24.9.2016

Koeajo: paluu tulevaisuuteen: Toyota Prius kohtaa esi-isänsä

Toyota Prius

Hybridiautojen uranuurtaja Toyota Prius on kehittynyt neljässä sukupolvessa.

Tältäkö tulevaisuus tuntui vuonna 1997: korostuneen viattomalta ja harmaalta, vailla katseen vangitsevaa särmää. Ensimmäinen Toyota Prius ei tuo itseään esille. Sen ajovalot sulautuvat massaan, eikä yksityiskohtia juuri ole. Edes vanteet eivät korosta aerodynaamista erinomaisuutta. Aivan kuin auto tekisi kaikkensa huomaamattomuuden ja taloudellisuuden eteen, ettei se varmasti jättäisi maailmaan muisti- tai hiilijälkiä.

Toyota Prius 1997
Toyota Prius 1997

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tarina alkaa 1990-luvun alusta

Toyota tarvitsi taloudellisen ja ympäristöystävällisen auton 2000-luvun tarpeisiin. Kahdeksankymmentäluvun sähköautovimma oli tyssännyt akkuteknologian puutteisiin, joten täyssähköäauto oli poissuljettu. Silti sähkökäytön monet ominaisuudet, kuten energian talteenottokyky ja tehokkuus ruuhkaliikenteessä kiehtoivat Toyotaa.

Japanilaisvalmistaja päätti yhdistää sähkökäytön ja polttomoottorin parhaat puolet. Idea ei ollut uusi, Ferdinand Porsche kokeili hybridikäyttöä jo 1900-luvun alussa. Tekniikan monimutkaisuuden ja perinteisen polttomoottorin riittävyyden takia hybridivoimalinjan annettiin unohtua lähes vuosisadaksi.

Toyota Prius

Harmaavarpusesta statussymboliksi

Vaikka nimi Prius, latinaksi ennen, viittaa edelläkävijään, oli Toyota varautunut pahimpaan. Hybridiauto suunniteltiin valmistettavaksi olemassa olevilla valmistuslinjoilla, jotta kaupallisessa epäonnistumisessa tappiot jäisivät mahdollisimman pieniksi.

Toyota Prius saapui Japanin markkinoille loppuvuodesta 1997. Aluksi auto pidettiin saarivaltakunnan sisämarkkinoilla luotettavuuden varmistamiseksi. Vuosituhannen vaihtuessa Priukset päästettiin maailmalle. Vuoteen 2003 kestäneen tuotannon aikana ykkös-Priuksen myynti ylsi 123 000 kappaleeseen. Ensimmäiselle hybridiautolle se oli saavutus, mutta vasta toinen sukupolvi käynnisti menestyksen.

Uudistuksessa perustekniikka säilyi ennallaan, mutta sedankori vaihtui monikäyttöiseksi viisioviseksi. Uusi Prius oli kuin venytetty painos Audin huippukehittyneestä, mutta kaupallisesti epäonnistuneesta A2-tila-autosta. Sukkulamainen muoto teki Priuksesta erottuvan – kaikki tiesivät kuljettajan valinneen vihreästi.

Toyota Prius 1997
Toyota Prius 1997 – plyysikangas on ehtaa viime vuosituhatta.

Jo vuonna 2008 Toyota ylitti miljoonan valmistetun Priuksen rajan. Toinen miljoona täyttyi 2010, ja kolmas vuonna 2013. Toyota on valmistanut yhteensä yli yhdeksän miljoonaa erilaista hybridiajoneuvoa.

Dieseleitä suosivassa Euroopassa Priuksen menestys on jäänyt laimeammaksi. Viidessätoista vuodessa Toyota on myynyt perinteistä ei-ladattavaa mallia alle 300 000 kappaletta. Ladattavan Prius PHEV -mallin kokonaismyynti on jäänyt noin kymmeneentuhanteen autoon.

Yllättävän tavallinen

Myyntitilastot unohtuvat ykkös-Priuksella ajaessa. Vaalean turkoosi yksilö edustaa vuosimallia 2001, mutta matkamittarissa on alle 60 000 kilometriä. Virallisesti autoja ei Suomessa myyty, mutta ainakin kolme yksilöä on päätynyt maamme rekisteriin.

Toyota Prius 1997
Toyota Prius 1997

Autona hybriditekniikan pioneeri tuntuu hämmästyttävän tavalliselle. Mainittu harmaus korostuu sisätiloissa: harmaa lattia, harmaa kojelauta ja harmaa ohjauspyörä. Istuimia verhoaa harmaa plyysi.

