23.6.2014

Koeajo: Škoda Octavia

Maakaasu ei heikennä Škoda Octavian ajo-ominaisuuksia, eikä käyttövoiman muutos aiheuta ajamiseen mitään ongelmia. Ajaessa on mukava tietää, että liikennekaasun hiilijalanjälki on pienempi kuin bensiinillä tai dieselillä.

Octavia on toinen Škoda-maakaasuauto, ensimmäinen oli 2012 esitelty Citigo, jota aletaan nyt Octavian lisäksi tuoda Suomeen.

Sen hinta ei ole vielä tiedossa, mutta hiilipäästöon houkuttelevan pieni, 85 g/km. Citigoa on tähän mennessä myyty maailmalla alle 2000 kappaletta.

Citigolla on jo tehty myös ennätyksiä. Itävaltalainen Gerhard Plattner ajoi elokuussa 2013 maakaasukäyttöisellä Citigolla Italiasta Ruotsiin.

Viiden päivän matkalla kaasun keskimääräinen kulutus oli 2,39 kg / 100 km. Polttoaineisiin kului matkan aikana vain 81,24 € summa.

Octavia ei ole ihan yhtä pihi, mutta kun bensiinitankki ja kaksi kaasutankkia ovat täynnä, voi sillä ajaa yhteensä 1330 kilometriä  käymättä välillä tankkaamassa. Kaasua kuluu kolme ja puoli kilometriä sadalla, ja yksinään siitä riittää voimaa 410 kilometrille.

Maakaasun täyttäminen on hyvin yksinkertaista, bensiinin ja kaasuntäyttö suoritetaan samasta luukusta. Kaasuputki kiinnitetään lukitusmekanismilla autoon ja täyttö käynnistetään. Octavian tankkeihin mahtuu 15 kg paineistettua kaasua.

Tankit sijaitsevat takatavaratilan alla varapyöräkotelon tilalla. Tavaratilaa on jäänyt edelleen sedanissa 460 litraa ja Combissa 480 litraa. Tankit pitäävaihtaa uusiin 20 vuoden käytön jälkeen.

Kaasukäyttöisyys on aiheuttanut moottoriin joitakin muutoksia. Ohjausyksikön pitääohjata molempien polttoaineiden käyttöä, myös maakaasun ruiskutussuuttimia, ja kaasun jakajan pitää sisältää sekä lämpötila- että painetunnistimet.

Maakaasulla ei ole samanlaista voiteluominaisuutta kuin bensiinillä, ja tämä aiheuttaa muutoksia imu- ja pakoventtiileihin sekä venttiili-istukoihin. Myös tulpat ovat hieman erilaisia maakaasukäyttöä varten.

Maakaasu muuttuu liikennekaasuksi (CNG Compressed natural gas), kun se pakataan 200 barin paineella säiliöihin. Auton moottoria varten kaasunpaine pitää muuntaa tarkoitukseen sopivaksi.

Kaasuauton huoltovälit ovat samat kuin tavallisella bensiinikäyttöisellä autolla. Kahden ja neljän vuoden kohdalla huollossa tehdään lisätarkistuksia moottoriin. Tarkistukset eivät nosta huoltohintoja.

Kaasukäyttöinen Octavia tulee Suomeen syksyllä sekä farmari että sedan-mallina. Farmarin lisähinta on 900 €.

Teksti ja kuvat: Ilpo Mattila

Skoda Octavia G-TEC 1.4 TSI

Hinta alkaen

25 871 €

Koeajetun auton hinta varusteineen

28 090 €

Ajoneuvovero

84 €/ v

Käyttövoimavero

215 €/ v

Moottori

1395 cm³, manuaalivaihteisto, etuveto.

Teho

81 kW (110 hv), 4800-6000 r/min

Vääntö

200 Nm (1500-3500 r/min)

Vääntö

200 Nm (1500-3500 r/min)

Kiihtyvyys 0–100 km/h

10,9 s

Huippunopeus

195 km/h

Kulutus l/ 100 km

6,9 (kaup.) / 4,5 (maant.) / NEDC-kulutus 5,4 (yhd.) (l/km)

CO2-päästöt

97 g/km

Mitat

pituus 4659 mm, leveys 1814 mm, korkeus 1461 mm, akseliväli 2680 mm
Tavaratila: 460 l
Omamassa: 1555 kg

Muu tieto

Kaasukulutus 3,5 kg/100 km. Perävaunumassa jarruin 1400 kg.

Euro NCAP

5 tähteä

Matkanjatkamispalvelu

ajoturva, edellytyksenä merkkihuolto.

Takuu

2 vuotta/100 000 km

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat