Ajoneuvot | Uutinen | 11.9.2018

Sijoittajat suivaantuivat dieselgatesta: VW:lle 9,2 miljardin korvausvaatimus

Volkswagenin osakkeenomistajat syyttävät autokonsernia tiedonantovelvollisuuden rikkomisesta sen kerrottua dieseleiden päästöhuijauksista vasta viranomaisten jälkeen.

Jaa artikkeli

Vaikka Volkswagen-ryhmän dieselskandaalin suurimmat seuraamukset ovat pääosin rajoittuneet Yhdysvaltoihin, ei Euroopassakaan ole vielä tyydytty tilanteeseen.

Nyt Volkswagenin osakkeenomistajat ovat nostaneet Saksassa peräti 1 670 kannetta, joissa vaaditaan yhteensä yli 9,2 miljardin euron edestä kompensaatiota osakkeen kokemasta arvonalenemasta dieselgate-päästöhuijausskandaalin yhteydessä. Samalla sijoittajat näpäyttävät Volkswagenia siitä, että yhtiö ei kertonut dieselongelmistaan aikaisemmin.

Kantajien mukaan Volkswagen laiminlöi tiedonantovelvollisuuttaan koskien dieselskandaalin taloudellisia vaikutuksia. Skandaali tuli julki vasta 18. syyskuuta 2015, kun Yhdysvaltain ympäristövirasto EPA tiedotti Volkswagenin dieselmoottoreita koskevista havainnoistaan. Kantajien mukaan suursijoittajat olisivat ongelmista tietäessään voineet myydä osakkeita aiemmin tai jättää ne jopa ostamatta, välttäen tappioita. Volkswagenin osakekurssi putosi 37 prosenttia dieselskandaalin paljastumisen jälkeisinä päivinä.

Volkswagen on toistuvasti tunnustanut menetelleensä väärin dieseleiden moottorinohjausohjelmistojen kanssa, mutta kiistää rikkoneensa arvopaperimarkkinoiden lainsäädäntöä.

Oikeudenkäynnin alkusävelet

Kanteiden käsittely alkoi maanantaina Brunswickin ylemmän alueoikeuden tuomarin alkuhuomautuksilla sekä oikeudenkäynnin aikataulun ja tapausten tärkeysjärjestyksen sopimisella. Tuomioistuin ilmoitti aluksi, että osa 1 670 kanteesta on vanhentuneita, sillä niissä on vaadittu Volkswagenin tiedonantoa dieselhuijauksista vuosien 2007 ja alkuvuoden 2012 välillä.

Volkswagenin kannalta huolestuttavampaa on, että oikeuden mukaan nyt täytyy selvittää, olisiko Volkswagenin pitänyt kertoa dieselongelmista sijoittajille jo toukokuussa 2014. Ajankohta perustuu Yhdysvalloissa tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan Volkswagenin dieseleiden päästöt olivat selvästi sallittuen rajojen yläpuolella.

Nyt Volkswagen joutuu todistamaan, että sen johtajat eivät ole sortuneet merkittäviin laiminlyönteihin erityisesti tiedonantovelvollisuuteen liittyen. Samalla päätetään, tekikö Volkswagen oikein pidättäessään tietoa suojatakseen itseään viranomaisneuvotteluissa.

VW:lle 9,2 miljardin korvausvaatimus

Tarkasteltavana on myös onko VW:llä ollut velvollisuus kertoa sijoittajille dieselhuijauksesta heinäkuun 2012 ja toukokuun 2014 välisenä aikana. Tuolloin yhtiöllä ei ole ollut painetta ulkopuolisista tutkimuksista tai viranomaisneuvotteluista.

Tuomari Christian Jaeden mukaan ratkaisevaa on nyt erityisesti alkuvuoden 2014 tapahtumat sekä se, kuka Volkswagenin sisällä tiesi dieselongelmista ja missä vaiheessa. Oikeuden täytyy myös ratkaista, millainen vaikutus dieselhuijaustiedolla olisi ollut osakkeen hintaan ja miten vahinkojen suuruus olisi pitänyt arvioida.

Noin viiden miljardin edestä korvausvaatimuksia edustava asianajaja Andreas Tilp arvioi, että hänen tapauksistaan vahvoilla on noin kahden miljardin euron verran vaatimuksia.
– Olemme luottavaisia, että päivän päätteeksi tässä on rahaa luvassa, Tilp kommentoi.

– Tässä oikeudenkäynnissä on kyse pääasiassa siitä, noudattiko Volkswagen tiedonantovelvollisuuttaan osakkeenomistajia ja pääomamarkkinoita kohtaan. Olemme vakuuttuneita, että asia on näin, kommentoi VW:n asianajaja Markus Pfueller.

Tähän mennessä Volkswagenin dieselpäästöihin liittyvä huijausskandaali on maksanut saksalaiskonsernille yli 27,4 miljardia euroa.

Lähde: Automotive News Kuvituskuvat: Aake Kinnunen

Jaa artikkeli

Keskustelu

Valmistajalta: Volkswagen