23.5.2018

Seat esittelee uuden automallin puolivuosittain 2020 asti

Seat esittelee uuden automallin puolivuosittain 2020 asti

Espanjalaismerkin lähivuodet sisältävät uusia malleja, uusia käyttövoimia sekä uusia markkina-alueita.

Volkswagen-ryhmään kuuluva espanjalaismerkki Seat on esitellyt tulevaisuuden suunnitelmiaan. Ennätysvuoden jälkeen nosteessa oleva merkki esittelee uuden automallin noin kuuden kuukauden välein aina 2020 saakka, sillä luvassa on lisää käyttövoimavaihtoehtoja, lisää automalleja ja jopa uusi brändi.

Ensimmäisinä uusina autoina nähdään iso katumaasturi Seat Tarraco sekä Cupra-brändin alaisuudessa nähtävä sporttiversio Atecasta. Molemmat autot tulevat myyntiin 2018 loppupuolella.

Vuonna 2019 katse kääntyy puolestaan Seat Leoniin, joka saapuu viisiovisen lisäksi ST-farkkumallina. 2020 teemana on sähkö, sillä Seat esittelee tuolloin Volkswagen-ryhmän MEB-alustaan pohjautuvan täyssähköisen crossoverin, jonka toimintamatka on 500 kilometriä. Samana vuonna Leon-mallistoa täydennetään lisäksi lataushybridiversiolla, jonka toimintamatka sähköllä on "vähintään 50 kilometriä".

Seat esittelee uuden automallin puolivuosittain 2020 asti

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Maakaasua ja digitaalisaatiota

Seat panostaa lisäksi polttomoottoreihin ja bio-/maakaasumoottoreihin. Tämän vuoden aikana nähdään vielä Seat Aronasta tehty CNG-kaasumalli.
– Johdamme Volkswagen-konsernin kaasuajoneuvojen teknistä kehitysprojektia. Tänä vuonna julkistettavavan Arona TGI:n myötä mallistossamme on maailman ainoa maakaasukäyttöinen SUV-malli, linjasi Seatin toimitusjohtaja Luca de Meo.

Perinteisen autotekniikan lisäksi Seat panostaa uusiin liikkumisratkaisuihin muun muassa XMOBA-yrityksen voimin. Autoilun digitaaliseen ekosysteemiin kuuluvat myös Amazon, Alexa, Shazam, Waze sekä Saba. Merkki uskoo merkittävään kasvuun myös Euroopan ulkopuolella esimerkiksi Pohjois-Afrikassa ja latinalaisessa Amerikassa. Menestystä tavoitellaan myös Uudessa-Seelannissa sekä Kiinan markkinoilla yhteisyritysten avulla.

Luonnollisesti myös omaksi automerkiksi eriytetyltä Cupra-sporttibrändiltä odotetaan paljon.
– CUPRA on brändi, joka houkuttaa uusia asiakkaita, jatkaa sitoutumista moottoriurheiluun, integroi saumattomasti esimerkiksi sähköistymisen, hybridisaation, liitettävyyden ja kuljettajaa avustavien järjestelmien kaltaista tekniikkaa ja parantaa koko SEAT-organisaation imagoa, uskottavuutta ja mainetta, de Meo kertoi.

Lähde ja kuvat: Seat 

Luetuimmat