Ajoneuvot | Moottoriurheilu | Uutinen | 10.9.2017

Porsche pohtii: F1-moottorivalmistajaksi 2021?

Le Mansin jälkeen Porsche mielii Formula E:n lisäksi myös Formula 1:een – joskin vain moottorivalmistajan roolissa.

Jaa artikkeli

Porsche on ilmaissut kiinnostuksensa Formula 1 -sarjan moottoritoimittajan roolia kohtaan. Monzan osakilpailun yhteydessä Porschen johtokunnan varapuheenjohtaja ja talousasioista vastaava Lutz Meschke tapasi muun muassa Formula 1:n urheilujohtaja Ross Brawnin ja muiden F1-pomojen kanssa, kertoo Motorsport.com.

Käytännössä tilaisuus aukesi, sillä kauden loppuun päättyvä Porschen LMP1-projekti pyöri käytännössä jo F1-kokoisella budjetilla. Porsche on ollut pois Formula 1 -sarjasta vuodesta 1991 saakka, jolloin sen välit menivät ristiin Footwork-tiimin kanssa.

– F1 voisi olla yksi oikeista paikoista. Kuten tiedätte, Formula E on erittäin tärkeä meille juuri nyt ja F1 on aina hyvä aihe ajateltavaksi. Luulen, että olemme lisäksi hyvissä keskusteluissa koskien uutta moottoria, Meschke kertoi blogille.

Porsche on jo sitoutunut tuomaan oman tiiminsä sähköiseen Formula E -sarjaan kaudelle 2019-2020, mutta yhtiö on nyt ilmaissut kiinnostustaan myös moottoritoimittajan rooliin Formula 1:n 2021 sääntöjen turvin. Tulevista moottorisäädöksistä pyritään saamaan nykyistä yksinkertaisemmat ja halvemmat verrattuina nykyisiin V6-hybridimoottoreihin.

– Meidän täytyy leikata kuluja F1:ssä ja tämä on hyvä tapa siihen, Meschke vastasi kysymykseen yksinkertaistuvien tuplaturbo-V6:sten mahdollisuudesta.

Porsche pohtii: F1-moottorivalmistajaksi 2021

Porschen potentiaalisina kumppaneina nähdään ainakin Williams, jonka kanssa saksalaisvalmistajalla on ollut yhteistyötä aiemminkin sekä Red Bull, joka on kiinteissä väleissä VW-ryhmän kanssa. Entinen yhteistyökumppani McLaren on tällä hetkellä Porschen suora kilpailija urheiluautosegmentissä.

Formula 1:n kaupallinen johtaja Sean Bratches toivottaa puolestaan saksalaismerkin tervetulleeksi 2021.
– Lopulta yritämme luoda alustan ja ympäristön, jossa yhä useampi moottorivalmistaja ja brändi ja tiimi tulevat mukaan lajiin ja tekevät siitä houkuttelevan bisnesmahdollisuuden. F1:n markkinointia ja brändäystä johtavana henkilönä Porschen perinteikkään kilpamerkin saaminen lajiin olisi erittäin arvokasta, Bratches kommentoi.

Lähde: Motorsport.com Kuvat: Aake Kinnunen 

Jaa artikkeli

Keskustelu

Valmistajalta: Porsche