Toyota Prius 1997
Toyota Prius 1997

Viitteitä rakenteisiin kätketystä avaruusteknologiasta saa värilliseltä kosketusnäytöltä. Vanhojen Nintendo-videopelien grafiikoita muistuttavat palkit viestivät viimeminuuttien kulutuksesta ja hybridijärjestelmän energiavirroista. Näytölle on helppo nauraa, kunnes muistaa idean sittemmin levinneen lähes kaikkiin nykyautoihin.

Toyota Prius 1997
Toyota Prius 1997: Värillinen kosketusnäyttö oli eksoottinen vuonna 2001. Grafiikat ovat rumat, mutta selkeät.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vaivaton, mutta tunnoton

Ajettavuudeltaan Prius on kevyt ja vaivaton, joskin myös tunnoton ja tylsä. Korkeaprofiiliset renkaat ja pehmeä alusta muistuttavat yhdeksänkymmentäluvulle unohtuneesta mukavuudesta.

Pysäköinti vihjaa japanilaisjuurista. Ahtaille kaduille tehdyn auton ohjauspyörä kääntyy kierroksen odotettua enemmän, joten kääntöympyrä on koomisen pieni.

Toyota Prius 1997
Toyota Prius 1997: Vaihdekeppi on eriskummallinen vipu, mutta sen käyttö on helppoa. Kepin asento säätyy ohjauspyörän korkeussäädön mukana!

Vähemmän kotonaan Prius on maantiellä. Puolitoistalitraisen bensiinimoottorin 70 hevosvoimaa liittoutuvat kiihdytyksissä 44 sähköhevosen kanssa. Yhteisteho riittää, mutta täyskiihdytysten äänimaailma tuo mieleen imuroinnin. Ajokokemus ei eroa samanikäisestä Toyota Corollasta. Tällä kertaa se on kehu.

Toyota Prius 1997
Toyota Prius 1997: Moottoritilassa mainostetaan hybridijärjestelmää. Taustalla oranssit kaapelit viestivät sähköjärjestelmän korkeajännitteestä.

Valtava urakka

Ensimmäisen hybridiauton kehittäjänä Toyotalla oli valtava urakka. Priuksen vaihteiston tuli kuljettaa autoa tasaisesti eteenpäin riippumatta siitä, oliko käytössä poltto- ja sähkömoottori, vai pelkkä sähkömoottori.

Toyota Prius 1997
Toyota Prius 1997: Hyvää: sulava voimalinja, mukavuus, näkyvyys ulos, ketteryys. Huonoa: yleinen harmaus.

Kun kuljettaja jarrutti, hidastettiin autoa keräämällä liike-energiaa sähköksi. Kun kuljettaja jarrutti rajusti, kytkettiin energian talteenoton rinnalle perinteiset hydrauliset jarrut. Eikä muutosta saanut tuntea jarrutuntumassa.

Ei ihme, että hybridiautoihin suhtauduttiin epäilevästi. Perinteisen polttomoottorin rinnalla oli uudentyyppinen vaihteisto, sähkömoottori, korkeajänniteakku ja erittäin monimutkaista ohjauselektroniikkaa. Ainekset kaikenlaisiin pikkuvikoihin ja isoihin katastrofeihin olivat ilmeiset. Epäilijät tiesivät akkujenkin vanhenevan parissa vuodessa.

Vaan väärässä olivat. Priukset ovat mitalisijoilla saksalaisen DEKRAn ja GTÜn katsastustilastoissa. AutoBildin 100 000 kilometrin kestotestistä auto selvisi erinomaisesti, ja tyytyväisiä ovat myös yhdysvaltalaiset kuluttajat Consumer Reportsin mukaan. Suomessa Toyotan oma tilastointi kertoo hybridiauton olevan käytettynä perinteisiä malleja haluttavampi. Onkin sanottu, ettei hybridiauto olisi onnistunut, ellei sitä olisi kehittänyt laatuun niin vakavasti suhtautuva Toyota.

Rajuja pokkauksia

Toyota Prius 2016
Toyota Prius 2016: Hyvää: tilat, ajettavuus, pieni kulutus taajamassa. Huonoa: epämukava, vetely urissa, korkea rengasmelu.

Jos ensimmäinen Prius tuntui 1990-luvun Toyotalta, on tuore nelos-Prius valmistajan nykytuote. Ulkokuori on täynnä rajuja pokkauksia ja väkivaltaisia linjoja. Kauneus on mielipideasia, mutta harmaaksi uutuutta ei voi moittia.

Neljänteen sukupolveen voimalinjaa on kehitetty. Moottori perustuu kolmannessa sukupolvessa esiteltyyn 1,8-litraiseen nelisylinteriseen. Taloudellisuutta on parannettu tehokkaammalla lämpiämisellä ja kitkahäviöiden vähentämisellä.

Sähköjärjestelmän huipputeho on nyt 72 hevosvoimaa, eli yhdeksän yksikköä aiempaa vähemmän. Samalla sähkömoottoreista on saatu aiempaa pienempiä ja kevyempiä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Perävaunun vetäminen sallittu!

