17.4.2018

Parkkipaikkanavigaattorin avulla auto parkkiin puolet nopeammin?

Liikenne

Tekoälyllä toimivan apulaisen luvataan etsivän autoilijalle todennäköisimmin vapaana olevan pysäköintipaikan.

EasyPark kertoo lanseeraavansa suomalaisten kuljettajien avuksi uuden parkkipaikkanavigaattorin. EasyPark-sovelluksessa toimiva uusi Find & Park -toiminto vähentää yhtiön ennakkotietojen mukaan pysäköintiin tuhrautuvan ajan jopa puoleen totutusta.

Lanseeraus Suomessa kannattanee, sillä suomalaiset osoittautuivat parkkiyhtiön teettämässä kansainvälisessä kyselytutkimuksessa eurooppalaisittain varsin kärsimättömiksi pysäköijiksi.

Tutukimuksen mukaan joka neljäs suomalainen sanoo ärsyyntyvänsä parkkipaikan etsimisestä viidessä minuutissa tai jopa nopeammin. Yli puolet suomalaiskuskeista ärsyyntyy etsinnän venyessä kymmeneen minuuttiin.

– Halusimme selvittää, kuinka suurta ärsytystä lähdemme tässä helpottamaan. Kävi ilmi, että suurta. Suomalaiset ovat tottuneet löytämään parkkipaikan nopeasti, joten etsinnän pitkittyessä ärsytyskynnys on matalahko. Ja Suomessakin yli 40 prosenttia autoilijoista sanoo ärsytyksen lisäävän turvallisuusriskejä. Jotka eivät tietenkään ole toivottavia, EasyPark Suomen toimitusjohtaja Stefan Anderson kertoo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Helsinki ensimmäisten joukossa

Alkuvaiheessa EasyParkin Find & Park toimii Suomessa Helsingin alueella. Helsinki on ensimmäisiä kaupunkeja, joihin uusi toiminto lanseerataan. Muita kohteita ovat Tukholma, Kööpenhamina, Oslo, Stavanger, Rotterdam, Berliini, Verona, Barcelona ja Linz.

Find & Park analysoi autoilijan määränpään yleiset parkkipaikat ja laskee, mistä löytyy todennäköisimmin tyhjä ruutu. Palvelu toimii tavanomaisen navigaattorin tapaan. Autoilija syöttää sovellukseen määränpään, minkä jälkeen tekoäly etsii paikkatiedoista todennäköisesti vapaat parkkipaikat läheltä matkan pääteosoitetta.

Yksityiskohtaiseksi kehuttu kartta opastaa kuljettajaa ja näyttää todennäköisyydet lähialueen vapaisiin pysäköintiruutuihin sekä katujen varsilla että julkisissa pysäköintihalleissa.

– Uudistuksen ansiosta pystymme nyt palvelemaan asiakkaitamme yhä monipuolisemmin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun vastaava apukeino on tarjolla suomalaisille. Pyrkimyksemme on laajentaa kattavuus myös muualle Suomeen, Anderson korostaa.

Parkkipaikkanavigaattori on kiinteä osa EasyParkin mobiilisovellusta. Uutta sovellusta ei siis tarvitse ladata. Find & Park on tällä hetkellä kehitysvaiheessa eli kyse on beta-versiosta.

Ihminen ja tekoäly tekevät tiimin

Find & Parkin toimintalogiikka perustuu todennäköisyyksien analysoimiseen, joten mitä enemmän sovelluksella on käyttäjiä, sitä enemmän tekoälyllä on analysoitavia kokemuksia. Datan karttuessa myös parkkivinkeistä tulee entistä osuvampia.

– Ihminen ja tekoäly ovat hyvä tiimi. Keskeinen osa Find & Parkin kehitystyötä olivat EasyParkin viime vuonna palkkaamat autoilijat, jotka kartoittivat suomalaisten kaupunkien pysäköintipaikkojen trafiikkia. He keräsivät pohjadatan tekoälyn työstettäväksi. Ilman mittavaa ihmistyötä uutta toimintoa ei olisi. Tämä on hyvä esimerkki, kuinka yhdistämällä tietotekniikka ja ihminen saadaan aikaan meidän jokaisen autoilijan arkea helpottavia ratkaisuja, EasyParkin Anderson kertoo.

Lähde: EasyPark Kuvitus: Moottorin arkisto/Antti Hentinen ja EasyPark

Luetuimmat