiukalla aikataululla eteenpäin, oli luonnollista aloittaa tässä.

Myös pääkaupunkiseutu säilyi jonkin aikaa suunnitelmissa.

– Kun aloittelimme toimintaa, kyselin kaikilta tahoilta pitäisikö meidän toimia Helsingin seudulla, mistä olisi lyhyempi matka ulkomaille. Jokainen projektin jäsen oli – kansallisuudesta riippumatta – yhtä mieltä siitä, että ei missään tapauksessa: jos kerran ollaan Suomessa, niin Jyväskylän seutu oli ainoa vaihtoehto.

Syynä soratiet

Pelkkä maakuntahenki ei kuitenkaan rallissa riitä. Keski-Suomen ylivoimainen vahvuus piileekin testausmahdollisuuksissa.

Lajin kattojärjestö FIA on rajoittanut kauden aikana tapahtuvan testauksen 55 päivään per tiimi, mikä pitää jakaa tasan tallin kolmen kuljettajan kesken. Tämä koskee kuitenkin vain MM-rallien yhteydessä tapahtuvaa testaamista: tallin kotipaikassa toimintaa ei ole rajoitettu.

Gazoo Racingin rekisteröitynä paikkakuntana, ja siis myös testausalueena, on Jyväskylä. Tilanne on siis huomattavasti parempi kuin kilpailijoilla, jotka ovat sijoittuneet Euroopan ruuhkaisempiin osiin, kuten Pariisiin (Citroën) ja Frankfurtiin (Hyundai).

– Juuri sen vuoksi on erittäin tärkeää toimia juuri täällä. Eri tallit ovat testanneet näillä seuduilla vuosikausien ajan, ja maakunnassa on suhtauduttu asiaan hyvin, että tarkoitukseen sopivia teitä on saatu käyttöön.

Testaaminen ei rajoitu pelkästään kesäkeliin.

– Tähän mennessä testialueesta on ollut kaikkein eniten hyötyä siinä, että olemme pystyneet ajamaan hyvin pitkät ja huolelliset Neste Rallin ja myös Ruotsin rallin testit.

Juho Hänninen nuolemassa Laukaan viimeisiä mutkia.

Joustavuus avainasemassa

Vaikka auton suorituskyvyn simuloimiseksi on nykyään käytössä runsaasti muutakin huipputekniikkaa, Mäkinen korostaa nimenomaan perinteisen testaustoiminnan tärkeyttä. Tavoitteena on tänä vuonna eriyttää tallin operatiivinen toiminta ja tuotekehitys entistä selvemmin toisistaan.

– Vain metsässä ajamalla saamme kehitettyä voittaja-auton. Meillä on se iso etu, että voimme avata workshopin oven ja siirtyä suoraan testaamaan. Sen ansiosta voimme kokeilla hyvin nopealla aikataululla, toimiiko jokin yksityiskohta autossa, Mäkinen kehuu.

Omasta ajourasta on ollut hyötyä myös tallipäällikön roolissa.

– Kyllähän se siinä mielessä on helpottanut, että ymmärrän miten kuljettajat tämän näkevät. Toisaalta taas kokemusta tallin pyörittämisestä on jo yli kymmenen vuoden ajalta, mikä auttaa, kun mennään ihan huipulle kamppailemaan voitosta. Se vaatii koko porukan täysillä mukaan.

Entä kumpi on makeampaa, voittaa Suomen MM-ralli kuljettajana vai tallipäällikkönä?

– Ilman muuta kuljettajana. Latautuminen alkaa jo kauan ennen rallia, ja jos voittaa, tunne on niin älyttömän upea, että sitä ei pysty kukaan muu käsittämään. Kun Esapekka voitti viime vuonna, katsoin sitä sivusta ja olihan se hienoa, mutta fiilis ei ole ikinä sama.

Tommi Mäkinen Toyota Gazoo Racing

Koko Toyota Gazoo Racing juhlimassa Esapekka Lapin voittoa Jyväskylässä 2017.

Jaa artikkeli

Keskustelu