21.4.2016

Tesla Model X ja Ikaroksen ovet laatuongelmissa

Tesla Model X

Model X:n monimutkaiset ovet ovat aiheuttaneet ongelmia myös auton kehitysvaiheen jälkeen.

Yhdysvaltalaisen sähköautovalmistaja Teslan toinen merkittävä malli, tila-automainen Model X, saapui lopulta valmistukseen loppvuodesta 2015. Ensimmäiset asiakkaille Yhdysvalloissa toimitetut autot ovat kuitenkin kärsineet laatuongelmista ja jopa takaisinkutsuista.

Virallisen takaisinkutsun piiriin kuuluu noin 2 700 ennen maaliskuun 26. päivää valmistettua Model X:ää, johtuen eurooppalaisten törmäystestien yhteydessä havaitusta ongelmasta kolmannen istuinrivin istuinten lukituksessa. Syyksi paljastui alihankkijan valmistusvirhe.

Model X:n hittibiisi on kuitenkin sen takaovien taianomainen rakenne. Haukansiiviksi nimetyt ovet aiheuttivat kuitenkin mallin toimituksissa toistuvia viivästymisiä, eivätkä ongelmat ole lakanneet vieläkään. Wall Street Journalin ja Consumer Reportsin haastatteluissa useat omistajat ovat kärsineet ongelmista, joissa ovet eivät sulkeudu kunnolla. Myös ylöspäin aukeavien ovien turvamekanismissa on kohdattu ongelmia, joten ainakin yksi omistaja on kolhinut autonsa oven sen auettua liian korkealle matalassa parkkitilassa. Ongelmia on kohdattu myös tavalliseen mekanismiin luottavien etuovien ja sähköikkunoiden kohdalla.

Tesla Model X

Omistajien valituksissa toistuvien ongelmien listalla ovat olleet myös Model S:stä tutun kosketusnäyttöjärjestelmän kaatuilut, ongelmat paneeleiden kiinnityksissä ja tiivisteissä, sekä panoraamatuulilasin laminoinnin aiheuttamat kirkkaiden valojen kaksoisheijastukset. Myös yksittäisiä valituksia auton lämmitysjärjestelmän riittämättömyydestä on kohdattu.

Teslan ohjelmistoyrityksistä tuttu nopea versiointi tuntuu siis tarkoittavan myös kuluttajien käyttämistä tuotteen lopullisessa testauksessa. Consumer Reports huomauttaa, että ilmiö on sinänsä tavallinen useimpien uusien automallien kohdalla, joskin usein lievemmässä mittakaavassa.

Teslan onneksi sen asiakaspalvelu on ollut ykkösluokkaista, sillä kaikki ongelmista valittaneet ovat saaneet ongelmansa ratkaistuksi melko nopeassa tahdissa, ja asiakastyytyväisyys on ongelmista huolimatta huipussaan. Suorituskykyiselle sähkökäyttöiselle tila-autolle tuntuu siis olevan kysyntää, vaikka se tarkoittaisikin muutamaa korjaamokäyntiä.

Lähde: Jalopnik, Automotive News, kuva: Tesla

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat