Ajoneuvot | Autonhoito | 27.10.2018

Syksyllä lehdet ovat riesana – tämäkin on autonhoitoa

Puista putoavat lehdet ovat riesana maalipinnalle, poteroihin sekä sisätiloihin kulkeutuessaan. Tämä kuuluu autonhoitoon siinä missä muutkin asiat.

Jaa artikkeli

Lehtiä on putoillut puista jo Suomen eteläpäädyssäkin. Syksyisin lehdet ovat riesana monella tavalla. Autoilijaa ne harmittavat maalipinnalla, sisätiloissa ja jokaisessa pienessäkin kolossa. Aihe on ajankohtainen eri aikaan hieman säistä riippuen joka ikinen vuosi .

Lehdet maassa syksyllä

Suurin osa lehdistä on jo maassa, mutta muutama viipyilee vielä puissa. Syksyisin lehdet ovat riesana myös autolijan kannalta.

Lehtiä on vielä muutama jäljellä puissakin, joten vaiva ei ole ohi. Autoilijan on suositeltavaa reagoida tilanteeseen, sillä lehdistä voi olla vakavaa haittaa. Moottorin Autonhoitojuttusarja on tälläkin kertaa tekijän matkassa.

Lehti maalipinnalla

Lehdet jättävät pitkään maalipinnalla seistessään ikävät jäljet. Autoa olisi tästäkin syystä hyvä pestä säännöllisesti.

Lehdet ovat riesana

Maalipinnalle putoilevat lehdet muodostuvat ongelmaksi vain jos ne jäävät siihen. Lehdet liiskaantuvat harmittavan tiukasti kiinni auton vaakapinnoille. Näitä jälkiä voi olla todella vaikea poistaa ja pitkään seistessään lehdet saattavat johtaa jopa lievään lakkavaurioon.

Lehdet ovat riesana takaluukussa

Ovien, takaluukkujen ja konehuoneen väleihin kertyy ajan kanssa pientä roskaa. Lopulta se maatuu mudaksi.

Näiden poistamiseen tuoreeltaan riittää hellävarainen esipesu vahaturvallisella esipesuaineella. Maalipintaan ei siis tarvitse välttämättä edes koskea – ainakaan jos pintaa ei aio kuivata syyssateiden välissä. Lehdistä jääviin pinttyneisiin jälkiin voi kokeilla biohajoavia liuotinpesuaineita, pienpoistoaineita tai autonhoitokäyttöön tarkoitettua puhdistussavea.

Ovien, takaluukun, konehuoneen väleihin tiensä löytävät lehdet muodostavat toisenlaisen ongelman. Puista rakosiin tippuva tavara pyrkii maatumaan alkaen siten syövyttämään maalipintaa, joka aiheuttaa pitkällä aikavälillä korroosiota. Lyhyemmällä aikavälillä näistä paikoista tulee lähinnä ikävät koskettaa ja katsella.

Lehdet poterossa

Erilaisiin rakoihin pääsee jostain pieniä koivunsiemeniä tai suurempia koivunlehtiä. Näitä kulkeutuu helposti myös auton sisätiloihin.

Näiden puhdistamiseen sopii erinomaisesti pieni pensselimäinen harja eli brush ja edellä mainittu bioliuotin. Huuhtelu on toisinaan hankalaa sisätiloja kastelematta, mutta liuotinpesuaineen jäämät eivät saa päästä kuivumaan maalipinnalle. Hankalimpien paikkojen huuhteluun soveltuu puhdasta vettä sisältävä ämpäri ja ämpärissä tiheään huuhdeltava märkä mikrokuituliina.

Ehkä vakavin riski on vedenpoistoreikien tukkeutuminen. Näiden sijainnin selvittäminen on suositeltavaa jokaiselle autoilijalle eikä ole haitaksi selvittää mahdollisia automallille tyypillisiä riskejä tukkeutumistapauksessa. Näin tietää minkä kanssa on tekemisissä.

Lehtien poisto käsin

Lehtien ja havunneulasten poisto akkukotelosta tai muista väleistä on tavallisesti käsipeliä. Harva väline on yhtä näppärä.

Toisissa autoissa vedenpoistoreikien tukkeutuminen aiheuttaa tulvan helmakoteloihin, josta seuraa lopulta ruostuminen. Vesi löytää aina tiensä ulos. Joissakin autoissa vedenpoistoreikien tukkeutuminen johtaa veden pääsemiseen herkkiin sähkölaitteisiin, jolloin loppulasku saattaa olla tuhansia euroja.

Todennäköisyydet näille suurimmille vaaroille ovat luonnollisesti pienet. Nekin riippuvat täysin autosta  ja sen suunnittelusta. Riskit ovat kuitenkin suuret, joten niitä kannattaa välttää kaikin keinoin.

Sormet likaisena

Sormet likaantuvat lehtiä poistettaessa. Kumihanskoja voi toki käyttää haluttaessa.

Vedenpoistoreikien puhdistamiseen ei valitettavasti ole juurikaan oikoteitä. Lehdet olisi hyvä poistaa käsin ennen kuin ne pääsevät tukkimaan hankalia paikkoja, mutta kumihanskoja voi toki halutessaan käyttää. Ahtaiden välien tukoksia on avattu pulloharjalla, bassokitaran kielellä tai vaikkapa pitkällä nippusiteellä – luovuus on valttia.

Näiden lisäksi lehdet kulkeutuvat kenkien mukana myös sisätiloihin. Paikkojen sotkemisen lisäksi nämä tuovat mukanaan runsaasti kosteutta, joka huurruttaa ikkunat. Tästä syystä myös sisätiloja kannattaa katsella koivunlehtien kertymiseltä ja tarpeen tullen imuroida ylimääräiset pois.

Vedenpoistoreikien tukkeentuminen

Vedenpoistoreikien tukkeentuminen voi aiheuttaa veden kertyessä mitä omituisempia ongelmia.

Puhdistus on suositeltavaa tehdä viimeistään silloin kun lähitienoon lehdet ovat siirtyneet puista maahan. Tällöin samat paikat eivät ole seuraavan päivänä jälleen täynnä tavaraa, vaikka ahkera toki puhdistelee lehtiä tiheämmin pitäen autonsa aina siistinä.

 

Teksti ja kuvat: Henri Posa

Jaa artikkeli

Keskustelu