Uudelleensuunniteltu voimansiirto perustuu yhteen planeettapyörästöön ja kahteen sähkömoottori-generaattori -yksikköön. Edeltävien mallien tavoin nelos-Prius peruuttaa aina sähkömoottorin voimin. Aiemmin se on estänyt perävaunun vetämisen, mutta nyt autolla saa vetää 725 kiloista vaunua.

Toyota Prius 2016
Toyota Prius 2016: Hybridijärjestelmä on jo itsestäänselvyys, joten se ei ole esillä moottoritilassa.

Sisätiloja piristää valkoinen muovi. Yhtäläisyyksiä esi-isään löytyy: kojetaulu on edelleen pelkistetty ja digitaalinen mittaristo sijaitsee keskellä matalana ja leveänä. Kosketusnäyttö on saanut huomattavasti lisää toimintoja, mutta käyttöliittymä jättää toivomisen varaa. Erikoisena piirteenä molempien sukupolvien penkinlämmittimien katkaisimet on piilotettu syvälle keskikonsolin juureen.

Toyota Prius 2016
Toyota Prius 2016: Perusmuodot ovat pelkistettyjä, joten valkoiset somisteet varastavat huomion.

Uutuus perustuu Toyotan tuoreeseen modulaariseen perusrakenteeseen, jonka luvataan tarjoavan alhaisempi painopiste ja jäykempi korirakenne. Ajettavuudessa ei ole valittamista. Takapyörien tuenta on vaihtunut yhdystukiakselista päällekkäisiin kolmiotukivarsiin. Auto on kevyt ja vaivaton käsitellä, mutta istuu myös tukevasti mutkissa. Maantieajossa uraherkkä auto vaatii kuljettajalta aktiivisuutta.

Toyota Prius 2016
Nyky-Priuksen istuimet ovat alkuaikoja muotoillummat.

Valitettavasti Toyotan alustatiimin osaaminen ei ole riittänyt yhdistämään ajettavuuteen mukavuutta. Jousitus nypyttää pienissä epätasaisuuksissa, suuremmat heitot täräyttävät kunnolla. Rengasmelu täyttää ohjaamon jo kitkarenkain. Kesärenkain pysyttelee mielellään kaupungin keskustojen hiljaisissa vauhdeissa.

Toyota Prius 2016
Toyota Prius 2016: Hybridimalleissa vaihdekeppi on vakiintunut joystickiksi.

Mestari kaupungissa

Kaupungissa Prius loistaa. Neljännen sukupolven voimalinja toimii pehmeästi ja huomaamatta, samalla haastaen kuljettajan taloudelliseen ajotyyliin. Ekoajoa tukevat tasaisin väliajoin mittaristoon päivittyvät pisteet, joka arvioivat viimeisen risteyksen ajosuorituksen. Se palkitsee, sillä ajotietokone näyttää vaivatta 3,5 litran kulutusta sadalla kilometrillä, vaikka Helsingin ruuhka on pahimmillaan.

Toyota Prius 2016
Toyota Prius 2016

Tulevaisuus saa vielä odottaa

Kaupunkikeskustojen nykivässä liikennevirrassa energiaa talteen ottavasta hybridijärjestelmästä saa suurimman hyödyn. Pitkillä maantiesiirtymillä etu on vähäinen, joten matalaa kulutusta avittavat vain hyvä aerodynamiikka ja taloudellinen polttomoottori.

Toyota Prius 2016
Toyota Prius 2016

Toyota ennusti yhdeksänkymmentäluvulla, että kolmannes maailman autoista olisi hybridejä vuoteen 2005 mennessä.

Toyota Prius

Ennustus odottaa toteutumistaan, mutta jatkuvasti kiristyvien päästö- ja kulutusvaatimusten kehittyessä voimme hyvinkin nähdä hybridiautojen valtakauden. Silloin harmaata esi-isää kannattaa muistella lämmöllä.

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen

Toyota Prius 1.5 1997

Moottori

Bensiinimoottori 1 497 cm³, 4 sylinteriä, portaaton automaattivaihteisto, etuveto.

Teho

52 kW (70 hv), 4500 r/min

Vääntö

110 Nm (4200 r/min)

Teho

33 kW

Vääntö

110 Nm (4200 r/min)

Kiihtyvyys 0–100 km/h

13,4 s

Huippunopeus

160 km/h

Kulutus l/ 100 km

NEDC-kulutus 5,1 (yhd.) (l/km)

CO2-päästöt

120 g/km

Mitat

pituus 4315 mm, leveys 1695 mm, korkeus 1475 mm, akseliväli 2550 mm

Euro NCAP

Ei testattu

Takuu

Umpeutunut

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat